23.12.2016

Kierrätysvalli

Kehä ykkösen levennysurakka Helsingin ja Espoon rajamailla rupeaa olemaan varsin hyvässä kuosissa. Kolmannet kaistat ovat osittain käytössä ja shikaanit on oikaistu.

Kuten tiedetään, litran maitotölkkiiin on vaikeata saada mahtumaa kahta litraa maitoa. Vähän samanlainen tilanne tuli vastaan kehällä: Kun tielle tehdään meluaidat ja -vallit hyvin lähelle tietä, tielle ei enää mahdu uusia kaistoja.

Meluaidat on siis rakennettu uudelleen, uuteen paikkaan.

Kehä ja Vihdintien liittymä sijaitsee geoteknisesti varsin hankalassa paikassa Mätäojan laaksossa. Helsingin maaperäkartan mukaan kallion päällä on noin 25 metriä paksu savikerros. 1970-luvun lopulla rakennetun liittymän penkereitä on paranneltu pariinkin otteeseen, osin jopa uudelleen rakentamalla. Nyt tietyössä purettiin useampi sata metriä eteläistä ajorataa ja rakennettiin se uudelleen paalujen varaan. Silmämääräisesti arvioiden paalujen menekki ei ollut aivan vaatimaton.

Löllösavikon kohdalle rakennettu meluvalli tehtiin poikkeuksellisella tavalla. Tavanomaisella menetelmällä rakennettu valli olisi varsin painava ja jotta se ei plumpsahtaisi savikon lävitse Pekingin kauppatorille, piti tehdä jotain. Raskaan paalutuksen sijaan haettiin keinoja keventää rakennetta ja kevennuskeino löytyi kierrätysmateriaaleista.



Vallin runko rakennettiin kierrätysrenkaista ja ykköstien koeteistä jääneistä polystyreenilevyistä. Päälle sitten tietysti tuottiin maata, multaa ja kuorikatetta. Valmiina valli on tavanomaisen meluvallin näköinen.



Ei kommentteja: