15.5.2019

Hanauer Kreuz

Vanhemmalle polvelle tulee nimestä Hanau mieleen lähinnä 1960-luvun suosikki, alppiaurinkolamppu.


Original Hanau

Lyhtyjä valmistetaan saksalaisessa Hanaun kaupungissa, joka on noin 100.000 asukkaan kaupunki. Se on osa Frankfurt am Mainin kaupunkialuetta ja sijaitsee alueen koillisosassa.

Kaupungin reunamilla sijaitsee moottoriteiden liittymä Hanauer Kreuz, jossa haarautuvat tiet A45 ja A66 ja niiden lisäksi tie 43a. Liittymän rakenne on hieman erikoinen: ikään kuin kolmioliittymään olisi jälkikäteen istutettu neljäs haara. Rakenne on todennäköisesti hyvinkin perusteltu: Pääosa liikennevirrasta kulkee kolmea haaraa pitkin kohti kaupunkialuetta, ei niinkään haarojen välillä.


Hanauer Kreuz

Saksassakin pätee suunnitteluperiaate, jonka mukaan moottoritieltä poistutaan ja sille liitytään vain tien oikeassa reunassa olevien ramppien kautta. Tämä ei kuitenkaan päde moottoriteiden haarautumiseen. Hanauer Kreuzin tapauksessa tehdään jako kolmeen, selkeän viitoituksen avulla.


Lähestyminen koillisesta

Lähemmin tutkittaessa Hanauer Kreuz ei olekaan niin kummallinen kuin millaisen ensivaikutelman se antaa. Sen topologia on samankaltainen kuin Tampereen Spagetin, joka on neliapilan ja pinon yhdistelmä: vasemmalle kääntyvä liikenne kulkee kahdessa suunnassa silmukkaa ja toisessa kahdessa puolisuoraa ramppia.


Tampereen Spagetti

Jos irrotetaan nykyliittymästä kaksi ajorataa ja muutetaan ne puolisuoriksi rampeiksi, saadaan rakenteeltaan Tampereen Spagettia vastaava ratkaisu.


Muunnettu Hanauer Kreuz, uudet reitit punaisella

Ei kommentteja: