10.9.2018

Öljysoraa

Autoistuminen oli kiihkeää 1960- ja 1970-luvun Suomessa. Vielä 1950-luvulla merkittävä osa uudestakin valtatieverkosta rakennettiin sorapintaiseksi ja päällystettiin myöhemmin, kun jostain saatiin raavituksi rahaa. Erityisesti 1960-luvun suosikkipäällyste oli öljysora.

Öljysora on bitumitervan, sepelin ja hiekan seos. Sitä ei lämmitetä levittäessä, kuten asfalttia, vaan se levitetään tielle tasaisena kerroksena kylmänä ja jyrätään tiiviiksi. Öljysora on vanha päällyste, joka on kehitetty 1900-luvun alussa.

Aina sitä ei edes kunnolla jyrätty, vaan luotettiin siihen, että kyllä se autojen alla jyräytyy.


Öljysoran levitystä kuutostiellä vuonna 1965

Öljysoralla oli yksi hyvä puoli asfalttikestopäällysteisiin verrattuna: hinta. Toisessa vaakakupissa on huono, vai pitäisikö sanoa surkea kulutuskestävyys. Öljysorattuja pääteitä jouduttiin uudelleenpäällystämään parin vuoden välein. Lisäksi pintaus ei ole kovinkaan elastista ja siksi sen routakestävyyttä ei kannata takki auki lähteä mainostamaan. Asfaltti elastisempana materiaalina kestää taivuttelua oleellisesti paremmin.

Vuoden 1963 Autoilijan tiekartta kertoo omaa kieltään silloisesta päällystetilanteesta. Otos Tampereen suunnasta kertoo, että asfalttikestopäällystettäkin (punainen) on levitetty, mutta pääosa pääteistä on öljysoralla (harmaa). Varsin monta kilometriä jopa valtateitä on peräti sorateinä (ruskea).


Tampereen seutua vuonna 1963

Varsin nopeasti päätiet siirtyivät pois öljysorakannasta. Vuoden 1990 tietilasto kertoo, että valta- ja kantateillä enää noin 20 % tiepituudesta oli öljysorapintaista. Alemmalla tieverkolla se sen sijaan oli edelleen suosikkipäällyste.

Keskiarvo ei kuitenkaan kerro kaikkea. Eteläisissä tiepiireissä, joissa liikenteen määrä on suurin, vuonna 1990 öljysoraa ei ollut valta- ja kantateillä montakaan kilometriä ja suurin osa öljysorateistä sijaitsi Oulun, Kainuun ja Lapin lääneissä.

3 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Vuoden 2017 tietilaston mukaan "öljysoraa tai vastaavaa" on vieläkin valtatieverkolla 563 kilometriä ja kantatieverkolla 1478 kilometriä, suurin osa Pohjois-Suomessa. Kantateiden osalta tämä on noin 30 prosenttia koko kantatieverkosta.

Itselleni on kylläkin vähän epäselvää, mitä "tai vastaava" pitää sisällään. Sisältääkö se esimerkiksi pehmeät asfalttibetonit (PAB), joilla ei ilmeisestikään ole suurinta osaa öljysoran ongelmista? Ja jos sisältää, kuinkahan paljon "oikeita" öljysorateitä vielä on jäljellä? Tuntuisi, että ainakaan alemmalla tieverkolla niistä ei olisi täysin päästy eroon.

Matti Grönroos kirjoitti...

Joo, eiköhän tuolla tarkoiteta vähäliikenteisten teiden kevytpäällysteitä. Tilasto ei ole kovin hyvin laadittu, kun tällainen seikka jätetään epäselväksi.

Anomuumi kirjoitti...

Liikenneviraston Tietilastossa päällysteet on tosiaan vähän sekavasti eritelty. Kun eri tilastojen päällystepituuksia vertailee, niin ilmeisesti "kestopäällysteellä" ja "asfalttibetonilla" tarkoitetaan samaa asiaa. Samoin "öljysora ja vastaava" sekä "pehmeä asfalttibetoni" merkitsevät ilmeisesti samaa mahdollisesti SOP-pintauksilla lisättyinä. "Oikeita" öljysorateitä ei ilmeisesti tilastoida sitten enää ollenkaan.

Paikkatietoikkunassa voi tieverkostoa tarkastella karttatasoilla "tien päällyste" sekä "kaistan päällystetyyppi". Kaistan päällystetyyppi -tasoa käyttäessä PAB-päällysteet erotellaan kolmeen luokkaan, joille Liikenneviraston selite kertoo PAB-B:n olevan "entinen kevytasfalttibetoni", PAB-V vuotta 1995 uudemmat öljysorat ja PAB-O vuotta 1996 vanhemmat öljysorat. Jos tiedot ovat luotettavia (ja luotettavampaa tieto tuskin saa menemättä itse paikan päälle katsomaan) esimerkiksi nelostie Ivalosta pohjoiseen näyttäisi olevan PAB-V-päällystettyä, eli "Pehmeät asfalttibetonit (sideaineena pehmeä bitumi, pääasiassa vuoden 1995 jälkeen tehdyt ÖS:t )"