21.10.2019

Rikos

Harvanpa yhdystietasoisen tien kunto on niin rehvakkaasti ylittänyt uutiskynnyksen kuin tien 3403 Kangasalla. Tien päiden kuoppakylttiin oli joku tien kuntoon kyllästynyt koiranleuka käynyt ruuvaamassa oman lisäkilpensä, joka julisti: Koko perkeleen tie.



Kuvat liikennemerkistä lähtivät kiertämään julkisuutta nopeasti ja riekkujaiset olivat valmiina. Paikkaseudulla kävivät tekemässä artikkeleita niin paikalliset sanomalehdet kuin valtakunnalliset iltapäivälehdetkin.

Tämä Korvenperäntie ei ole kovin kummoinen, pituudeltaan vähän alle kolme kilometriä. Mutta sen liikennemäärät ovat samanlaisia teitä selvästi korkeammat. Yksi syy on se, että moni navigaattori ohjaa Kangasalan eteläpuolelta Orivedelle ja edelleen Pohjanmaalle suuntautuvan liikenteen kantatien 58 sijaan Kangasalan keskustan ja Korvenperäntien kautta valtatielle 9. Korvenperäntien vuorokausiliikenne on noin 1700 ajoneuvoa, kun kantatien 58 kautta kulkee vain tuhatkunta ajoneuvoa.


Korvenperäntie (yhtenäinen viiva) ja navigaattoreiden sinne ohjaama reitti (pisteet)

No, miten asiaan suhtautui pilkanteon kohde?

Kangasalan "kaupungin" kaupunginjohtaja on ilmeisesti joutunut käymään kalsaripyykillä. Sen verran pelästynyt lausuntonsa Iltalehden mukaan on: Kritiikkiä ei pitäisi kertoa siten, että joku asentaa luvattoman lisäkilven. Tästä huolimatta viesti on kuultu. Teillä ja Turuilla on kuitenkin vahvasti siinä uskossa, että osuva pilkka nimenomaan on johtanut viestin kuulemiseen pitkän kuurouden jälkeen.

Astetta koomisemmaksi jupakan vie paikallisen ELY-keskuksen edustaja, joka opastaa hallintoalamaisia muistuttamalla, että liikennemerkkeihin ei saa kiinnittää mitään ylimääräistä. Lopuksi hän lyö rajuimman korttinsa pöytään: ELY-keskus harkitsee rikosilmoituksen tekemistä.

Virkamiesten tilannetajusta ei juuri voi tyylipisteitä lähteä jakamaan. Mielenilmaisu on tehty huumorilla mutta samalla se on pistävän terävä. Mutta kenellekään siitä ei ole haittaa. Sormien heristäminen vain kertoo, kuinka ulkona virkamies on asiassa. Rikosilmoituksesta puhuminen asettaa esittäjänsä arvostelukyvyn epäilyttävään valoon. Poliisilla on ehkä parempaakin tekemistä kuin lähteä tutkimaan moista tekoa, vaikka virkamiestä kuinka harmittaisi. Huumoriin kääritty pilkka osuu pahemmin kylkiluiden väliin kuin rähinä. Niin koira älähtää, kun kalikka kalahtaa.

Mutta mutta. Uusi kyltti on taidokkaasti tehty. Se kirjasintyyppi on aivan oikea ja kirjainten välistys on liikennemerkkiohjeiden mukainen. Ettei vain olisi niin, että kyltti olisi tehty ELY-keskuksessa itsessään tai sen lähettyvillä sijaitsevassa ammattimaisessa kylttipajassa. Ja sehän antaisi syyn vielä suuremmalle harmistukselle. Ja tietenkin rikostutkinnalle, jossa kiveäkään ei jätetä kääntämättä. Virkamieskunnia on säilytettävä! Ordnung muss sein!

4 kommenttia:

Ekku kirjoitti...

Tuo kantatie 58 reitti ei nykyisellään ole kovin houkutteleva. Tiellä on useita 50 ja 60km/h nopeusrajoituksia ja ohituspaikat ovat olemattomat. Tie itsessään on mutkainen ja siinä on monia vaaralliseksi luokiteltavia risteyksiä. Ehkäpä näistä syistä mieluummin ajelee ysitietä pitkin, vaikka ei sekään mikään nautinto ole.

Antti kirjoitti...

Sitä vain mietin, voisiko kielipoliisi kylttiin kuitenkin puuttua: ainakin joidenkin lähteiden mukaan Perkele on erisnimi, joka kylttiin on kirjoitettu kuitenkin pienellä alkukirjaimella. ;-)

kasper.joonatan kirjoitti...

Tuossa ei varmaan tarkoiteta, että tie olisi Perkeleen, vaan perkeleellinen, joten pienellä kirjaimella iha ok.

Jäin vain miettimään, miksi kirjoitettiin "Orivedelle ja edelleen Pohjanmaalle"? Eikö useimmin tuota kautta mennä kuitenkin Keski-Suomeen?

Matti Grönroos kirjoitti...

Kantatie 66 Orivesi-Virrat-Lapua on varsin suosittu reitti Pohjanmaalle, eritoten jos haluaa vältellä paikoin ruuhkautuvaa kolmostietä Tampereen pohjoispuolella. Esimerkiksi Helsinki-Hämeenlinna-Pälkäne-Orivesi-Lapua on lähes kilometrilleen yhtä pitkä kuin kolmostie ja valtatie 19 Tampereen, Jalasjärven ja Seinäjoen kautta.

Myös 58 Orivedeltä Keuruun kautta Karstulaan ja siitä edelleen 13-tietä Kokkolan suuntaan on varsin sujuva reitti.

Kangasalan kautta koukkaaminen 3400-tietä ysitielle on perusteltua muun muassa siksi, että reitti kulkee Orituvan kautta. Viimeisiä kahvipaikkoja ennen lähtöä Pohjanmaan suunnan korpitaipaleille.