5.8.2022

Norja-FAQ verkossa 25 vuotta

Toukokuussa 1997 tapahtui jotain mielenkiintoista. Tuolloin syntyi maailmaan uusi verkkopalvelu Norja-FAQ täydentämään Norjassa reissaamiseen liittyviä tietoaukkoja. Internet eli vielä tuolloin pioneeriaikojaan: elettiin newsgroupien aikakautta, harva organisaatio oli verkossa, suomenkieliset ainoat Norja-matkaoppaat vanhentuneita ja tiedonjano suurta.


Nidaros-katedraali, Trondheim

Maailma on tuosta muuttunut, mutta Norja-FAQ on edelleen elossa. 25 vuotta on jokseenkin pitkä aika verkkopalvelulle. Vaikka verkko on täynnä tietoa nykyisin, Norja-FAQiakin vielä luetaan: Heinäkuussa 2022 lukukertoja oli 3000 kappaletta. Sydäntalvella liikenne on vähäisempää.


Eikesdalen Aursjøvegeniltä

Sivusto on hieman retromallia, koska sen perusrakenteeseen ei ole merkittävästi kajottu, aivan tarkoituksella. Alkuperäinen idea oli, että sen voi vaikka tulostaa matkalle mukaan tai lukea matkan aikana, jos siihen on pelit ja vehkeet. Tietoliikenne oli aika paljon vaatimattomampaa kuin nykyisin, joten suunnittelussa pyrittiin tekniseen keveyteen. Tästä on sittemmin joustettu muun muassa tuomalla pääsivustolle isompia kuvia ja karttoja.


Ålesund

Myös Norja on vahvasti digitalisoitumassa. Matkavaluuttaa ei kovinkaan paljon tarvita, koska omaa Mastercardia voi heilutella samaan tapaan kuin Suomessakin ja kortit kelpaavat kattavasti. Tiemaksupisteillä ei enää ole rahastajaa, vaan lasku tulee aikanaan kotiin rekisterinumeron perusteella. Samaan on siirrytty ainakin pääteiden lautoilla: saapumisväylillä on rekisterikilvenlukijat. Myös yksityisteiden tiemaksut maksetaan yhä useammin verkkopalveluiden kautta. Digitaalista karttamateriaalia on tarjolla ja sikäläisen tielaitoksen liikennetiedotesivut ovat kattavat.


1 kommentti:

Elyas kirjoitti...

Kieltämättä tuo sivusto oli hyödyllinen kesäkuiseen Nordkapp -reissuun valmistauduttaessa, kiitos siitä.

Sivumennen sanoen tietyömaiden ohjauksessa ja opastuksessa tunarointi ei ole suomalaisten yksinoikeus, osaavat ne norskitkin. Vanhat tunnelit olivat myös varsin järisyttäviä kokemuksia. On se aika hupaa vilkkaassa liikenteessä tunneliin työntyessä kokeilla pitkillä valoilla onko autossasi valoja ollenkaan (oli, ja päällä, mutta kehnosti valaistu ja märkä tunneli kirjaimellisesti söi kaiken valon).