9.3.2011

Ruskohiili nielaisi moottoritien

Ruskohiiltä on yleisesti pidetty itäisen Euroopan valtioille tunnusomaisena energialähteenä. Vähemmän tunnettua on, että läntisessä Saksassa Reinin laaksossa Kölnin ja Düsseldorfin lähellä on tavattoman suuri ruskohiiliesiintymä. Koko Saksan energiankulutuksesta noin neljännes tuotetaan ruskohiilellä.

Reinin laakson ruskohiili on muutaman kymmenen metrin paksuisena laattana noin 40-200 metrin syvyydessä. Sen hyödyntäminen tapahtuu alueeltaan valtavissa avolouhoksissa.

Kölnin luoteispuolella sijaitsee Garzweilerin kaivosalue, jonka tämänhetkisen vaiheen koko on 66 neliökilometriä; lähes kolmannes Helsingin kaupungin pinta-alasta. Tekniikka on se, että kaivos etenee hiljalleen kohti länttä ja taakse jäänyt kuoppa suurelta osin täytetään sivukivellä ja maisemoidaan. Kaivos edetessään tuhoaa kaiken. Toisen maailmansodan jälkeen on viitisenkymmentä kylää tyhjennetty ja purettu ja noin 35000 asukasta siirretty muualle.



Garzweiler

Vuonna 2005 suljettiin kaivoksen etenemisen alta moottoritien A44 osuus ja vuonna 2006 se purettiin. Ennen tätä korvaavat moottoritiet A46 ja A61 oli levennetty kuusikaistaisiksi.

Garzweiler I -alue saadaan tyhjiin kaivetuksi vuoteen 2017 mennessä, jolloin myös A44 avataan uudelleenrakennettuna. Työ jatkuu Garzweiler II -alueella arvioilta vuosisadan puoliväliin asti. Kuusikaistaiseksi levitetty A61 jää tämän alueen alle ja sille käy samalla tavoin kuin A44:lle: se suljetaan, puretaan ja aikanaan rakennetaan uudelleen.



Garzweiler I (sininen) ja II (punainen); purettu A44 (vihreä) ja uusi A44:n linjaus (musta)

Kaivuutyö tapahtuu uskomattoman kokoisilla kaivinkoneilla. Suurimmalla on korkeutta satakunta metriä ja pituutta kolmisensataa metriä.

1 kommentti:

Hovila kirjoitti...

Upea kuva ja mainio teksti!