28.5.2020

Läkkipeltiä ja valkoista maalia

Vielä muutaman päivän ajan voimassa olevan vanhan tieliikennelain nojalla annettu Liikenneministeriön päätös liikenteen ohjauslaitteista on saamassa seuraajan. Varsin viime tingassa ennen uuden lain voimaantuloa on annettu Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä.

Kyse ei siis varsinaisesti ole tienkäyttäjää koskettavasta säädöksestä, vaan se velvoittaa tienpitäjää.

Kuntaliitto on ollut kovin huolestunut niistä kustannuksista, jotka kunnille aiheutuvat kaksisuuntaisten pyöräteiden merkitsemisestä. Sen sijaan asetusluonnokseen sisältyvästä pysäköintikieltoja koskeva muutos on jäänyt kuntaliitolta huomioon ottamatta. Lausunnossaanhan se melko opportunistisesti vetosi jopa koronatilanteeseen, mutta jos se olisi ollut tarkkana, lausunnossa olisi pitänyt vedota myös valkoposkihanhitilanteeseen ellei peräti antibioottiresistentteihin bakteereihin.

Liikennemerkistä C39 "pysäköintikieltoalue" säädetään muun ohessa seuraavaa: Alueen sisällä voidaan pysäköinnistä määrätä muuta erillisellä liikennemerkillä. Vanhan tieliikenneasetuksen teksti on tältä osin sanasta sanaan sama.

Tätä on laajasti tulkittu siten, että pysäköintikieltoalueen sisällä voi olla pysäköintipaikkoja merkittynä niin "P-merkillä" kuin kieltoa sopivasti rajaavilla lisäkilvillä varustetuilla pysäköinti kielletty ‑merkeillä. Nämä eivät ole sama asia: Pysäköintipaikka-merkkiä ajoradan varressa käytettäessä paikat pitää merkitä tiemerkinnöillä. Samoin tällainen paikka ei ole osa ajorataa, millä seikalla on omat vaikutuksesta pohdittaessa kohtaamiskolarien syyllisyyttä.


Pysäköintikieltoalue alkaa


Merkintä, joka sallii pysäköintikieltoalueen sisällä pysäköinnin, kunhan se ei arkisin jatku 24 tuntia pitempään.

Nyt tämä tulkinta jää historiaan. Uudessa asetuksessa asiaa täsmennetään siten, että merkkiä C38 "pysäköinti kielletty" ei käytetä pysäköintikieltoalueen sisällä. Asetuksella siis esitetään tiukempi tulkinta kuin lakitekstistä voitaisiin johtaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että kymmenen vuoden siirtymäajan puitteissa (lähinnä) kuntien tulee muuttaa ne järjestelyt jotka tulevat kielletyiksi. Läkkipellillä ja valkoisella maalilla siitä selvitään. Paitsi, jos sorapintaisen kadun varressa halutaan sallia pysäköinti pysäköintikieltoalueen sisällä. Kaikkihan sen tietävät, mitä syntyy, kun pensseli työnnetään santaan.


Asiallinen kadunvarsipysäköintipaikan merkintä

Kuntien tienpitäjillä on vaihtelevan tasoisesti ymmärrystä heitä koskevista säädöksistä. Emmeköhän jatkossakin tule näkemään erilaisia hassunhauskoja virityksiä.


Epäasiallinen kadunvarsipysäköintipaikan merkintä. Ruutu puuttuu.

Ei kommentteja: