30.8.2019

Saamarin isoja kiviä

Lounaisessa Englannissa, viitisentoista kilometriä pohjoiseen Salisburyn kaupungista, sijaitsee maailmankuulu salaperäinen nähtävyys, Stonehenge. Vaikka tiedetäänkin, että kivikehän kivet on asetettu siten, että kesäpäivänseisauksen ja talvipäivänseisauksen auringonsäteiden suunnalla on erityismerkitys, monumentin todellinen tarkoitus on edelleenkin arvoitus. Kivikehän rakentaminen on aloitettu noin 5000 vuotta sitten ja se on ollut käytössä arviolta 1500 vuotta. On todettu, että kiviä on tuotu jopa satojen kilometrien päästä Walesista.



Stonehenge sijaitsee keskellä kumpuilevaa maatalousmaastoa, eikä tiheään asutusta ole aivan vieressä.



Kesäpäivän seisauksen päivä on suuri tapahtuma. Silloin paikalle kertyy valtavat määrät nykyajan druideja juhlimaan.

Paratiisiin on kuitenkin aikojen kuluessa ilmaantunut käärme.

Monumentin sivuitse "aikojen alusta" kulkenut maantie on vuosien saatossa muuttunut yhdeksi lounaisen ja eteläisen Englannin välisistä pääteistä. Tie, A303 numeroltaan, on kovin pahastu ruuhkautunut. Ruuhkainen valtatie vain noin runsaan 160 metrin päässä maailmanperintöluettelon kohteesta ei herätä hurraahuutoja.


A303 merkitty punaisella, Stonehenge vihreällä

Ratkaisuja tilanteeseen on etsitty jo kohta miespolven ajan. Tämän hetken suunnitelma on, että tietä siirrettäisiin satakunta metriä kauemmas Stonehengestä ja se upotettaisiin noin 3,3 kilometriä pitkään kaksiputkiseen tunneliin. Kompromisseja joudutaan hakemaan ainakin kolmessa ulottuvuudessa: kustannuksissa, tien toiminnallisuudessa ja historian säilyttämisessä.

Tunneliratkaisu on tienpitäjän ajama. Druidien kanta on tunnelin puolesta, koska se rauhoittaisi seutua. Samalle kannalle on kallistumassa paikkaa ylläpitävä National Trust, samoista syistä. Osa jäsenistä pitää tunnelia brutaalina hyökkäyksenä ja on sillä kannalla, että National Trust asettaa maineensa kyseenalaiseksi sallimalla historiallisen kohteen "injektoinnin betonilla". Maailmaperintöluetteloa pitävä Unesco on sekin ollut vastustavalla kannalla.

National Trust ja tienpitäjä ovat esittäneet, että varsinaista nollavaihtoehtoa ei kuitenkaan ole olemassa. Liikennemäärien kasvu jatkuu, ruuhkautuminen lisääntyy ja tien tärinä voi olla vahingollinen seudun lukuisille muinaismuistoille.


A303 Stonehengen kohdalla

Hyväksytyn tunnelisuunnitelman ja siihen liittyvien muiden parannusten kustannusarvio on luokkaa kaksi miljardia puntaa ja urakoitsijoiden haku on menossa. Tunnelin tekeminen on teknisesti haastavaa, koska varsinaisesta kallioperästä ei voida puhua. Lisäksi on muutamia erityisvaatimuksia: erikoispäivien aurinkoa ei saa varjostaa. Kesäpäivänseisauksen aamuauringon suunta ei ole ongelmallinen. Sen sijaan talvipäivänseisauksen iltapäiväaurinko laskee länsilounaaseen melkolailla tien suunnitellun tien suuntaisesti. Säteitä ei ole lupa vaarantaa esteillä. Lisäksi on nostettu esiin se, että myös autojen valot voivat sotkea säteet, koska ne saapuvat samasta suunnasta.


Asianharrastajien laatima analyysi siitä, mikä suunta on häiritsevin autojen valojen aiheuttaman valosaasteen takia. Sektori osuu kiusallisesti yksiin tunnelin suun suunnan kanssa.

Ratkaisussa on vielä sen verran kiistakysymyksiä jäljellä, että asiantuntijapiirit ovat esittäneet, että ei olisi valtava yllätys, jos rakentamisessa painettaisiin jarrua vielä viime hetkellä.

Ei kommentteja: