5.9.2023

Kunnaninsinööri suunnittelee – Lempäälä

Lempäälässä kohti Kuljun Asemakylää ajettaessa kohdataan kovin oraakkelimainen liikennemerkki.

Kummassakin suunnassa on jotain vaaraa, josta ei kerrota. Sitä sitten pitää arvailla. Kunnaninsinööriltä on jäänyt huomaamatta tieliikennelain määräys, joka oli samansisältöinen myös vanhassa tieliikenneasetuksessa:

Merkillä voidaan varoittaa sellaisesta vaarasta, jota varten ei ole omaa varoitusmerkkiä. Vaaran laatu osoitetaan lisäkilvellä.

Epätietoisuuden kalvaessa mieltä jatketaan etelään kohti kuntakeskusta. Kohtaamme taajamamerkin.

Mutta mikäs se siellä takana luuraa?

No nopeusrajoitusmerkkihän se. Lisäkilvellä "Alue". Mitähän se nyt sitten tarkoittaa? Tieliikennelaki nimittäin tästä yhdistelmästä loihe lausumaan seuraavaa:

Merkillä ja lisäkilvellä "Alue" voidaan ilmoittaa siirtymisestä nopeusrajoitusalueen sisällä olevalta merkillä osoitetun nopeusrajoituksen alaiselta tieltä takaisin nopeusrajoitusalueelle.

Toisin kuin moni muukin kunnaninsinööri kuvittelee, merkillä ei siis aloiteta nopeusrajoitusaluetta, vaan ilmoitetaan nopeusrajoitusalueen sisällä olevan tiekohtaisen rajoituksen päättymisestä.

Merkki siis on pielessä. Pohdittavaksi jää, mikä on todellisuus: Onko nopeusrajoitus 50 siksi, että merkki ei ole lain mukainen. Onko kyseessä kuitenkin 40:n tiekohtainen rajoitus, koska lisäkilpeä on käytetty muussa kuin lain määräämässä tarkoituksessa? Vai onko kyseessä 40:n aluerajoitukset, koska kaikki muut kuin saivartelevat bloginpitäjät tietävät, mistä on kyse?

Jos paikalla olisi nopeusrajoitusalue-merkki, asiassa ei olisi mitään epäselvyyttä.

Selvyyden vuoksi todetaan, että nopeusrajoitusalue-merkki kyllä tunnetaan Lempäälässäkin. Saman kadun (!) toisessa päässä nopeusrajoitusalue on merkitty asianmukaisesti. 

Kertaluonteisesta sössimisestä ei kuitenkaan ole kyse. Näitä samoja merkkejä ripoteltu samalle tielle muuallekin, myös taajaman ulkopuolelle.

Ja kirsikkana kakussa on risteävä tie, jolta saavuttaessa tälle 40 Alue ‑tielle on merkki, joka ilmoittaa nopeusrajoitusalueen päättyvän.



Lempäälä-katsauksemme päättyy maatalousrakennuksen nurkalle. Toivottavasti kukaan ei ota kirjaimellisesti tosissaan rakennuksen nurkalle viritettyä alikessumerkkiä.

Merkki nimittäin tieliikennelain mukaan tarkoittaa seuraavaa:

Merkillä I5 voidaan osoittaa poikkeuksellisen pienisäteisiä kaarteita tai yllättäviä ajosuunnan muutoksia, ja sitä voidaan käyttää T-risteyksen taustamerkkinä.

Asianmukainen merkki navetannurkkien merkitsemiseen olisi reunamerkki:

'

6 kommenttia:

KLS kirjoitti...

Eikö tuo Alue-lisäkilvellä varustettu nopeusrajoitusmerkki ole jonkin aikaisemmin voimassa olleen asetuksen mukaan tarkoittanutkin juuri samaa kuin nykyisin tuo aluenopeusrajoituksen merkki? Siinä tapauksessa tuollakin kadulla Lempäälässä, samoin kuin monessa muussakin paikassa, merkki on vain (epähuomiossa?) jäänyt vaihtamatta, kun asetusta myöhemmin muutettiin.
Sen sijaan tuo muu vaara -merkki omituisine lisäkilpineen, josta vaaran laatu ei käy ilmi, ei liene koskaan ollutkaan säädösten mukainen.

Matti Grönroos kirjoitti...

Liikennemerkki "nopeusrajoitusalue" tuli käyttöön 1.4.1987 ja samassa yhteydessä lisäkilpi "Alue" sai nykyisen merkityksensä. Aiemmin käytetty lisäkilpi oli "Aluerajoitus". Itse liikennemerkki on mallia 1994 eli keltareunuksinen, joten se ei ole voinut olla käytössä tieliikenneasetuksen muuttuessa ilman siirtymäaikasäädöstä mainittuna päivänä. Näin ollen voinemme katsoa tämän teorian tulleen kumotuksi.

weatherc kirjoitti...

Kumoaisin keltareunus-teorian sillä että 40:in tikkari + alue-merkki ollut siinä jo ennen sitä ja että tuo 40:in merkki on vaan vaihdettu uudempaan jossain vaiheessa sen kummemmin miettimättä.

Noita vastaavia yhdistelmiä oli myös Maarianhaminassa jo ysärin alkupuolella kun itse kävin koulua siellä.

Matti Grönroos kirjoitti...

Ahvenanmaalla on aivan oma tieliikennelakinsa, eikä sen kolkan järjestelyillä voi perustella oikeastaan mitään, mitä tapahtuu emämaan puolella.

Emmeköhän nyt jätä nämä historian pekulaatiot sikseen. Alue on ollut vuonna 1987 silkkaa maaseutua, eli siellä tuskin on ollut minkäänlaista aluerajoitusta. Ja noin yleensäkin, tienpitäjän vastuulla on huolehtia siitä, että liikennemetkit ovat vallisevien säädösten mukaisia puolitoista miespolvea sitten voimassa olleiden sijaan.

Arttu kirjoitti...

Voisikohan olla, että tuon "muu vaara" kyltin tarkoitus onkin varoittaa T-risteyksestä? Asiallinen merkki siihen tarkoitukseen saataisiin varmaankin vaihtamalla lisäkilpi tekstilliseen.

Tesu Rekka kirjoitti...

Joskus on ollut puhetta "liian isoista" nopeusrajoitusalueista. Nopeusrajoitusalue on siis niin iso, että alueen rajoitus unohtuu. Sitten on ihmetelty, että eikö alueen rajoituksesta saa alueen sisällä millään merkillä muistuttaa. Toisella aluemerkillä ei tietenkään, koska siitä merkistä alue alkaa. Ei ilmeisesti myöskään tiekohtaisella rajoitusmerkillä, jos sen ilmoittama rajoitus on sama, kuin itse alueen, eikä kyse ole alueen sisällä olevasta eri rajoituksesta.

Sitten on keksitty ratkaisuksi tiekohtainen rajoitusmerkki "Alue" -lisäkilvellä, mutta ilmeisesti sekin on laiton ratkaisu, kun se ei tarkoitakaan, että "muistathan, että olet tämän rajoituksen alueella", vaan että "alueen sisällä oleva tiekohtainen rajoitus päättyy ja alueen rajoitus jatkuu". Tuota ei siis mitenkään saa käyttää itsenäisenä muistutuksena alueen sisällä?