29.1.2009

Kaupungin sisäistä liikennettä

Vuoden 2009 alussa alkoi toimintansa Länsi-Turunmaan kaupunki, joka syntyi Paraisten, Nauvon, Houtskarin, Korppoon ja Iniön yhdistyessä.

Saaristokaupunki on haasteellinen liikenneolosuhteittensa takia. Oman mielenkiintoisen mausteen antaa se, että entisestä Iniön kunnasta, nykyisestä Iniön kaupunginosasta, ei ole säännöllistä lauttaliikenneyhteyttä muihin kaupunginosiin. Iniön liikenne mantereelle hoituu Aurora-lautalla Kustaviin.

Iniön lauttaliikenteen hallinnollinen asema muuttui vuoden 2007 alusta, kun lauttayhteys muuttui maantieksi ja Tiehallinnon vastuulle. Näkyvin muutos oli rahastuksen päättyminen: maantielautat kulkevat verovaroin.

Nyt Tiehallinto on ilmoittanut, että kesäisin liikennöity lauttayhteys Iniön ja Houtskarin Mossalan välillä aiotaan muuttaa maantieksi ja ympärivuotiseksi. Muutos edellyttää maantielain mukaista tiesuunnitelmaa, jonka valmisteluun on tarkoitus ryhtyä tulevaa keväänä.

Muutos aukaisee iniöläisille vaihtoehtoisen tien kaupungin keskustaan Paraisille. Se ei välttämättä valtavasti muuta saaren asukkaiden käyttäytymistä. Matka Paraisille Kustavin ja Turun kautta ei ole paljonkaan pitempi kuin uusi reitti. Nykyreitti käsittää kaksi lauttamatkaa, kun nyt avattavalla eteläisellä reitillä niitä on kuusi. Sen sijaan uusi yhteys vakinaistaa saariston rengastien ympärivuotiseksi. Tällä on aivan varmasti matkailun kannalta merkitystä.

Ja lyhentäähän uusi yhteys tietysti Kustavin ja Houtskarin kirkonkylien välisen ajomatkan noin 160 kilometristä noin 30 kilometriin.

Ei kommentteja: