17.2.2023

Etelämerellä

Matkustetaanpa Etelämerelle, sinne päin, missä Peppi Pitkätossun isä oli kuninkaana Kurrekurredut-saarella. Kartalta löytyy eräitä isompia saaria ja ne muodostavat valtion nimeltään Uusi Seelanti. Pohjoissaaren lounaiskolkassa sijaitseva Wellingtonin kaupunki on Helsingistä katsoen maailman kaukaisin pääkaupunki. Isoympyräreittiä matkaa tulee runsaat 17000 kilometriä. 

Uusiseelantilaisilla on ollut alkuvuodesta vaikeuksia. Marraskuun alusta syyskuun loppuun, kesällä siis, vallitsee syklonisesonki, ja Polynesian alueella kehittyvät trooppiset myrskytuulet saattavat ajautua Uuteen Seelantiin, vaikka se onkin hieman varsinaisen trooppisen vyöhykkeen eteläpuolella. Tänä vuonna on vettä ja tuulta tullut melko miehekkäästi ennen kaikkea Pohjoissaarella ja seudulla on päästy jälleenrakentamiseen.

Tammikuun alussa Pohjoisaareen iskivät sykloni Halen hännät ja saivat aikaan jonkin verran tuhoa.

Siivousta sykloni Halen jäljiltä.

Tammikuun 20. päivän tienoilla syntyi trooppinen matalapaine, joka ei kehittynyt sykloniksi asti. Sen perässä kuitenkin kulki rankkasaderintama, joka rantautui Pohjoissaarelle 27. tammikuuta aiheuttaen huomattavat tulvavahingot. Esimerkiksi Aucklandin lentokentällä satoi tuona päivänä 258 millimetriä. Vertailun vuoksi, Helsingin vuotuinen sademäärä on keskimäärin noin 650 millimetriä.

Maantiellä katsellaan, kun vuorelta varisee kiveä ja puita. Uuden Seelannin kallioperä on nuorta ja paikoin hyvinkin höttöä.

Vesi ei aiheuttanut ongelmia vain laaksoissa, vaan myös vuorilla. Aucklandista itään sijaitsevan Coromandelin niemimaan poikki kulkeva tie 25A katkesi, kun tie romahti yli sadan metrin levyiseen kraatteriin.

Tie 25A

Tie saattaa tieviranomaisten mukaan olla poikki jopa puolitoista vuotta. Vielä on auki, miten tie korjataan. Se tiedetään, että olkoon korjaustapa mikä tahansa, se tulee maksamaan paljon.

Kraatterin kohdalla näkyy maaperän epästabiilius. Vuorelta putoaa edelleenkin tavaraa. Tien korjaamiseen ei siis riitä pelkästään, että tie ei uudestaan putoa kuoppaan, vaan että se myös suojataan ylempää putoilevilta massoilta.

Kraatterin reunalta

Lämpimien maiden tien rakennekin on yleensä kevyempi kuin Ultima Thulessa, jossa joudutaan varautumaan roudan aiheuttamaan liikutteluun. Kun vettä tukee paljon, tie saattaa vain kadota kokonaan tai osittain


Muutaman päivän kuluttua satoi lisää: vähemmän mutta sitäkin intensiivisemmin. Muutaman tunnin aikana Aucklandissa mitattiin sademääriä, jotka ylsivät 20–30 millimetriin tunnissa. Koska maa oli aiemman sateen jäljiltä vettynyt, maanvyörymäriski oli suuri.

Helmikuun 14. päivänä Pohjoissaaren saavutti sykloni Gabrielle. Sen arvioidaan olleen voimakkain tämän vuosisadan myrskyistä tähän mennessä. 

Tietä siellä jossain. Vuorilta laskeutunut massoja, joiden poistamisessa kulunee kotvanen.


Kylätie on hiljainen


Vesi vei.

Myrskyn jälkien siivoaminen oli menossa, kun kaiken kukkuraksi illalla paikallista aikaa 15. helmikuuta tapahtui maanjäristys, jonka magnitudiksi on mainittu 6,2 Richterin asteikolla. Maanjäristykset ovat hyvin yleisiä Uudessa Seelannissa, joka sijaitsee mannerlaattojen saumakohdassa. Tämän järistyksen ei ole raportoitu aiheuttaneen sanottavaa vahinkoa. Järistysturvallinen rakentaminen osataan.

2 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Kieltämättä hämmästyttävän ohuelta näyttää tuo murskekerros kraaterikuvassa. Vähän vaikea sanoa varmasti, onko murskekerroksen alapuolelle tehty mitään.

Hyvän soraharjun päällä tuo rakenne saattaisi mennä Suomessa, muualla tuo ei taitaisi kestää edes raskaimpia yhdistelmäajoneuvojamme, talvesta nyt puhumattakaan.

Paavo kirjoitti...

Pääsinpäs sanomaan, että ajelin tuolla kuukauden vajaat parikymmentä vuotta sitten vuokratulla asuntoautolla kumpaisenkin saaren päästä päähän. Fordeja eli kahlaamoita oli varsinkin Eteläsaaren teillä (silloin toki kuivillaan). Kun rengas räjähti, piennaralue heti asfaltin ulkopuolella oli niin kovaa, ettei tunkin alle tarvinnut mitään palikkaa. En uskonut, mutta asiaa pellollaan seurannut maajussi hyppäsi kuskin pukilta, loikkasi aidan yli ja näytti.