8.7.2022

44

Eteläisestä Suomesta on useita vaihtoehtoisia reittejä Pohjanmaalle. Pääreitti on luonnollisesti kolmostie Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan. Sen itäpuolella kulkee vaihtoehtoinen reitti Orivedeltä Lapualle. Tämä kantatie 66 seuraa varsin tarkasti muinaista Oriveden ja Uusikaarlepyyn välistä maantietä ja on reittinä varsin hyvin tunnettu.

Uusin ja vähiten tunnettu kolmostien ja 66-tien kanssa osapuilleen yhdensuuntainen tie on kantatie 44. Se alkaa Pirkanmaalta Kiikasta valtatiestä 12 ja kulkee koillisen Satakunnan halki Kiikoisten, Lavian, Kankaanpään ja Honkajoen kautta Kauhajoelle, jossa se keskustan pohjoispuolella päättyy kantatiehen 67.


Kantatie 44 (punainen), valtatie 3 (vihreä) ja kantatie 66 (sininen)

44 on syntynyt osin hyödyntäen vanhoja teitä ja osin rakentamalla uutta. Koko reitti oli soratietä vielä 1960-luvulla ja 1970-luvulla alkoivat ensimmäiset parannustyöt Kankaanpään ympäristössä. Koko Kiikan-Kankaanpään osuus rakennettiin uudelleen 1980- ja 1990-luvulla. Sen jälkeen on oiottu Honkajoen ja Kauhajoen välistä osuutta.


Honkajoen kohta 1980-luvulla ja 2020-luvulla


Kiikan ja Kiikoisten välistä tietä 1980-luvulla ja 2020-luvulla

Helsingin ja Vaasan välillä kolmostie on moottoritieosuutensa ansiosta ehdottomasti nopein. TomTomin mukaan 424 kilometrin matka taittuu ajassa 4:43 tuntia. 


Kankaanpään ja Honkajoen väliä

Vaihtoehtoiset reitit eivät ole juuri pitempiä. Helsingistä Huittisten kautta 44-tielle ja Kauhajoelta Jurvan kautta Vaasaan on 442 km, TomTomin mukaan 5:32 tuntia.

Itäinen reitti Helsinki-Hämeenlinna-Kangasala-Orivesi-Lapua-Vaasa on pituudeltaan 465 ja TomTomin matka-aika-arvio noin 5:45 tuntia. Läntisin vaihtoehto Helsinki-Pori-Vaasa on 440 km ja ajoaika 5:05 tuntia. Vähäinen ajoaikaero kolmostiehen selittyy sillä, että kasitie Pori-Vaasa on Tampereen pohjoispuolista kolmostietä sujuvampi.


Kiikan ja Kiikoisten väliä

Jos matka on Helsingin länsipuolelta jonnekin Vaasan länsipuolelle, 44 käy vaihtoehtona hyvinkin houkuttelevaksi. Tie on pääosin asiallisen tasoista kantatietä ja raskasta liikennettä ei ole kuin murto-osa kolmostiellä liikkuvista: Liikennemäärätilastot viimeisimmältä ei-koronavuodelta kertovat raskaan liikenteen keskimääräiseksi vuorokausiliikenteeksi kolmostiellä Parkanon pohjoispuolella 863 ajoneuvoa, kun se kantatiellä 44 Honkajoen ja Kauhajoen välillä oli 86.

3 kommenttia:

tienkäyttäjä kirjoitti...

Mikähän on pääreitti Kauhajoen ja Helsingin välillä? Google Mapsin mukaan Huittisten ja kt 44:n kautta on 4 h 17 min ja 344 km, mutta ensisijaiseksi vaihtoehdoksi Google Maps tarjoaa kuitenkin kolmostietä Koskueen, josta pikkuteitä (osin sorapintaista) Kauhajoelle, 4 h 7 min ja 349 km.

Matti Grönroos kirjoitti...

Jos jonain päivänä tulisi tarve ajaa ripeästi Helsingistä Kauhajoelle, saattaisin hyvinkin ajaa ensin Jalasjärven Juustoporttiin kahville ja Jalasjärvi Cityn pohjoispuolelta kääntyisin Tokerotielle 672.

JukkeliV kirjoitti...

44 on ihan mahdottoman hyvä reitti Turkuun tai sen liepeille, jopa Lohjalle, jos lähtöpaikka on syvemmällä Pohjanmaalla. Kasitie on niin nähty. Maajussien parveiluaikoina elo-syyskuussa voi joskus olla ahdasta tienlevyisten puimurien seassa ja ne ei muuten väistä edes vastaantulijaa, MTK-kortti kävelee yli ABCDE-viritysten.