14.8.2019

Eihän se toiminut

Ranskassa on kolmisen vuotta kokeiltu mielenkiintoista ideaa: päällystetään tie asfaltin sijaan aurinkokennoilla.

Loppuvuodesta 2016 Ranskan ympäristöministeri Ségolène Royal kävi vihkimässä Tourouvre-au-Perche:n pikkukaupungissa tien, joka koostui 2800 neliömetristä aurinkopaneelia. Tavoitteena oli saada kennoista virtaa 280 megawattituntia vuodessa, mikä olisi riittänyt kaupungin katujen valaistukseen.





Kriitikoiden epäilykset ovat nyt käyneet toteen.

Kennot eivät ole kestäneet suunnitellulla tavalla ajoneuvojen ja sään aiheuttamaa kuormitusta ja niistä melkoinen osuus on mennyt rikki. Niihin on myös tarttunut lehtipuiden töhnää ja likaa. Kaiken kukkuraksi kennojen pinta on sen verran kovaa, että autojen tuottaman metelin takia tien nopeusrajoitusta on laskettu.

Vuonna 2017 järjestelmä tuotti puolet oletetusta energiasta, 150 MWh, mutta vuonna 2018 enää 78 MWh. Vuoden 2019 lukemat ovat samaa tasoa kuin vuodelta 2018: 38 MWh puolessa vuodessa. Sähkön myynnin tuotot ovat luonnollisesti leikkaantuneet osapuilleen samassa suhteessa. Tavoite oli 10 500 euroa vuodessa, mutta toteutuma on 4550 (2017), 3100 (2018 ) ja 1450 (2019).

Projektin hinta oli 5 miljoonaa euroa. Suoraviivaisella talousmatematiikalla investoinnin takaisinmaksuaika 10 500 euron vuosituotolla reaalikorolla 0,10 % ilman käyttökuluja on noin 650 vuotta, eli business casekin on vielä aavistuksen hakusessa. Kyse tietenkin on kokeiluprojektista, johon ei voida soveltaa tavanomaista investointilaskentaa sellaisenaan, mutta ei savua ilman tulta.

Tavoite kattaa maantiekennoilla kansalaisten sähkönkulutuksesta noin 8 %, on nyt mitä ilmeisimminkin laitettu Mappi Ö:hön ja muita ratkaisuja pohditaan.

Ei kommentteja: