1.7.2019

Kehän vihreä aalto

Kehä III:n ensimmäinen nelikaistainen osuus syntyi Veromiehenkylän ja Tikkurilan väliin tien keskivaiheille. Tieosuudelle rakennettiin viisi liikennevalo-ohjattua tasoliittymää, joista neljässä oli myös tien ylittävää jalankulkuliikennettä. Tien nopeusrajoitukseksi asetettiin 70 km/h ja tasoliittymiin rakennettiin liikennevalot.


Kehä III vuonna 1975. Liikennevaloristeykset merkitty sinisillä ympyröillä.

Vuonna 1975 ryhdyttiin kokeilemaan jotain uutta.

Koska liittymävälit olivat erimittaiset ja koska liikenteen määrä vaihtelee voimakkaasti eri vuorokaudenaikoina, autojen kuljettajien oli melko mahdotonta arvioida, millä nopeudella kannattaa ajaa, jotta pääsee liikennevaloista pysähtymättä. Liikenneministeriö oli antanut luvan kokeilla nopeusopastinta, joka kertoo sopivan nopeuden.

Liikennevalot oli kytketty yhteen vihreän aallon toteuttamiseksi. Opasteet näyttivät nopeutta 40 km/h, 55 km/h tai 65 km/h, jos oli mahdollista päästä mukaan vihreään aaltoon. Pimeänä oleva opastin indikoi pysähdystä seuraavissa valoissa.



Vuonna 1979 julkaistiin seurantatutkimus järjestelyjen vaikutuksesta. Tieosuuden keskinopeus oli laskenut noin 5 km/h (ei tilastollista merkittävyyttä) ja pysähtymisset liikennevaloihin olivat vähentyneet 19 %:sta 11 %:iin (tilastollisesti erittäin merkittävä).

Sen sijaan havainto oli, että 40 km/h suositusta ei juuri kukaan noudattanut: vain noin 1 %. Ylempien nopeussuositusten noudattaminen oli hieman parempaa: 30 % ja 15 %.

Seurannan perusteella vuonna 1980 muutettiinkin suositusnopeuksiksi 50, 60 ja 70.

Toimintaa ei kuitenkaan ryhdytty soveltamaan muualla. Vielä vuonna 1989 nopeussuositukset esiintyivät yhtenä ratkaisuna TVH:n raportissa "Muuttuvien opasteiden käyttö yleisillä teillä". Muuttuvat nopeusrajoitukset kuitenkin olivat jo valtaamassa alaa.

Mutta ympäri käydään, yhteen tullaan. Audi on mainostanut kehittävänsä teknologiaa, jossa liikennevalot lähettävät tietoa siitä, koska ne ovat vaihtumassa vihreiksi, jolloin auto voi ilmoittaa tämän tiedon kuljettajalle.

2 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

80-luvulla tuollainen vihreä aalto vaihtuvin suositusnopeuksin oli myös Kokkolassa, kun valtatie 8 vielä kulki kaupungin keskustan halki. Minulla on takapenkin muistikuva, että alhaisin suositusnopeus olisi Kokkolassa ollut 35 km/h.

Matti Grönroos kirjoitti...

Jouduin tuossa hieman moderoimaan kommenttiosiota. Muistutetaan pelisäännöistä: Kärkevätkin kommentit ja pieni rönsyilykin ovat ok, mutta yritetään pitää tyyli asiallisena. Suomi24-tyylinen keskustelu käytäköön siellä, minne se on tervetullut.