21.4.2019

Louhetta, paljon louhetta

Teillä ja turuilla on vuonna 2013 käsitellyt artikkelissa Ryfast norjalaista megahanketta, jossa rakennetaan noin 20 kilometriä pitkä tunnelitie meren alitse Stavangerista itään Ryfylken alueelle. Hankkeen on määrä valmistua vuoden 2019 aikana.


Ryfast

Tunneleista pisin, 14,3 kilometrin mittainen Ryfylketunnelen, käy lähes 300 metrin syvyydessä meren pinnan alapuolella.

Koska tunneli on kaksiputkinen, reikää maankamaraan on kaivettu runsaat 52 kilometriä. Tästä syntyvä louheen määrä on miehekäs, luokkaa neljä miljoonaa kuutiometriä. (Vertailun vuoksi, eteläsuomalainen kaivuuhanke Länsimetron ensimmäinen vaihe tuotti kolme miljoonaa kuutiometriä.) Louhe on irrotettu kalliosta noin 18000 räjäytyskerralla.


Kivi on lähtenyt liikkelle

Louheen ansiosta Norjan maapinta-ala on kasvanut noin 35 hehtaarin verran. Se on käytetty täyttömaaksi, ja siitä on tehty pari isoa teollisuusaluetta, jokunen pienempi, puisto ja ulkoilualue. Tavaraa on riittänyt myös Stavangerin Lervikan alueen jalostamiseen: Entinen kaupungin lähes ydinkeskustassa sijainneen teollisuusalueen tilalle on syntymässä moderni (ja kallis) asunto- ja toimistoalue.


Buøyn uusi teollisuusalue, runsaat 10 hehtaaria


Virkistysalueeksi rakennettava tekoniemi Hundvågissa

Ei kommentteja: