11.5.2019

Jäsentenväliset

Latvian sisäministerö on määrännyt Riiassa sijaitsevan Augusta Deglavan sillan suljettavaksi yleiseltä liikenteeltä sillan surkean kunnon vuoksi. Valtio ja Riian kaupunki ovat pitkään vääntäneet kättä sillan kohtalosta.



Silta suljettiin huhtikuun lopulla ja se on sittemmin avattu julkiselle liikenteelle samoin kuin pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Nopeusrajoitus on 20 km/h.



Tosiasiassa skisman tärkein asia ei ole kansalaisten turvallisuus, vaikka sillä sisäministeriö sulkemista perusteli. Riian ja Latvian suhde on hieman samanlainen kuin Helsingin ja Suomen: Itsetietoinen pääkaupunki esintyy pöyhkeästi eikä sulata valtion puuttumista asioihinsa. Valtapelissä tällä hetkellä valtio näkyy olevan voitolla, ainakin tämän kädenväännön osalta.



Kaupunki vahvistaa sillan rakenteita ja aikoo esitellä saavutuksia parin viikon kuluttua. Sen jälkeen sisäministeriö päättää, voidaanko uljas silta avata kaikelle liikenteelle.






Ei kommentteja: