4.11.2023

Luovien ratkaisujen bongausta

Teillä ja turuilla kun liikkuu, yhtä sun toista mielenkiintoista osuu silmiin. Aika ei voi pysyä vakavana, vaan naurunpyrskähdykset vaanivat.

Paloheinästä bongaamme Helsingin kaupungin suunnitteleman liikennemerkkitoteemin.

Kuvan vasemman reunan ulkopuolelle jää päiväkoti ja sen takapihan portti. Tuntomerkeistä päätellen reitti on merkitty pelastustieksi. Pelastustie sinänsä on pysäköintikielto, mutta maailman toimivin kaupunki pelaa varman päälle ja merkitsee saman alueen pysäköintikieltoalueeksi. Ja kun lisäkilpiä on kaiketi ollut kaupungin varastossa ylen määrin, on sille keksitty paikka. Se, että se ei sovi kyseisen liikennemerkin kanssa käytettäväksi, olkoon pelkkää saivartelua.

Vantaan Vantaanlaaksossa (joka ei ole laakso, vaan Vantaanjoen laakson länsipuolella sijaitseva mäkialue) on pieni kauppakeskus, jonka pysäköintipaikan takana on asunto-osakeyhtiön pysäköintipaikka. Saattaapa hyvinkin olla, että pysäköintitilasta on jossain vaiheessa syntynyt konflikti. Liikennemerkki antaa siihen suuntaan vihjettä.

Ylemmällä lisäkilvellä on jo museaalista arvoa. Siinä vedotaan Vantaan kaupungin järjestyssääntöön. Kuntien järjestyssäännöt kumonnut lakipaketti astui voimaan lokakuussa 2003, eli melko tarkkaan 20 vuotta sitten. Hyvin – tai no – on kilpi säilynyt.

Alempi lisäkilpi, joka vihjaa kielletystä ajosuunnasta on sillä tavoin mielenkiintoinen, että kuvassa näkyvien autojen ajaminen pysäköintipaikalle on tapahtunut kilven määräyksen vastaisesti. Tai sitten ne on työnnetty paikalleen. Pysäköintipaikalle kun ei ole muuta reittiä.

Se, että kyseessä on yksityisalue, käy varmaankin selväksi, kun se kahdesti kerrotaan.


6 kommenttia:

KLS kirjoitti...

Mitä siinä ylemmässä lisäkilvessä lukee?
Tämän verran kuvasta saa kyllä selvää: "Yksityisalue, pysäköinti sallittu vain..."

Mutta miten teksti jatkuu? Ilmeisesti jonkin tahon luvalla?
Varsinkaan siitä lisäkilven alalaidassa olevasta pienemmästä tekstistä ei kuvasta saa mitään selvää.

Matti Grönroos kirjoitti...

Referaatti perustuu kilven tekstiin "Yksityisalue, pysäköinti sallittu vain maanomistajan luvalla, Vantaan kaupungin järjestyssääntö 14 S 3 mom".

jmk kirjoitti...

Ajoneuvon työntäminen "kielletty ajosuunta"-lisäkilven tai -merkin ohi onkin mielenkiintoinen ajatus. Jos nyt unohdamme kotikutoiset lisäkilvet, ja keskitymme merkkiin C17, niin sen kieltämä asia on "merkin sivuuttaminen ajoneuvolla tai raitiovaunulla". Sanamuodosta ja nimestä ("AJOsuunta") täytynee arvata, että tämä tarkoittaa nimenomaan AJAMALLA sivuuttamista. Työntäminen tai esimerkiksi polkupyörän taluttaminen on siis sallittu. Mutta hauskempaa on, että kielto koskee vain merkin sivuuttamista. Sen jälkeen on taas meno vapaata, eli työnnettyäsi ajoneuvon pari metriä merkin ohi saat taas hypätä satulaan tai rattiin ja lähteä huristelemaan. Sehän ei ole enää merkin sivuuttamista.

Arttu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arttu kirjoitti...

Yleensä C17-merkillä merkityt tiet on myös merkitty yksisuuntaiseksi merkillä E14, jolloin ajaminen vastasuuntaan on edelleen kiellettyä, vaikka joku neropatti taluttaisikin fillaria, autoa tai hevosta merkin C17 ohi.

Väylän liepeiltä kirjoitti...

Nykyään tuon C17 kanssa saa käyttää lisäkilpeä toisin kuin ennen. Tosin vain yhtä ainoaa uutta. Sen ainoan "vastinparina" on syytä olla yksisuuntaisen pätkän alussa toinen uusi lisäkilpi.

Väittäisin, että vanha 331 on Suomen väärinkäytetyin liikennemerkki. Lähes jokaisessa paikassa kaupunkien keskustoja ja eritasoliittymien ramppeja lukuun ottamatta sellaisen tilalla pitäisi olla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty. Jossain hyvin harvoissa paikoissa jopa ajoneuvolla ajo kielletty.

Merkin kaverina lähes yhtä usein jokin lisäkilpi, joka tekee kokonaisuudesta yhä huvittavamman.

Tosin ehkäpä huikein yleiselle liikenteelle tarkoitetuista 331-toteemeista oli vielä 10 v sitten Kehä3 kupeessa Tikkurilan MC Hampurilaisravintolan autokaistan loppupäätä varjelemassa. Siinä oli kielletyn ajosuunnan merkkiä täsmentämässä niin ikään punakeltaiset kilvet pysäköintikiekon käyttövelvollisuus/1h sekä vaikutusaluenuolet molemmille sivuille.