7.3.2024

Porin eteläinen kehä

Porissa puuhataan eteläistä ohikulkutietä. Teillä ja Turuilla kävi kyselemässä tekoälyltä, mitä se tietää Porin eteläisestä ohikulkutiestä. Ja tuntuuhan se tietävän, yhtä sun toista.

Porin eteläinen ohikulkutie kulkee seuraavien paikkojen kautta:

Nakkilasta:

    • Tie alkaa valtatieltä 23 Nakkilan Harjunpäästä.
    • Se kulkee Harjun, Viikkalan ja Kräätilän ohi.
    • Tie ylittää Kokemäenjoen Kräätilän kohdalla.

Poriin:

    • Tie kulkee Porin Ruosniemen ja Noormarkun ohi.
    • Se ylittää Porin radan Noormarkun kohdalla.
    • Tie päättyy valtatiehen 12 Porin Pihlavan alueella.

Ohikulkutie on noin 19 kilometriä pitkä. Se on kaksikaistainen tie, jossa on keskikaide. Tie on avattu liikenteelle vuonna 2013.

Ikävää vain on, että kartat ovat kovin pahasti myöhässä. Vielä vuonna 2024 valtiolliset kartat eivät osoita tuollaista hienoa tietä. Kräätilää Karttapaikka ei tunne, mutta muuten on Teillä ja Turuilla kyennyt konstruoimaan tekoälyn kertoman reitin:

Siinäpä sitä on, eteläistä ohikulkutietä.

Vaihdetaanpa tietolähdettä. Väylävirasto kertoo, että menossa on yleissuunnitelman laatiminen Tampereen ja Porin välisen valtatien 11 jatkamisesta Porin eteläpuolitse valtatielle 8 saakka. Uutta valtatietä syntyisi noin viisi kilometriä.


Tieosuus, joka on yleissuunnitelmavaiheessa

Kakkostie kulkee aivan Porin keskustan tuntumassa ja kasitie kaupunkialueen länsireunalla. Liikennemäärät ovat keskustan kohdalla 20 000 ajoneuvon luokkaa vuorokaudessa ja joskus tuntuu vähän tahmealta. Reitti Tampereen suunnasta etelään joutuu turhaan ajamaan keskustan viereen, eivätkä ajolinjatkaan nyt aivan sujuvimmasta päästä ole.

Uudelle tielle tulisi kaksi eritasoliittymää: Toinen aivan nykyisen valtateiden 2 ja 11 liittymien lähettyville ja toisen kautta liityttäisiin kasitiehen. Keskelle tulisi yksi kanavoitu pikkutien liittymä. Tie olisi kaksikaistainen.


Jaa että koska lyödään lapio satakuntalaiseen savimaahan? Aika näyttää. Urakka esiintyy yhtenä rivinä kymmenien hankkeiden joukossa luettelossa, jossa listataan hakkeet, jotka eivät päässeet vuosien 2023-2030 investointiohjelmaan. Toivottavasti Lulu ja kaverit eivät mene poistamaan hanketta listoilta siksi, että kun tekoäly kertoo sellaisen jo tehdyn, niin mitä sitä rahaa mokomaan enempää laittamaan.

2 kommenttia:

Jimi kirjoitti...

Kräätilä sopisi kyllä tuon alueen paikannimiin sen verran hyvin, etten edes kyseenalaistaisi sitä jos et olisi kertonut, ettei sellaista ole oikeasti olemassa :)

Antti Ojala kirjoitti...

Kräätilästä en tiedä, mutta Krootila on kyllä tuttu kotikylänä. Tekoälyn suollokset muistuttavat niin likeisesti edesmenneen Pahkasika-lehden tuotoksia, että on pakko uskoa tekoälykehittäjien onnistuneen läpimurtoon tekohuumorin osa-alueella. Kenties on saatu halvalla komentaja Datalta tarpeettomaksi jäänyt huumorilastu?