5.5.2018

Laastaria

Valtatie 26 on eittämättä yksi maamme surkeimpia valtatiepätkiä, jos ei muuta niin kuormitukseen nähden. Tie on mutkainen, mäkinen, kapea ja noin joka neljäs sillä liikkuva ajoneuvo on raskasta liikennettä. Tiellä ei tosiasiallisesti ole pientareita, eli mopoilijan ja pyöräilijän asema on kovin karu.



Noin 45 kilometriä pitkä tie yhdistää Haminan ja Taavetin välillä valtatiet 7 ja 6. Moottoritien valmistuttua Haminaan asti ja Taavetin-Lappeenrannan uuden tien valmistuttua 26-tiestä on tullut luonteva vaihtoehto kuutostielle Helsingin ja Lappeenrannan välillä. Kysyntää lisää myös veli venäläisen arvaamattomuus: Naapurin koppalakkisedät ovat silloin tällöin laittaneet Vaalimaan raja-aseman rekkakieltoon, jolloin kaalisopan tuoksuinen rekkajono on ruvennut luikertelemaan kohti Imatraa.



Reitti ei alun pitäen kuulunut päätiesuunnitelmiin. Kun kuitenkin vuonna 1940 kävi niin kuin kävi, yhtäkkiä Kotkasta ja Haminasta ei ollutkaan tietä muualle Itä-Suomeen. Haminan ja Taavetin välinen mutkainen maantie numeroitiin sotien jälkeen kantatieksi 61, kun numero oli Kannakselta vapautunut. Tietä oiottiin 1950-luvulla silloisten 1930-luvulta peräisin olleiden normien mukaisesti ja tämä museaalinen tulos on edelleenkin nähtävissä.


1938


1950

Tielle ei ole tehty juuri minkäänlaisia rakenteellisia parannuksia sitten 1950-luvun. Poikkeus on Haminan ympäristö, jossa tieosuus lyheni noin viisi kilometriä Haminan ohikulkutien rakentamisen yhteydessä.


1975

Vuoden 1994 numerointireformissa tie muutettiin valtatieksi 26. Taktinen ajatus lienee ollut sama kuin valtatien 18 osalta: Kun oikein toivoton tieosuus nimetään valtatieksi, päättäjät nolostuvat ja hellittävät rahanyörejä ja pitkään haaveissa olevat suunnitelmat toteutuvat. Ei toiminut tämä taktiikka 18-tien osalta, vaikka sitä on kohta neljännevuosisata työnnetty kuin käärmettä pyssyyn, vaan Vaasan ja Jyväskylän välinen liikenne on edelleekin pääosin valtatiellä 16. Niin on käynyt myös valtatien 26 osalta: rahoja ei ole näkynyt.

Erilaisia parannussuunnitelmia ovat tienpitäjät kirjoittaneet pöytälaatikkoon osapuilleen maailman sivu.

Nyt on pientä remonttia toteutumassa. Tien pohjoisosaan rakennetaan kaksi ohituskaistaa.


Uusien ohituskaistojen sijainti

Eri suunnitelmissa on esitetty tarvetta 5+5 ohituskaistalle, eli varsin vaatimaton aloitus on kyseessä. Toimenpide on vähän samansuuntainen kuin katkenneen jalan hoitaminen laastarilapulla ja toivottamalla pikaista paranemista.


1 kommentti:

Nappe1 kirjoitti...

Hauskaahan tässä on se että tuo tie jatkuu Taavetista vähintään yhtä hyvänä ellei parempana mutta paljon suorempana kolminumeroisena tienä savitaipaleen pohjoispuolelle valtatielle 13. Viisitoista tien ollessa myös ylikuormittunut, ajammekin hyvin usein tuota reittiä kotkasta anoppilaan pieksämäelle. Ajoaika on teoriassa 5-10 min pidempi, mutta jos 15-tiellä jää rekan taakse jumiin heti leikarin jälkeen, on tuo 26 + 378 + 13 reitti jopa nopeampi.

Ja tosiaan, vaikka rekkoja on 26:lla paljon, niin ajavat siellä sen verran lujaa ettei rajoituksia noudattaen oikein perässä tahdo pysyä.