12.10.2018

Mitä tehdä puolentoista tusinan tielle?

Valtatie 18, eli puolentoista tusinan tie, on ollut keskustelun kohteena useasti.

Taustahan on se, että joku, joko kulloinenkin tienrakentamisesta vastaava taho, tai asioista vastaava ministeriö, mikä onkaan tällä viikolla nimeltään, on miespolven verran ajanut valtatietä 18 kuin käärmettä pyssyyn. Ajatus on se, että Vaasan ja Jyväskylän välille on saatava suorempi yhteys kuin Lapuan, Kyyjärven ja Saarijärven kulkeva valtateiden 16 ja 13 muodostama reitti. 1990-luvun puolessa välissä valtatieksi 18 numeroitiin erilaisista seututeiden ja yhdysteiden pätkistä koostunut reitti Ylistarosta Petäjävedelle.



Alkuperäinen toiveuni oli reitti Ähtärin Myllymäeltä Keuruulle, mutta tuon hyvin mäkisen seudun läpi kulkevan valtatien rakentaminen sai aikoinaan kylmää kättä. Sen sijaan tie reititettiin Väätäiskylän ja Multian kautta Petäjävedelle.


Tie on pääosin laadultaan kelvollista seututietasoa. Mutta että valtatie?

Operaatio oli varsin kummallinen, koska valtateiltä odotetaan edes jotain laatutasoa. Ilmeisesti taktiikka oli se, että kun meillä nyt on huonokuntoinen valtatie, valtio ilman muuta lapioi siihen rahaa kottikärrykaupalla. Niin ei kuitenkaan käynyt ja tuloksena on 14 kilometriä eli pari prosenttia lyhyempi reitti, jota ei juuri käytetä. Sen sijaan tienpitäjä tuntuu tekevän kaikkensa saadakseen uskotelluksi, että tuosta kannattaa mennä.


Seinäjoen ja Alavuden välillä tie ylittää Haapamäen radan kolmesti tasoristeyksessä


Tie kääntyy varsin monessa risteyksessä ja tuolloin jokin valtatien suunta jää väistämisvelvolliseksi pienemmän tien suhteen.

Tienpitäjä ei kuitenkaan ole ainoana työntämässä kettinkiä. Etelä-Pohjanmaan liitto sekin on vaatimassa tien parantamista ja perustelee asiaa muun muassa sillä, että Ähtärin ja Multian välillä on valmis aluevaraussuunnitelma. No kukas on suunnitelman laatinut? Keski-Suomen liittohan se. Jos kaikki maakuntaliittojen kehittämät tiesuunnitelmat toteutettaisiin, maailmasta loppuisi ennen pikaa asfaltti.

Vaikuttaa hieman siltä, että Etelä-Pohjanmaan liitto olisi nostanut kädet pystyyn. Tärkeimmäksi lähiajan kehityskohteeksi se nostaa Ylistarossa sijaitsevan teiden 16 ja 18 haaran uudelleenmuotoilun siten, että valtatie 18 tulisi pääsuunnaksi. Tälle kahden miljoonan hankkeelle on saatu H/K-luvuksi lasketuksi peräti 3,4 eli jostain on kehitetty lähes seitsemän miljoonan euron yhteiskunnallinen hyöty.


Tien viitoitus ei ole yhdenmukainen. Jyväskylässä tilanne on sillä tavoin konsistentti, että viitoitusta Vaasaan ei ole kummankaan vaihtoehdon kautta.


Vaasan päässä tietä kyllä mainitetaan Jyväskylä viitoituksen suuntana. Tien 16 aikaisempi viitoitus Vaasaan sai kenkää ja korvattiin tien 18 kylteillä.


Ylistarossa on kuitenkin ollut vastassa pikku yllätys. Siellä tie 18 onkin viitoitettu vain Seinäjoelle ja Jyväskylän viitoitus on ohjannut tuolle hävettävälle 16-tielle.

Mutta kun käärmettä ei saa pyssyyn ja kun kettingin työntäminen ei tunnu onnistuvan, mitä keinoksi? Mitäpä jos luovuttaisiin koko jutusta. Etenkin, kun teiden 13/16 reitille on pikkuhiljaa rakentumassa kolmisenkymmentä kilometriä pitkä moottoritieosuus, 18-tiestä tuskin koskaan saadaan uskottavaa pääreittiä.

Ei seutua silti tarvitse jättää ilman pääteitä. Ylistaron ja Seinäjoen väli voitaisiin hyvin palauttaa kantatieksi 64. Alavuden-Ähtärin-Saarijärven tie voitaisiin nimetä kantatieksi; vaikkapa numero 61 olisi vapaana. Tai sitten voitaisiin tehdä oikea megakantatiepläjäys 69 reitille Kauhajoki-Alavus-Saarijärvi-Suonenjoki-Pieksämäki-Mikkeli-Puumala-Imatra, 560 kilometriä. Vähän ysitien hengessä.


Alavuden-Saarijärven tie; oiva poikittaisreitti kantatienä

Numeron 18 voisi senkin uusiokäyttää, toistamiseen. Oriveden ja Lapuan välinen tie 66 on koko matkaltaan valtatietasoinen ja sitä laajalti käytetään kulkemiseen Pohjanmaalle. Siitä voitaisiin tehdä valtatie 18. Ratkaisussa olisi sekin puoli, että Alavus ei menettäisi valtatietään: sitä vain käännettäisiin 90 astetta!



Tehkää uus, valtatie kolme kertaa kuus!


2 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Kantatie 66:een koskeminen taitaisi nostattaa somemyrskyn ja kansanliikkeen. 66:sta kun on lievä matkailullinen hyöty. Eihän muista kantateistä ole ihan laulua tehty, ja harvinaista se on valtateidenkin kohdalla.

AaJii kirjoitti...

Hyviä ehdotuksia!