Mennään lossilla

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä 2018 ajautui Naantalin kaupungin Velkuan kaupunginosan liikennettä palveleva Palvan lossi surkeassa kelissä karille. Kaksi matkustajaa evakuoitiin, mutta henkilövahinkoja ei sattunut. Lossi sai pienehkön vuodon, joka korjattiin telakalla, ja lossi palasi liikenteeseen runsaan viikon kuluttua.



Onnettomuuskeskuksen 3.12.2019 julkistama tutkimusraportti on paikoitellen puistattavaa luettavaa.

Peruslähtökohtana on pidetty, että vaijerilossi ei ole varsinaisesti alus, vaan se on maantien jatke. Tällä tavoin sen miehityskustannukset on haluttu pitää alhaisina. Lossin kuljettajan pätevyysvaatimukset eivät ole huiman korkeat: Lautan tekniikkaa pitää tuntea ja sen lisäksi hallita perusasiat meriteiden säännöistä. Haetaan siis osaamistasoa, joka ei merenkulkutaitojen osalta välttämättä yllä edes työväenopistojen ja veneilyseurojen pitämille saaristolaivurikursseille.

Palvan lossi on 1970-luvulla rakennettuja "parkanolaisia", jotka edelleenkin edustavat maan lossikaluston valtavirtaa. Toisin kuin usein luullaan, lossit ovat ohjailukelpoisia ilman vaijeriakin: Niissä ei ole peräsimiä vaan kääntyvät potkurit ja potkurit on suojattu jäähäkin avulla. Vaijeri auttaa pysymään reitillä ja sillä on perusteltu vaatimattomia pätevyysvaatimuksia. Palvan lossiväli yksi maan pisimmistä vaijerilossipaikoista: ajomatkaa on kilometrin verran.

Lossia on kuitenkin lupa ajaa ilman vaijeria muun muassa jääolosuhteiden niin edellyttäessä. Tässä tapauksessa ilman vaijeria ajoa oli jatkunut kolmisen kuukautta lossilaiturien kunnostustöiden ajan.

Onnettomuusiltana tähdet olivat huonossa asennossa. Sään takia näkyvyys oli mitätön, tuoreehko lossinkuljettaja ei osannut käyttää tutkaa ja aluksen sijaintia osoittavassakin karttaplotterin näytössä oli viallinen asetus, joka hämäsi. Vastarannan valoja kohti suunnistaminen ei riittänytkään ja niin sitten kohta kolisikin.



Tutkimusraportin mukaan uusille kuljettajille valtionyhtiö Finnferries, virallisesti Suomen Lauttaliikenne Oy, on opettanut lähinnä lossin tekniikkaa ja sen liikuttamista. Varsinaista merenkulkutietoutta ei opetukseen juuri ole kuulunut, ei myöskään tutkan eikä VHF-radion käyttämistä. Eikä tuo Finnferriesinkään turvallisuuskulttuuri tunnu aivan aukottomalta. Ensin soitettiin työkaverille, sitten firman turvallisuuspäällikölle, joka sitten soitti meripelastuksen. Tutkaa oli määrä pitää päällä, mutta kukaan ei kantanut huolta, osataanko sitä käyttää. Ja kun karttaplotteri on huonona, ei asiasta kerrota eteenpäin.

Juridisessa mielessä asiaan sisältyy muutamia erikoisuuksia. Kun lossi ajaa matkustajaliikennettä, pätevyysvaatimukset ovat alhaiset. Kun lossi otetaan hinaukseen telakalle, se muuttuu alukseksi ja mukana pitää olla pätevämpää väkeä. Onnettomuustutkintakeskus esittää korkeampia pätevyysvaatimuksia samoihin aikoihin kuin Anne Bernerin lonkerot ulottuivat tähänkin: Vain neljä päivää onnettomuuden jälkeen astui voimaan maantielauttoja koskevan asetuksen muutos, joka poisti pätevyysvaatimukset tutkan ja VHF-radion osalta.