7.12.2017

Paavi ja piru

Suomi on tunnettu siitä, että sillä on tapana tulkita kansainvälisiä sopimuksia täysin kirjaimellisesti ja esiintyä paavillisempana kuin paavi itse.

Muun muassa tieliikennelainsäädännön tuloksiltaan varsin laimean ns. kokonaisuudistuksen laimeutta perustellaan kansainvälisen sopimuksen rajoitteilla: Wienin kansainvälisellä tieliikennesopimuksen ja siihen liittyvän liikennemerkkisopimuksen.

Toisin kuin joskus uskotellaan, EU juuri säätele liikennesääntöjä. Standardointiorganisaationa on YK ja siellä Euroopan talouskomissio UNECE, joka "omistaa" tieliikennesopimuksen.

On myös asioita, joissa Suomi-paavi lukee papereita kuin piru raamattua. Kaikkihan tuntevan Suomen venkoilun esimerkiksi autoveroasioissa. Myös liikennemerkkisopimuksen tekstissä on joitakin asioita, jotka ainakin maallikko tunnistaa olevan ristiriidassa täkäläisen käytännön kanssa. Ehkäpä raamattua lukeva piru istuu liikenneministeriössä ja on tulkinnut, että teksti ei sido Suomea.

Nopeusrajoitus

Suomessa tiekohtainen nopeusrajoitus ei pääty risteykseen, eikä nopeusrajoitusmerkintää ole pakko toistaa risteyksen jälkeen.



Poistutaan nopeusrajoitusalueelta, ollaan taajamassa


Tiellä on 60 km/h nopeusrajoitus, mutta risteyksestä tuleva ei sitä tiedä.

Wienin sopimuksen teksti säätää seuraavaa: 

Prohibitory and restrictive signs shall apply as from the place they are displayed until the point where a contrary sign is displayed, otherwise until the next intersection. If the prohibition or restriction should continue to be applied after the intersection the sign shall be repeated in accordance with provisions in domestic legislation.

Klausuuli "in accordance with provisions in domestic legislation" tarkoittanee sitä, että rajoitus pitää toistaa kuten rajoituksia toistetaan paikallisessa lainsäädännössä. Piru on ilmeisesti lukenut, että jos ollaan säätämättä sopimuksen mukainen toistopakko, toiminta on täkäläisen lainsäädännön mukaista ja asia on pihvi.

Pirun näkemys on helposti ymmärrettävissä fiskaalisesta näkökulmasta: Valtio on tälle vuodelle budjetoinut 193 miljoonaa euroa, eli lähes liikenneministeriön kaikkien liikenteen ostopalveluiden ja varustamotuen verran. Peukalosääntö on, että sakkorahoista 80% tulee liikenteestä ja liikenteen sakkorahoista 80% ylinopeuksista. Valtion etu siis on, että nopeusrajoituksissa erehdytään mahdollisimman paljon.

Tietyöt

Toistuvan arvostelun kohde ovat liikennejärjestelyt ja tilapäisen nopeusrajoituksen päättämisen "unohtaminen".

Wienin sopimus ottaa tähänkin kantaa:

All temporary restrictions should always be cancelled at the end of a roadworks zone. 

All unnecessary restrictions, obstacles and barriers to traffic flow in roadworks zones should be removed when work is not in progress on weekends and public holidays and also at the time of peak traffic if some traffic lanes are closed because of the work.

Näihin piru suhtautuu kuin uroskoira sähköpylvääseen: jalkaa nostamalla.

Kaistamerkinnät

Vallitseva tieliikennelaki määrittelee ajokaistan seuraavasti: tiemerkinnöin osoitettu tai muuta autolle riittävän leveää ajoradan pituussuuntaista osaa ja pyöräkaistaa

Tämä on suunnilleen Wienin sopimuksen määritelmän mukainen. Sitten, kun tienpitäjä on säästänyt maalia ja liikennemerkkipeltejä, rytinän sattuessa kinataan, onko yksi, kaksi, kolme tai ehkä monta kaistaa.

Wienin sopimus vaatii taajamassa seuraavaa:

At the approaches to major intersections (especially intersections where traffic is controlled), where the width is sufficient for two or more lines of vehicles, traffic lanes should be marked. In such cases, the lines marking the lanes may be supplemented with arrow markings. 


Risteys, johon mahtuu kaksi rinnan, ja jossa on erillinen liikennevalojen vaihe oikealle kääntyville

3 kommenttia:

jmk kirjoitti...

Mutta lumisessa tiessä hyvin näkyvät keltaviivat vaan pitää hävittää ja vaihtaa lumenvalkoisiksi ... "kun muuallakin"

Matti Grönroos kirjoitti...

Hän viitannee tieliikennelain uudistusehdotukseen sisältyvään ajatukseen keltaisen keski- ja sulkuviivan korvaamisesta valkoisella.

Ensinnäkin, väittäisin että jos tiellä on enemmän kuin puoli senttiä lunta tai jäätä, minkään värinen viiva ei näy.

Toiseksi, kokeissa on osoitettu, että valvoisen viivan heijastavuus on keltaista oleellisesti parempi.

Kolmanneksi, artikkelissa "Paavi ja piru" viitatut viivat on nykyisinkin valkoiset.

Zarr kirjoitti...

Kun tuli jenkeissä taannoin ajeltua juurikin alla olevaa tienpätkää, heräsi ihmetys miksei noin yksinkertaista keinoa käytetä Suomessa: Tietyörajoitukset ovat voimassa kun tietöitä tehdään eli valo vilkkuu:

https://www.google.com/maps/@39.2721789,-86.523119,3a,75y,177.53h,86.77t/data=!3m6!1e1!3m4!1s46MVohAA6__w0hbd7LDZ7w!2e0!7i13312!8i6656