Tämän noin 40 kilometrin mittaisen tieosuuden parantaminen on alkamassa. Lapioita on tarkoitus ruveta heiluttamaan syksyllä 2026 ja valmista pitäisi olla loppuvuodesta 2029.
Speksit ovat lupaavat, mutta toteutuksen hyöty jää nähtäväksi. Nyt toteutetaan "vaihe 1", jolla on pituutta noin 22 kilometriä. Remonttia tehdään kolmella toisistaan erillisellä pätkällä, joiden väliin jää alkuperäiskuntoisia osuuksia. Tuloksena on keskikaiteella varustettu ohituskaistatie ja yhdeksän ohituskaistaa. Siis tietyyppiä, jota Ruotsi alkaa pelkästään kuluvana vuonna ryhtyy rakentamaan lähes 100 kilometriä.
Tiesuunnitelmaesitteissä puhutaan uusista eritasoliittymistä. Todellisuudessahan nämä ovat pikkuteiden alikulkuja, joista on järjestetty jonkinlainen kulkureitti valtatielle ja sieltä pois. Nykyisiä vilkkaampien teiden tasoliittymiä ei muuteta eritasoliittymiksi, vaan ne kanavoidaan X-risteyksen sijaan kahdeksi T-risteykseksi.
Juurikorpi (vaihe 2)
Uronlampi
Tämäkin tiehanke on pilkottu kahdeksi "vaiheeksi". Toisen vaiheen toteutumisesta ei ole mitään takeita, vaan se on valtiovarainministeriön ikuisen budjettipiirileikin pelinappulana. VM:n suunnalla on jonkinmoinen illuusio siitä, että tiehankkeiden toteutus tulee halvemmaksi, jos ne pilkotaan mahdollisimman pieniin osiin ja jos työmaa kestää mahdollisimman kauan. H/K-laskelmissa vedetään hihasta etuja, jotka syntyvät tienkäyttäjien ajansäästöstä. Työmaa-aikaisia häiriöitä ei kuitenkaan lasketa, vaikka tienkäyttäjän kannalta kuuden vuoden projektin haitta aivan varmasti on suurempi kuin kolmen.
Jonkin verran on ollut toiveita siitä, että nyt aloitettava projekti tuottaisi niin hyvän tuloksen, että osa Kotkan ja itäisen Suomen välisestä raskaasta liikenteestä siirtyisi pois valtatieksi 26 nimetyltä Haminan ja Taavetin väliseltä rupuiselta kärrypolulta. Reitti Kouvolan kautta on 25 kilometriä pitempi, joten reitin pitää olla merkittävästi sujuvampi. Tämä sujuvuustavoite ei ainakaan pelkällä nyt aloitettavalla ensimmäisellä vaiheella toteudu.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti