4.11.2026

Vuoden 1930 tietöitä

1800-luvun loppupuolelta alkaen on julkaistu erilaisia tietilastoja. Vuoteen 1969 saakka ne olivat hyvinkin yksityiskohtaisia ja tieverkon kehittymistä on niistä kyennyt jollain tarkkuudella seuraamaan. Vuodesta 1970 esitystapa muuttui siten, että tilastokeskus julkaisi puhdasta tilastotietoa ja tienpitäjät sitten esittelivät vuosikertomuksissa tekemisiään. Historiankirjoituksen kannalta muutos oli varsin onneton.

Keisarinvallan aikaan kertomuksilla oli komea nimi: Suomenmaan virallinen tilasto, Tie- ja vesirakennukset, Suomen tie- ja vesirakennusten ylihallituksen alamainen kertomus sen johdonalaisista töistä vuonna xxxx.

Tienrakennuksen muodot ovat reippaasti muuttuneet. Tarkastellaanpa vuotta 1930 koskevaa kertomusta. Itsenäisyyden ajan ensimmäiset suuret hallinnolliset reformit olivat takana. Tienpidon painopiste oli kuitenkin ylläpidossa ja yksittäisten ongelmakohtien korjaamisessa. Massiivinen uusien teiden rakentamisen aikakausi oli vasta edessä.

Uudenmaan läänissä oli kyseisenä vuonna 96 vuotta sitten menossa 17 hanketta:

  1. Virkkalan keskuskadun ja rautatieylikäytävän välisen osan parantaminen Kyrkstad–Lohjan maantiellä (Lohja) — Reparation av vägavsnittet mellan Virkby centralgata och järnvägsövergången Kyrkstad–Lojo landsväg (Lojo) .
  2. Karjapakan maantiesiirto (Nummi) — Flyttning av Karjapakka landsväg  (Nummi) .
  3. Pyhäjärven maantietyö (Pyhäjärvi) —  Pyhäjärvi landsvägsarbete (Pyhäjärvi)
  4. Keinumäen kiertäminen (Vihti) — Kringgående av Keinumäki backe (Vichtis)
  5. Korissuonmäen alentaminen (Vihti) —Sinkning av Korissuonmäki backe (Vichtis)
  6. Finns–Vihdin maantien oikominen (Kirkkonummi) — Uträtning av Finns–Vichtis landsväg (Kyrkslätt)
  7. Helsingin–Siuntion maantien oikominen ja mäkien alentaminen (Kirkkonummi) — Uträtning av och sänkning av backar å Helsinfors–Sjundeå landsväg (Kyrkslätt)
  8. Helsingin–Espoon maantien Pitäjänmäen aseman–Leppävaaran tieosan rakentaminen betonitieksi (Helsingin p.)—Betoneiing av avsnittet Sockehbacka station–Alberga å Helsingfors–Esbo landsväg (Helsinge)
  9. Helsingin–Espoon maantien tiepinnan vahvistaminen (Helsingin p.) — Förstärkning av vägytan å Helsingfors–Esbo landsväg (Helsinge)
  10. Vanhankaupungin–Malmin maantien kunnostaminen (Helsingin p.) — Förbättring av landsvägen Gammelstaden–Malm (Helsinge)
  11. Helsingin–Porvoon maantien oikaisu Malmilla (Helsingin p.) — Uträtning av Helsingfors–Borgå landsväg å Malm (Helsinge)
  12. Nupu- ja sepelkivien valmistus Viikin louhimolla (Helsingin p.) — Tillverking av nubbsten och makadam å Viiks stenbrott (Helsinge)
  13. Mätäkivenmäen alentaminen (Tuusula) — Sänkning av Mätäkivenmäki backe (Tusby)
  14. Vääräkallion mutkan oikominen (Hyvinkää) — Uträtning av Vääräkallio krök (Hyvinge)
  15. Mäkien oikominen Helsingin–Kotkan maantiellä (Porvoon p.) — Uträtning av backar å Helsingfors–Kotka landsväg (Borgå lk.)
  16. Brinkbackenin alentaminen (Porvoon p.) — Sänkning av Brink backen (Borgå lk.)
  17. Porvoon–Kotkan maantien uudistus- ja korjaustyöt (Pernaja, Ruotsinpyhtää) — Ombyggnads- och reparationsarbeten Borgå–Kotka landsväg (Pernå, Strömfors)
Osaa töistä on vaikea saada sijoitetuksi nykyisille kartoille. Osa puolestaan on näkyvillä edelleenkin. Esimerkiksi Malmilla tehdyn oikaisun (hanke 11) jäljiltä sivuun jääneet mutkat ovat ollet vuosikymmenet näkyvillä Malmin lentokentän eteläpuolella. Vasta nyt ne ovat asemakaavatyön myötä häviämässä, kun Helsinki katsoi tarpeelliseksi tuhota historiallisen lentokenttänsä.

Katsellaanpa paria tapausta.

Vääräkallion mutkan oikominen (hanke 14) siirsi Helsingin ja Hämeenlinnan välisen historiallisen maantien pienehkön kallion toiselle puolelle, eli oikaisu oli vähäinen. Hankkeessa katosi tiukka S-mutka, jossa oli jyrkkä alamäki.


Pitäjänkartta, jossa näkyvät sekä oikaistu tie että kallion lounaispuolelta kulkeva vanha tie

Mielenkiintoinen sattumus on, että paikka sijaitsee nykyisin liikenteen solmukohdassa kolmostien, 25-tien ja vanhan kolmostien 130 välissä.


Vääräkallio sijaitsee aivan tien 130 kupeessa.

Kalliokin on edelleen olemassa. Sitä on ehkä vähän järsitty myöhempien tietöiden yhteydessä.


Kallion 130-tielle näkyvää reunaa kulkeneesta vanhasta tielinjasta ei ole mitään jäljellä. Kalliota lienee leikattu 1950-luvulla kolmostietä rakennettaessa.

Toinenkin tapauksemme sijaitsee nykyisin moottoritien kainalossa: hanke 5. Espoon Finnsistä Lapinkylän, Veikkolan, Palojärven ja Nummelan kautta Vihtiin kulkenut Meritie kulki Kirkkonummen ja Vihdin rajamailla Korissuonmäen ylitse ja Vihdin suuntaan laskeutui jyrkkää mäkeä. Kuten vanhasta pitäjänkartasta nähdään, tie oli vähintäänkin mutkainen.


Palojärven itäinen pohjukka ja maantie Korissuon ylitse

1930-luvun työssä syntyi linjaus, joka on osapuilleen sellaisenaan säilynyt sittemmin ykköstienä ja nykyisin seututienä 110. Mäki on edelleenkin varsin jyrkkä.

Mäen eteläpuolelta kulkee nykyisin ykköstie moottoritienä. Moottoritien ja vanhan ykköstien risteyksessä Korissuonmäen eteläreunalla oli tilapäinen liittymä parin vuoden ajan Veikkolan-Lohjanharjun moottoritietyömaan aikana. Kyseessä oli moottoritien päätepiste, kun Veikkolan ohitus oli saatu valmiiksi, mutta loppuosa työstä kesken.


Tilanne oikaisun ja mäen madalluksen jälkeen 1930-luvulla. Moottoritien linjaus piirretty sinisellä katkoviivalla.

Korissuonmäessä on myös yksi varhaisista ohituskaistakokeiluista. Se on melkoisen koominen ilmestys, koska kaista on niin lyhyt, että päättymismerkki tulee vastaan tuota pikaa alkamismerkin jälkeen. 


Korissuonmäen ohituskaista


Ei kommentteja: