Takavuosien tietyömailla oli varsin yleisessä käytössä kilpi "Ajo omalla vastuulla". No kenenkä sitten, kysyttiin jo silloin.
Lohjan rakenteilla oleva ohitustie 1964
Taustalla oli se, että tietyömaat noihin aikoihin olivat kovin pitkäkestoisia. Tietä tehtiin lapiolinjalla ja suurelta osin joko työttömyystöinä tai vankityövoimalla. Kumpikaan vaihtoehto ei ollut kovin tehokas tien valmistumisen kannalta. Työttömyystöinä tehtävät rakennusurakat usein keskeytyivät ainakin kesän ajaksi (eli siksi ajaksi kun lapio edes jossain määrin toimii) tai joskus jopa vuosiksi.
Hallinnollisiakin pikku lipsahduksia sattui. Kun Perangan ja Hossan välistä kekkostietä 1950-luvun lopulla rakennettiin Suomussalmella, oli seudun omat työttömät lähetetty muualle töihin ja töitä paiskimaan jouduttiin tuomaan vankeja etelästä.
Tilanne johtikin usein siihen, että lähes valmis tai ainakin jossain määrin ajokelpoinen tie jouduttiin jättämään sikseen, kun työmaa keskeytettiin työvoimatilanteen parannuttua. Siksi liikenne päästettiin keskeneräiselle tielle. Ajo omalla vastuulla ‑kilvet olivat osa ennakoivaa Pontius Pilatus ‑taktiikkaa: TVH pesi etukäteen kätensä kaikesta vastuusta tien kunnosta johtuvista vahingoista.
Juridinen pulma tuli risteyksistä. Koska tie ei ollut valmis, se ei ollut tie, joten sille ei voinut laittaa liikennemerkkejä. Kun kylätie ja uusi valtatie leikkasivat toisensa ja uutta valtatietä kulkevat olivat väistämisvelvollisia, erehdyksestä johtuvia vahinkoja sattui.
Helsingin Sanomat julkaisi tammikuussa 1966 artikkelin "Ison tien etuajo-oikeus ei aina päde risteyksessä", jossa valotettiin kysymystä useasta suunnasta. Ajan tavan mukaan ei juuri väistämisvelvollisuudesta puhuta, vaan nimenomaan etuajo-oikeudesta.
Koska säännöt ovat sääntöjä, TVH:n rakennusneuvos otti asiaan nykykielellä ilmaistuna no can do ‑kannan:
Juridinen seikka Liikennemerkkien vaihtaminen jo silloin, kun rakenteilla oleva valtatie avataan liikenteelle "omalla vastuulla", olisi mahdollista teknillisesti, mutta juridisesti se ei käy päinsä. totesi asiasta rakennusneuvos Väinö Skogström TVH:sta.
Rakenteilla oleva tie on alistetussa asemassa valmiisiin vaikkakin paikallisteihin nähden. Vasta kun uuden tien valmistumista ja vastaanottoa koskeva katselmus on pidetty, voidaan etuajo-oikeus siirtää sille.
Toinen mahdollisuus olisi tietenkin pitää uusi tie suljettuna niin kauan kuin rakentaminen on kesken. Mutta silloin taas purnattaisiin siitä. ettei ajettavassa kunnossa olevaa tietä avata, totesi rakennusneuvos Skogström.
Termi "alistetussa asemassa oleva tie" on hieno!
Artikkeli jatkuu termin "omalla vastuulla" todellisen merkityksen pohdinnalla:
Omalla vastuulla Mitä sitten tarkoittaa ajo omalla vastuulla? Automiehet väittävät mielellään, että kaikki ajo tapahtuu aina omalla vastuulla. Ainakaan TVH ei mielellään maksele rikkoutuneita tuulilaseja tai öljypohjia.
Ajo omalla vastuulla tarkoittaa sitä, että tieviranomainen ei vastaa rakenteilla olevalla tiellä kivien, kuoppien ja muiden sellaisten aiheuttamia vahingoista. Yleisellä tiellä liikennöitäessä niiden aiheuttamista vahingoista voidaan vaatia korvausta tieviranomaisilta, mainitsi rakennusneuvos Skogström.
Myös poliisin kantaa lehti kävi kyselemässä, ja samalla tavoin kuin nykyisin, poliisille tärkeintä oli syyllisyys:
Ellei alistetussa asemassa olevaa tietä ajava väistä etuajo-oikeutettua tietä ajavaa, on syy silloin hänen, totesi liikkuvan poliisin päällikkö Pentti Kallio. Liikennemerkkejä on joka tapauksessa noudatettava. Kun tienrakentaja asettaa kilven "ajo sallittu omalla vastuulla", pyritään sillä varoittamaan mahdollisista kaiteiden puuttumisesta ja muutoinkin puolivalmiista tiestä. Sellaisella tiellä ajaminen on silloin kuljettajan vastuulla, totesi liikkuvan poliisin päällikkö.
Keskustelu johti muutoksiin. Jo vuonna 1972 julkaistiin työmaita koskeva ohje, jonka mukaan ministeriö olisi antanut TVH:lle valtuudet asettaa liikennemerkkejä myös tällaisille keskeneräisille teille. Sen verran kapulakielisistä ohjeista kuitenkin oli kyse, että keskimääräinen työmaan työnjohtaja on todennäköisesti laittanut ne mappi Ööhön.
Lahdenväylän ja Kehä I:n liittymä Helsingissä 1970. Lahdenväylä on keskeneräinen. Tynnyrit ohjaamassa liikennettä.
Maailmanpankin antamien tielainojen yhteydessä Suomen valtiolle tuotiin kaiketi melko suorasanaisesti tiettäväksi, että pankin kanta on, että tietyön keskeisin tarkoitus ei ole työllistäminen vaan tien valmiiksi saattaminen. Tätä kautta ajatukset muuttuivat ja keskeneräisten teiden liikenteelle avaaminen pikkuhiljaa hiipui.
6 kommenttia:
Sen aikaisissa tiekartoissakin oli siellä täällä katkoviivoilla merkittyjä teitä, jotka olivat pätkittäin väritettyjä. Ja kartan selityksessä sellaisen merkinnän ilmoitettiin tarkoittavan suunnilleen näin: "Keskeneräinen uusi tie, liikennöinti sallittu liikennöitsijän omalla vastuulla. Tie voidaan ajoittain sulkea tietyön takia."
Aloituskuvasta päätellen "ei voi laittaa liikennemerkkejä" ei kuitenkaan ollut täysin ehdoton, onhan "ajo omalla vastuulla" (och samma på svenska) kyltin jälkeen muu vaara- varoitusmerkki, ja kauempana näyttää olevan vielä pari lisää, tosin toisella puolen keskeneräistä tietä. Pinnoite taitaa olla kuvassa öljysoraa, joskin pieni tiivistysjyräys tai pari taitaisi olla tarpeen.
Sääntö on niin kuin se tulkitaan. Olihan entisten polkuteiden päässäkin liikennemerkki, jolla varoitettiin siitä, että tiellä ei ole liikennemerkkejä.
Kivi kengässä lienee tuolloin ollut etuajo-oikeuksiin liittyvä säännöstö. Se oli kirjoitettu kovin kategorisesti vailla oikeutta soveltaa tapauskohtaisesti, mikä johti paikoin mielettömyyksiin. Yksi pakottava sääntö oli, että pienempi numero voittaa isomman. Niinpä Tuuloksessa, jossa 10-tie päättyi T-risteyksessä 12-tiehen, 10-tie oli etuajo-oikeutettu.
Jämsässä Vt4 ja Vt9 risteyksessä oli samantyylinen kummajainen. Molemmat vieläpä suht vilkkaasti liikennöityjä teitä. Liikenneympyrä tuli vasta nelostien siirryttyä Päijänteen itäpuolelle. Toisaalta viikonloppuruuhkissa olisi ympyrä voinut blokata jomman kumman tien liikenteen poikki pitkäksi aikaa.
Tuo arvoisan blogistin mainitsema pienemmän numeron sääntö lienee ollut TVH:n oma peukalosääntö, sellaisenakin toki järjetön. Vuodelta 1938 oleva tieto toteaa vain, että "kahden tai useamman valtatien risteyksessä yhdellä valtatiellä pysytetään ajoetuoikeus, samalla kun se muilta risteykseen tulevilta teiltä lakkautetaan ja palautetaan risteyksen jälkeen.
Tämä vuoden 1938 teksti jatkuu, mm "Samalla ministeriö on hyväksynyt tie- ja vesirakennushallituksen esityksen siitä, millä teillä kohtien 3 ja mukaisissa [kahden valtatien tai kahden A-kantatien] risteyskohdissa ajoetuoikeus on säilytettävä". Eli TVH:ta korkeammalla tästä asiasta haluttiin pitää päätösvalta, vaikka esitykset TVH:sta olisivat tulleetkin.
Kaupungeissakin asiaa pyöriteltiin aika korkealla tasolla. Helsingissä asiat päätettiin yleensä kaupunginhallituksessa, mutta vahvistusta jouduttiin hakemaan maistraatista.
Kun vuonna 1962 Tarvontie avattiin, syntyi pölhösäännön orjallisesta noudattamisesta Huopalahdentielle tilanne, jossa etuajo-oikeus yllättäen kääntyi valtatien numeroimmin mukaisesti. Tämä johti kolarisumaan ja seuraavana vuonna kaupunginhallitus päätti palauttaa voimaan vanhan järjestelyn. Tästä episodista on Teillä ja Turuilla kirjoittanut marraskuussa 2017 otsikolla "Vaarallinen etuajo-oikeus".
Lähetä kommentti