21.12.2019

Mä oon vain töissä täällä

Tekevälle sattuu, sanotaan. Mutta aivan yhtä lailla sanotaan, että neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi. Kun joku tekee virheen, jonkun toisen pitäisi se kyetä havaitsemaan. Se tunnettu Joku Toinen on esimerkiksi työmaan työnjohto.

Otetaanpa pari esimerkkiä Espoosta.

Matinkylässä Ison Omenan nurkilla tapahtui pari vuotta sitten paljon muutoksia, kun länsimetro alkoi liikenteensä ja kauppakeskuksen laajennus valmistui. Siinä yhteydessä meni liikennemerkkejäkin uusiksi. Jostain tuntemattomasta syystä sekaan on onnistuttu mahduttamaan opastus myös kantatielle 52. Toki tuota suuntaa seuraamalla sellainenkin tie löytyy, 82 kilometrin päästä Tammisaaresta.



Nelikkotie/Piispansilta m/2019

Asiassa on se mielenkiintoinen nyanssi, että liikennemerkkiportaalin edellisessä versiossa numero oli oikein, 51.


Nelikkotie/Piispansilta m/2014

Numeron 52 sisältä kilpi näkyy samalla silmäyksellä kuin vastaavan sisältöinen kadunvarsiviitta, jossa numero on 51. Varmasti yksi jos toinenkin työmaalla on osannut vertailla numeroita, mutta toimenpiteisiin ei ole ryhdytty.


Nelikkotie/Piispansilta m/2019

Teillä ja Turuilla jää odottelemaan viitoitusportaalin seuraavaa versiota: Josko siinä olisi tien numerona 53.

Toinen esimerkki on kaupungin hallintokeskustan paraatikadulta Siltakadulta.



Siltakatu ja Kehä III:lle johtava Espoonväylä valmistuivat kolmisenkymmentä vuotta sitten. Siitä saakka on tässä kilvessä ollut opastus valtatielle 5 kantatien 50 sijaan. Tästä toki pääsee viitostiellekin; matkaa Heinolan Lusiin tien alkupisteeseen on 162 kilometriä. Melko pitkäjänteistä viitoitusta. 30 vuoden aikana aivan takuuvarmasti yksi jos toinenkin kaupungin liikenneverkosta huolta pitävä viranhaltija on havainnut virheen. Ilmeisesti kenellekään ei kuulu sen korjaaminen. Ei oo mun hommia, mä on vain töissä täällä.

5 kommenttia:

TV kirjoitti...

Kuvassa vasemmalla näkyvä ohituskieltomerkin kahdennusmerkki on ainakin maaliskuulta asti ollut käännettynä 180 astetta eli osoittaen ohituskieltoa väärään suuntaan. Mikään viranomainen ei ole puuttunut asiaan.

Kuva

Jere kirjoitti...

Olipa Lahden vt12-työmaallakin jollain käynyt pienimuotonen kämmi... Uudessa kiertotieopasteessa oli suoraan jatkaville opastus Jyväskylään ja Mikkeliin kuten pitikin mutta tienumerovalinta oli vähintään outo... Mikkeliin ja Jyväskylään pääsi ilmeisesti vt2, kt50 ja kt75 kautta....

Kuva

tayano kirjoitti...

Kaiken kukkuraksi Matinkylässä opasteissa lukee Finnoo/Finno, ja Espoon keskuksessa Suomenoja/Finno...

Toffee147 kirjoitti...

Jos muuten ei ole kiinnostusta maanteitä kohtaan, helposti tulee tehtyä opasteet tuollaisella hällä väliä -mentaliteetillä

Matti Grönroos kirjoitti...

Tämä Finnoo/Suomenoja-problematiikka juontaa siitä, että Espoo on korvaamassa nimeä Suomenoja nimellä Finnoo ja muutos ilmeisesti aiotaan tehdä siinä tahdissa kuin kilpiä niiden kunnon takia uusitaan.