22.9.2022

Teillä ja Turuilla koeajaa - Hybridilautta Elektra

Viitisen vuotta sitten Teillä ja Turuilla artikkelissa Hybridilautta ennakoi Suomen ensimmäisen sähkö- ja dieselkäyttöisen maantielautan Elektra käyttöönottoa vilkkaalla Paraisten ja Nauvon välisellä reitillä.

Paremmin myöhään kuin ei silloinkaan tarjoutui tilaisuus syysretkeen lounaissaaristooon ja samalla kokeilla Elektralla matkustamista. Koeajoristeily tehtiin hienossa kuulaassa syyssäässä ja arkipäivänä. Näin ollen ei (onneksi) syntynyt mahdollisuutta huonon kelin ja ruuhkautumisen kokeilemiseen.

Ennen kuin lauttarantaan Paraisten Lillmälön kärkeen päästään, pitää ylittää useita näyttäviä siltoja Kirjalansalmessa, Hessundissa ja Sattmarkissa.

Hailuodon lautan lauttarannassa silloin tällöin esiintyy kevyttä kenttäsekoilua, koska lautalle vievä tie jakautuu kahteen kaistaan jonkin verran ennen kuin vasemman kaistan asema etuajo-oikeutettujen kaistana käy ilmi kaistojen yläpuoleisista viitoista. Lillmälössä on osattu laittaa asiaa koskeva ennakkomerkki, mistä pisteet.

Elektra on melkoisen suuri ilmestys. Pituutta on 98 metriä, leveyttä 15,5 metriä ja viidellä kaistalla on yhteensä 450 kaistametriä. 

Lähtökohta on, että aina ajetaan sähköllä. Dieselillä ajetaan vaikeilla talvikeleillä, kun sähkömoottoreiden teho ei riitä, ja tietysti silloin, kun telakointiretkien ja muiden syiden takia lautta irtoaa pistorasiastaan. Lähdöt ovat varttitunnin välein; yhdeksän minuuttia ajetaan ja kuusi ladataan.

Tavalliseen parkanolaiseen 44 tai 60 tonnin lossiin tottuneille Elektra näyttäytyy valtavana, eikä hailuotolaisilla peleillä ziljoona kertaa ajaneellekaan kokemus aivan vaatimaton ole. 

Lautalle ajaminen on kuitenkin samanlaista kuin muuallakin: Odotetaan, kunnes on lupa lähteä (etuajo-oikeutetut menevät ensin) ja sitten ajetaan joko liikennevalojen tai viittoilevan henkilökunnan ohjeiden mukaisesti.

Itse kyyti on hiljaista ja tasaista. Dieselkoneiden miehekästä ärjyntää ei kuulu ja tärinäkin on jokseenkin minimaalista. Ei sähkömoottori tietysti äänetön ole, mutta Elektra laulaa hyvin sivistyneesti.


Myös poistumista on mahdollista ohjata liikennevaloilla

Kulkupelissä on tarjolla WC, joka on autokannen tasalla. Pikavilkaisun perusteella mukavuuslaitosta näky olevan tapana siivota, toisin kuin Hailuodon lautoilla, jossa siivous lienee tehty viimeksi siinä vaiheessa, kun sotilaat palasivat perunasäkkiensä kanssa Pommerin sodasta.

Kokemukset hybridilautasta lienevät varsin hyvät. Tuota pikaa nimittäin on reitille tulossa toinen sellainen. Samalla puolalaisella telakalla rakennettu Altera on jo Suomessa ja oikein omistajaohjausministeri Tuppuraisen äskettäin kastamana. Liikenneministeri Harakkaa ei kaiketi ollut kutsuttu; kyseessä kun ei ole juna eikä polkupyörä. 


Altera kotitelakkansa edustalla.

Vaikka Altera on rakennettu hyödyntäen Elekrasta saatuja kokemuksia, lautat eivät ole sisaraluksia. Altera on nelisen metriä pitempi ja metrin leveämpi. Rungon muotoja on säädetty virtaviivaisemmiksi.

Alteran tulo käynnistää ketjureaktion: Sterna siirtyy Kustavin-Iniön reitille, jolta Aura Korppoon-Norrskatan reitille Merguksen korvaajaksi.


Prostvikin satamassa Nauvossa rakennetaan uutta pysäköintilaituria sähkölauttoja varten. Se tarvitaan, jotta hiljaiseen aikaa voidaan ajaa yhdellä lautalla: Ajossa olevan lautan pitää päästä siihen laituriin, josta saa sähköä.

Saaristotielle 180 on muutakin uutta tulossa: Vuonna 2023 on tiedossa Nauvon ja Korppoon välille Prostvik 1:n korvaajaksi hybridilossi.


3 kommenttia:

Jimi kirjoitti...

Tuo ketjureaktion lopputulos jäi auki. Mihinkäs se Mergus sitten menee?

Matti Grönroos kirjoitti...

Tarina ei kerro. Yleiset vaihtoehdot ovat myynti, siirtyminen toiselle reitille tai vara-alukseksi jääminen. Kyseessä on lautta-alus, joiden reittejä ei ylenpalttisesti ole.

weatherc kirjoitti...

Tuolla 2 lautan takana noin 10 vuotta asuneena 80- ja 90-luvuilla täytyy sanoa että on kyllä aikakin että noita on päivitetty.
Mainittu Prostvik 1 oli olemassa jo silloin, juuri Parainen-Nauvo välillä.
Mainuttu Mergus oli myös jo silloin olemassa, ja ainakin huhupuheiden mukaan, söi 1/3 koko suomen lautta-kannan löpöstä. Eli on varsinainen syöppö kun puolplaanissa laittoi menemään. On jo aikakin että se romutettais.