3.12.2018

Lamminrahka

Valtatiellä 12 Tampereen itäpuolella on alkamassa uuden eritasoliittymän rakentaminen. Tampereen ja Kangasalan rajan tuntumaan Kangasalan puolelle rakennetaan Lamminrahkan liittymä.


Liittymän sijainti

Tampereen ja Kangasalan välissä on kooltaan kymmenkunta neliökilometriä oleva rakentamaton metsäalue, johon kummallakin kunnalla on kasvuajatuksia. Kangasalan puolella on Lamminrahkan osayleiskaava hyväksytty ja asemakaavaa valmistellaan. (Itse Lamminrahkan suoalue muuten sijaitsee Tampereen puolella kunnanrajaa.) Samoin valtatien toiselle puolelle Vatialan pohjoispuolelle ollaan kaavoittamassa uutta asutusta.

Alueen käyttöä on rajoittanut se, että sitä halkoo Tampereen-Jyväskylän rautatie ja sen lisäksi Kangasalan kytkinasemalta useaan suuntaan kulkevat leveät voimajohtokadut.


Kangasalan kytkinaseman tienoota

Itse liittymä tulee olemaan rombinen koiranluuliittymä, kuten useat viime vuosina rakennetut liittymät ovat. Valtatietä ei rakenneta tässä yhteydessä kaksiajorataiseksi. Sen sijaan sitä levennetään siten, että sen keskelle mahtuu kaksi metriä leveä maalattu sulkualue. Risteyssillalla on pituutta sen verran, että sen alle mahtuu nelikaistainen tie, jos sellainen joskus rakennetaan.


Liittymän havainnekuva

Liittymästä lähtee pohjoiseen tie, jolla on leuhka nimi: Mossin puistokatu. Se on Kangasalan ja Tampereen yhteishanke ja sen on suunniteltu yhdistävän valtatie 12 ja Aitolahdentie Tampereella.


Mossin Puistokadun suunniteltu reitti

Liittymän on arveltu valmistuvan käyttökuntoon vuoden 2019 lopulla. Yleiseen käyttöön se kuitenkin aukeaa vasta arviolta vuonna 2022, kun Lamminrahkan alue on siinä kunnossa, että se on jotain muuta kuin rakennustyömaa. Samoihin aikoihin valmistunee yhdyskatu Vatialan suuntaan etelään. Kyseessä on siis verraten harvinainen järjestely: Jotta aluetta päästään rakentamaan, pitää rakentaa eritasoliittymä rakentamisen aikaista liikennettä varten. Umpimetsään kun rakennetaan.

Viulujen kuluista vastaavat pääosin kunnat. Valtio on osallistunut suunnittelukustannuksiin.



1 kommentti:

jmk kirjoitti...

"Risteyssillalla on pituutta sen verran, että sen alle mahtuu nelikaistainen tie, jos sellainen joskus rakennetaan."

Käsittämätöntä kaukonäköisyyttä. Yleensähän Suomessa mieluummin käytetään vaikka ylimääräistä rahaa sen varmistamiseen, ettei vain voisi tarvittaessa laajentaa.