21.3.2010

Doktriinin kuolema

Joskus 1970-luvulla silloisessa Tie- ja vesirakennuslaitoksessa luotiin oppi, jonka mukaan muille teille kuin moottoriteille liittyminen kiihdytyskaistan kautta on vaarallista. Tämä ajatettelu johti toinen toistaan merkillisempiin ratkaisuihin, joissa moottoriliikenneteille ja nelikaistaisille maanteille liityttiin sellaisen rampin kautta, joka yhtyi päätiehen T-risteyksenä.

Tämä doktriini koki sitten kuoleman aivan 1980-lopun lopulla, jolloin silloinen Tielaitos tuli asiassa järkiinsä. Varsin koomisen oloinen tilanne syntyi, kun vastavalmistuneen Porvoon-Koskenkylän moottoriliikennetien rampit kaivettiin auki ja korvattiin kunnollisilla.

Kuolema ei kuitenkaan ollut äkkikuolema.

Tie- ja vesirakennuksen virheistä päästään yleensä nauttimaan vuosikymmenten ajan. Nyt on alkamassa 1980-luvulla rakennetun Joensuun kehätien uusinta. Työmaan yksi keskeisistä tehtävistä on eritasoliittymien uudelleen rakentaminen siten, että T-risteysrampit korvataan kunnollisilla.

2 kommenttia:

Jirka Rautavirta kirjoitti...

Nyt kun kt51:stä parannetaan Kirkkonummella, saadaan onneksi myös juuri tuollaiset Kehä III:n liittymät kt51:lle ajanmukaisiksi.

Antti kirjoitti...

Ja minä kun kuvittelin, että kyseisten järjestelyiden syynä oli "vain" rahansäästö. En voinut kuvitellakaan, että edes tienpitäjä voisi pitää tuollaisia järjestelyjä turvallisina.