9.9.2023

Suomen ensimmäinen riippusilta

Rakennustaito-lehden numerossa 9 vuonna 1911 esiteltiin Suomen ensimmäinen riippusilta. Se sijaitsee Kyrönjoen Perttilässä lähellä Napuen taistelukenttää ja on edelleenkin käytössä.

Kyrönjoki oli tulviensa ja jäiden lähtöjensä takia tunnettu murheenkryyni. Tavanomainen siltatyyppi oli pukkisilta: Pohjalle laitetaan puisia pukkeja ja niiden varaan siltakansi. Siltatyypin ongelmia oli, että se sulki kulkuväylän ja että se jouduttiin rakentamaan toistuvasti uudelleen jäiden ja tulvien vietyä sen.

Riippusillalla näitä ongelmia ei ole, jos silta perustetaan maalla olevien tukirakenteiden varaan. Perttilän silta oli varsin suuri: kokonaispituus runsaat sata metriä ja jänneväli peräti 81 metriä. Sillan kansirakenne riippuu neljän kannatinvaijerin varassa.

Riippusiltoja ei ollut ennen rakennettu. Jostain on kuitenkin ollut tietoa tällaisesta siltatyypistä. Sillan rakentamista johtanut nuori rakennusmestari Valle Antila oli sitten matkustanut Norjaan tutustumaan johonkin riippusiltaan ja teki sitten samanlaisen.


Menossa siltapatsaan pystytys, kuten aikansa termi kuuluu. Nykyään käytössä on fiinimpi nimitys pyloni.

Sillan metalliosat tehtiin paikallisissa pajoissa lukuun ottamatta kannatinköysiä, jotka tilattiin Hollannista valmiiksi pleissattuina.

Alusta alkaen sillalla on ollut painorajoitus ja lisäksi juosteajokielto. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että hevosilla pitää kulkea rauhallisesti, jotta silta lähde huojumaan ja aaltoilemaan. Aina ei rajoituksia ole jaksettu noudattaa. Jo keväällä 1916 paikallisen kappalaisen viiden hevosen muuttokuorman alta sillan maatuki petti. Hevoset ja viljasäkit päätyivät Kyrönjoen jäälle.

Sillan rakenteita on uusittu useasti. Museosillaksi silta otettiin vuonna 1992 ja sen puurakenteet uusittiin vuonna 1993. Vuonna 2010 havaittiin yhden kannatinvaijerin yhden säienipun katkenneen. ja silta joutui käyttökieltoon. Silta avattiin vuonna 2012, kun kaikki neljä kannatinvaijeria oli uusittu ja siltaa muutenkin ehostettu.


1 kommentti:

Elyas kirjoitti...

(Suojeluskunnan) paraatimarssi sillan yli taitaa myös olla kiellettyä. Ainakin urbaani legenda kertoo tahtimarssia edenneen sotilasosaston saaneen sillan jossain päin maailmaa sortumaan...