22.4.2023

Paimenportti

Paimenportin eritasoliittymä Kotkan sisääntulotiellä rupeaa pikkuhiljaa valmistumaan. Paimenportti on malliesimerkki siitä, että säästäminen infrastruktuurin rakentamisessa voi aiheuttaa näppylöitä kymmenien vuosien ajan.

Ensimmäinen osuus sisääntulotiestä avattiin 5.11.1974. Se kastettiin Hyväntuulentieksi. Se varsin nopeasti rupesi tuottamaan myös huonoa tuulta. Ensimmäinen kolari Paimenportin risteyksessä, jossa uusi ja vanha tie kohtaavat, tapahtui tunti avajaisten jälkeen.


Poliisi käsittelee Paimenportin ensimmäistä kolaria

Risteyksessä uusi Hyväntuulentie ja vanha Kotkantie leikkaavat varsin pienessä kulmassa. Kun lisäksi 1970-luvulla ajeltiin kaupunkien laitamillakin kaasu pohjassa, reaktiomatkat jäivät tarpeettoman lyhyiksi. Onnettomuuksien määrä nousi korkeaksi.


Ennen



Jälkeen

Jo ennen tien avaamista osattiin ounastella tilanteen kehittymistä. Helsingin Sanomat osasi 1.9.1974 kertoa, että risteykseen olisi suunnitteilla liikennevalot.

Niin sitten kävi, että poliisi puuttui peliin. Jo kuukauden kuluttua tien avaamisesta 5.12.1974 Helsingin Sanomat raportoi, että poliisi on ehdottanut risteyksen sulkemista poikittaiselta liikenteeltä, kunnes siihen saadaan liikennevalot. Niin tapahtuikin jo muutaman päivän kuluttua 8.12.1974. Liikennevalot saatiin kevättalvella 1975.

Koko tie Kyminlinnasta Kotkasaarelle avattiin vuoden kuluttua 10.11.1975. Tällöin raportoitiin, että Paimenportti on edelleen ongelma, koska liikennevalolaitteistossa on ollut jatkuvia pulmia. Tuohon päivään mennessä sen enempää Kotkan kaupunki kuin tievaltiokaan ei ollut suostunut ottamaan vastaan tehtyä työtä.

Puheet eritasoliittymästä alkoivat jo varsin pian tien valmistumisen jälkeen. Tien riskialttiuden kasvaminen oli näkyvissä, koska Kotkaan suunniteltiin uutta suurta Mussalon satamaa, jonka liikenne aikanaan sekin kulkisi Hyväntuulentien kautta. Pahaa tuulta oli kertynyt sen verran, että jo vuonna 1977 Helsingin Sanomat uutisoi Kotkan haluavan eritason. Tekniikan Maailma kertoi loppuvuodesta 1980, että Paimenportin eritaso olisi jo suunnitteilla. Vuonna 1988 uutisoitiin, että rakentaminen alkaisi seuraavalla vuosikymmenellä.


Ennen remonttia

Vielä kului yli 30 vuotta siihen, että lapio alkoi heilumaan. Tiesuunnitelma oli vuodelta 2008 ja sen pohjalta ryhdyttiin töihin vuonna 2021.



Tältä pohjalta sitä tehdään

1 kommentti:

tienkäyttäjä kirjoitti...

Vuosikymmenestä toiseen eri hankkeiden yhteydessä media kirjoittaa "rakentaminen alkaa vuonna XXXX", vaikka joko ei ole mitään tietoa että senhetkinen hallitus pistäisi hanketta käyntiin tai sitten välissä ehtii olla vähintään yhdet vaalit, joka lisää vielä enemmän epävarmuutta siitä mitä hankkeita rahoitetaan.