8.6.2024

Johdonmukaista

Helsinki on sitten saanut uuden sillan. Purkukuntoon syöpynyt Hakaniemen silta on saanut rinnalleen uuden uutukaisen. Myös uutta viitoitusta on tieosuudella. Uusimuotoiset viitat ovat varsin selkeitä verrattuna vanhoihin, etenkin kun informaatiota on paljon.

Helsinki on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi pitää kiinni sattumanvaraisesta ja epäjohdonmukaisesta ulosmenoteiden viittojen värikoodituksesta. 

Hakaniemen siltaa pääsee Sörnäisten Rantatielle, josta lähtee ulosmenoteitä, jotka kantakaupungin ulkopuolella muuttuvat moottoriteiksi: nelostie Lahteen, seiskatie Kotkaan ja kantatie 45 Tuusulaan. Seiskatiestä haarautuu kuutostie Porvoon tuolla puolen. Nelostie ja seiskatie kulkevat yhtä matkaa moottoritienä puolen tusinaa kilometriä, kunnes haarautuvat Tattariharjun liittymässä.

Hakaniemen sillalle tultaessa kuitenkin viitoitetaan 45-tie vihreänä, mutta nelostie ja seiskatie sinisenä. Tässä on kaiketi jokin logiikka.

Kun edetään muutaman sadan metrin verran sillan toiseen päähän, logiikka on ehtinyt kypsyä toisenlaiseksi. Nyt on seiskatie Kotkaan vihreällä mutta samaa moottoritietä Lahteen kulkeva nelostie sinisellä.

Kun viittoja tehdään, sen vertaa ei siis katsota tarpeeksi koordinoida piirustuksia ja tilauksia, että viitoitus olisi johdonmukaista.

Kun edetään kohti moottoriteiden alkupäätä, logiikka muuttuu taas ja väritys muuttuu asianmukaiseksi. Nyt sentään Lahtikin näkyy vihreällä pohjalla.

Kun viimein Maailman Toimivimman Kaupungin katu vaihtuu valtion maantieksi, viitoitus muuttuu jälleen: Nyt kuvioihin tulee mukaan myös Kouvola kuutostien varrella.

5 kommenttia:

JukkeliV kirjoitti...

Uusissa tauluissa on järjettömän paljon turhaa peltiä, jos vertaa vaikka Lahti Lahtis Kotka -tauluja. Kiinnikkeet ja porttaalit kovilla ja ylimmät rivit älyttömän korkealla. Onkohan syynä liikennemerkkien tunnistussysteemit?

Oula Lintula kirjoitti...

Tässä itse asiassa on logiikka. Debatoida voidaan siitä, onko se logiikka hyvä, mutta on se kuitenkin jotain.

Vihreä kyltti ohjaa _ainoastaan_ moottoriväylälle. Sininen kyltti ohjaa ei-moottoriväylälle ottamatta kantaa siihen, onko samassa suunnassa _myös_ moottoriväylä. Siten ne, jotka ovat matkalla kyltin mainitseman kohteen suuntaan mutta eivät saa tai halua ajaa moottoriväylää, tietävät olla seuraamatta vihreää.

Ei-moottoriväylä-reitti Tuusulaan on Hämeentie-Pihlajamäentie-Kirkonkyläntie. Ei-moottoriväylä-reitti Lahteen on Hämeentie-Pihlajamäentie-Tattariharjuntie. Ei-moottoriväylä-reitti Kotkaan on Itäväylä. Koska nämä eroavat moottoriväylälle johtavista reiteistä eri kohdissa, myös kylttien väri vaihtuu eri kohdissa.

Matti Grönroos kirjoitti...

Kuinka tämä logiikka selittää sen, että Kotka-kilven väri on erilainen eri päissä siltaa jo paljon ennen haarautumiskohtaa?

Vaikka Helsinki onkin perinteisesti ollut viitoituksen kehitysaluetta, ulosmenotiet sentään on ollut tapana viitoittaa pääteitä pitkin Esimerkiksi 170-tien kaukoviitoitus alkaa vasta Itäkeskuksessa ja sekin Porvooseen, ei Kotkaan.

Oula Lintula kirjoitti...

Kotka muuttuu vihreäksi samassa kyltissä kun Itäkeskus ilmestyy näkyviin. Tässä vaiheessa Kotkaan menevän ei-moottoritieliikenteen pitäisi huomata, että he eivät enää seuraa Kotka-kylttejä vaan jotain muuta. (Itäkeskus-kylttejä, vaikka sitä ei heille kerrotakaan.)

Epäselvyyksien varalta korostan: minä en pidä tästä, tämä vain on se tulkinta, jonka osaan tehdä.

Tuomas kirjoitti...

Edellisen kommentoijan tapaan olen samaa mieltä, että kyltityksessä on selkeä logiikka, mikäli tuntee Helsingin moottoriteiden ja niiden rinnakkaisteiden reitit. Ongelma tässä ironisesti onkin se, että kyltityksen pitäisi palvella liikkujia, jotka eivät reittejä tunne.

Vihreän värin informaatio opasteissa onkin lähinnä osoittaa, mihin ei tule mennä, jos on liikkeellä mopolla, traktorilla, pyörällä tai kävellen. Koska tiehallinto (tai mikä viranomainen nykyään onkin nimeltään) on alkanut käyttää moottori/moottoriliikennetiekyltityksen sijaan kaikenlaisia spesifejä traktori/pyörä/mopo/kävelijäkieltomerkkejä, tuo vihreä väri ei kerro enää sitäkään.