13.10.2021

Ampumarata

Chicagosta kuuluu kummia.

Kaupunkialuetta halkovilla moottoriteillä on ammuskelutapausten määrä muutamassa vuodessa nelinkertaistunut. Cookin piirikunnan alueella, jossa asuu yli viisi miljoonaa asukasta, on vuoden 2021 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana sattunut 185 ampumavälikohtausta. Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä ei ole täsmälleen tiedossa, mutta luku lähenee sataa ja lapsia on joukossa kymmenkunta.

Vuonna 2018 vastaava luku oli 43 tapausta koko vuonna.

Viranomaisten kanta on, että varsinaisesta liikenneraivosta ei ole kyse: tapaukset ovat harvinaisia. Ammuskelu yleensä liittyy rikollisuuteen ja rikollisjengien välienselvittelyyn. Melko moni uhri on kuitenkin aivan sivullinen kansalainen, joka on jäänyt ristituleen.

Poliisi on joutunut nostamaan kätensä melko lailla pystyyn. Tapausten selvittämisprosentti on ollut hyvin alhainen, alle 10 prosenttia. Tiellä liikkuneista ei saa samalla tavoin havaintoja kuin asuma-alueilla tai kaduilla tapahtuneista väkivaltaisuuksista.

Nyt on päätetty laittaa teille 200 kappaletta reaaliaikaisesti tallentavaa rekisterikilven lukevaa kameraa, joiden tiedot välitetään tietokantaan. Näin poliisi arvelee saavansa kerätyksi parempia todisteita tapausten selvittämiseksi, koska on paremmin tiedossa, kuka tiellä on liikkunut. Epäileviä puheenvuorojakin on kuultu.

2 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Eli paikalliset rikollisjengit ovat hoksanneet porsaanreiän. Välienselvittelyt on siirretty moottoriteille. Pakoreitit valmiina eikä todistajia ole helppo löytää...

NH kirjoitti...

Tulee jollain tasolla mieleen takavuosien tosielämän Getaway in Stockholm -filmatisoinnit, jossa viimeistään moottoritiellä takaa-ajava poliisi jäi pieneksi pisteeksi taivaanrantaan.