17.1.2022

Gyda Eirikintytär

Gyda Eirinkitytär oli yksi rikkaan skandinaavisen mytologian hahmoista. Vuonna 852 syntynyt Gyda oli Hordalandin kuninkaan Eirikin tytär, joka Vestfoldin kuninkaan Harald Kaunotukan kosintaan vastasi pilkalla, että hän suostuu sitten, kun Harald on koko Norjan kuningas. Niin sitten kävi, että Harald vuosien mittaan sai muodostetuksi yhtenäisen Norjan. Harald muistutti Gydaa tästä lupauksesta ja otti tämän jalkavaimokseen.

Söötti tarina, jonka todenperäisyyttä nykytiede epäilee.

Sen sijaan on silkkaa faktaa, että sama sääilmiö, joka aiheutti Suomessa tammikuussa 2022 lämpötilan nousun lähes 30 astetta, nimettiin Norjassa Gyda-myrskyksi.

Gyda iski Pohjanmeren ja Norjan meren rannikolle oikein kunnolla. Tuulten nopeudet nousivat 50 metriin sekunnissa, valtava määrä teitä on suljettu ja sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyöryjä. Liikennetiedotekartat ovat hurjaa luettavaa. 

Trondheimin ympäristöä 13.1.2022

E39 suljettu Vinjeøran kohdalla. Ei avautune muutamaan päivään.


Vakionäkymä

Suomessa tästä varmaankin saisi sakot jätehuoltorikoksesta. Varsinkin jos roskat lentävät naapurikunnan puolelle.

Tulvan saartamat 330 tiineenä olevaa lammasta evakuoidaan

Ylimääräinen töyssy ilmaantunut tielle

E16 on saatu pidetyksi auki, koska Filefjellin ylitys on nykyisin tunneloitu

Kelikamerakuvaa 13.1.2022 E6-tieltä Sennalandilta Altan itäpuolella

3 kommenttia:

NH kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
NH kirjoitti...

Joskus on tullut oltua Kvikkjokin tuntureilla Sarekin kansallispuiston ja Norjan rajalla moottorikelkalla kun Suomessakin noteerattu voimakas Föhn-tuuli alkoi puhaltaa. Kvikkjokk löytyy 100km pistotien päästä kun lähdetään Jokkmokista suoraan länteen. Tunturiylänkö on korkeaa, ja siellä eräässä autiotuvassa taukoa pidettäessä näkyvyys meni niin lyhyeksi että käytännössä käsikopelolla mentiin eteenpäin = palattiin takaisin laaksoon. Ehkä moottorikelkkareitti voidaan ainakin etäisesti laskea tieksi. Joskus ihmettelin miksi ylänköalueilla reittimerkkien tiheys kasvoi niin että muutamissa paikoissa niitä oli 5 metrin välein. Nyt en enää ihmettele. Viisi metriäkin on pitkä näkyvyys kun oikein puhaltaa lunta vaakatasossa 30 metriä sekunnissa.

weatherc kirjoitti...

Tuollahan tuli vuorokaudessa vettä pahimillaan 174 mm. Siis virallisiin mittareihin osunutta joita nyt ei kovin tiheässä kuitenkaan ole.
Tuo määrä vastaa noin pyöreästi 3 kertaa sen mitä normaalisti tulee koko tammikuun aikana etelä-suomessa. Toki norjan rannikolla nuo sademäärät ovat muutoinkin erittäin suuret suomeen verrattuna. Siitä mistä mistä suomessa olisi täysi katastrofi pystyssä on siellä just normal.