7.6.2017

Rogfast

Norjassa kansankäräjät eli sikäläinen parlamentti on hyväksynyt Rogfast-projektin käynnistettäväksi.

Kyseessä on pitkään suunniteltu hanke maan lounaisosien ulkorannikkoa kiertävän E39-tien rakentaminen lautattomaksi. Projektissa rakennetaan kiinteä yhteys Boknavuonon ylitse. Vuono on tunnettu myrskyistään, jotka ajoittain katkaisevat nykyisen lauttayhteyden.

Projektin näkyvin osa on 26,7 kilometriä pitkä merenalainen maantietunneli. Tunneli on kaksiputkinen, kummassakin putkessa kaksi kaistaa. Putket yhdistetään 250 metrin välein hätäuloskäytävillä.


Tunnelin linjaus. Nykyinen lauttayhteys merkitty punaisella katkoviivalla.

Pituuden lisäksi myös syvyys on ennätystasoa. Syvin kohta tulee sijaitsemaan 392 metriä merenpinnan alapuolella. Tunnelin päissä on noin viiden prosentin nousu lukuunottamatta noin kolmen kilometrin osuutta pohjoispäässä. Siellä kaltevuus on seitsemän prosenttia. Ylämäkeen rakennetaan kolmas kaista hidasta raskasta liikennettä varten.

Tunneli on loivalla kaarteella, jotta se saadaan kulkemaan Kvitsøyn saaren alta. Kvitsøyssä sijaitsevat tunnelin isoimmat tuuletuskanavat: toinen puhtaalle ilmalle, toinen likaiselle. Tuuletinputkien halkaisija on kymmenen metriä.

Kvitsøyn alla on myös eritasoliittymä. Siitä haarautuu noin viisi kilometriä pitkä renkaan muodostava tunneli, jolla Kvitsøy yhdistetään tieverkkoon.


Kaavakuva Kvitsøyn järjesteltyistä

Koko projektin kustannusarvio tämän hetken rahassa on noin 17 miljardia Norjan kruunua eli lähes kaksi miljoonaa euroa. Osa jää käyttäjien maksettavaksi. Tiemaksun odotetaan olevan 360 kruunua, eli noin 40 euroa. Norjan ennätys sekin. Se on lähes kaksinkertainen verrattuna nykyiseen lauttamaksuun, joka on 185 kruunua henkilöautolta ja kuljettajalta.

Valmista odotetaan olevan noin vuonna 2020-2026.  Tuolloin nykyinen vuonna 1992 valmistunut lauttayhteys lakkautetaan ja kaasulla kulkevat lautat vapautuvat muuhun käyttöön.

1 kommentti:

Niko L. kirjoitti...

"Koko projektin kustannusarvio tämän hetken rahassa on noin 17 miljardia Norjan kruunua eli lähes kaksi miljoonaa euroa."

Olisiko kaksi miljardia euroa kuitenkin lähempänä?