3.7.2023

Ylläri, ylläri

Jatketaan ajokaistaopasteiden tutkailua. Tällä kertaa tutustutaan Itämeren valkeaan kaupunkiin, Helsinkiin, tuohon maailman toimivimpaan kaupunkiin.

Sörnäisten rantatiellä on jo pitempään ollut työmaa, jossa kaistoja on suljettu ja liikenteelle järjestetty hienoja shikaaneja. Järjestelyjä muutettiin jokunen viikko sitten ja sen vuoksi ajokaistaopasteet uusittiin.

Tieliikennelaki toteaa liikennemerkistä F8, ajokaistan päättyminen, lakonisesti seuraavaa:

Merkin nuolikuviota sovelletaan tilanteen mukaan. Tilapäisissä liikennejärjestelyissä merkin pohjaväri on keltainen.

Lainlaatijalta on jäänyt työ kesken. Laki ei nimittäin vaadi, että merkki vastaisi todellisuutta. Maailman toimivin kaupunki esittää, että neljästä kaistasta kaksi päättyy. Kaistoja on kuitenkin vain kolme. Mutta onpahan saatu aikaan hämmennystä. Jospa se lisäisi tarkkaavaisuutta, että etukäteen kerrotaan, että todellisuus ei vastaa opasteita?

Itse tapahtumapaikalla tilanne näyttää seuraavalta. 

Oikeanpuoleisin kaista päättyy. Risteysalueella jää kaistaviivan ja suojatien väliin puurivin levyinen alue. Toivottavasti Maailman toimivin kaupunki ei näe tätä ajokaistana. Tai miksi ei näkisi, onhan se keksinyt senkin, että sama katualue voi olla yhtaikaa jalkakäytävä ja ajorata.

Tutustumme toiseen pääkatuun, Mäkelänkatuun, jonka poikki rakennetaan uutta raitiotietä. Siellä aivan samoin on opastusmerkki, joka ilmoittaa neljästä kaistasta kahden päättyvän.

Tälläkään kertaa kaistoja ei ole kuin kolme. Itse kavennuskohdassa kaksi vasemmanpuoleista päättyy ja kohta kavennuskohdan jälkeen alkaa uusi kaista oikealla. Tässäkin merkki siis antaa eri tietoa kuin on todellisuus.

Olisikohan nyt sitten käynyt, että kaupungin yleisten liikennemerkkiasioiden erityisosasto on saanut halvalla jostain neljän nuolen merkkejä, jotka eivät muualle ole käyneet kauppansa. Arska hei, laitetaan nyt tohon tollanenkin merkki, kun ei ole vähään aikaan laitettu!

7 kommenttia:

Arttu kirjoitti...

Tuo Sörnäisten rantatien merkki on tavallaan ymmärrettävä, koska kavennuskohdassa on normaalisti neljä kaistaa, joista oikeanpuoleisin päättyy nyt ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaa. Hämäävää toki on, että ennakkomerkin kohdalla kaistoja on vain kolme.

Matti Grönroos kirjoitti...

Toisaalta vallitsevassa tilanteessa kaistoja ei ole kolmea enempää. Opasteiden tarkoitus on ilmaista, kuinka tilanne muuttuu tällä hetkellä, ei sitä mikä on tilanne vaikkapa puolentoista vuoden takaiseen verrattuna.

weatherc kirjoitti...

Kait tuossa on yksinkertaisesti leikitty pihejä säästämällä veromaksajien rajoja ja otettu lähin vastaava vakiomerkki spesiaalitilatun merkin tilaamisen sijaan. Mutta onko helsingin katurakkausosasto niin pa ettei ole varaa hakea pari rullaa keltaista ja mustaa teippiä ja teipata umpeen liikakaista + fixata ne näkyvät oikean mukaiseksi mikäli tarve?

Matti Grönroos kirjoitti...

Teippiviritykset voivat pimeällä olla hiukka koomiset, jos teipin ja taustamateriaalin paluuheijastavuudet poikkeavat toisistaan...

Nämä keltapohjaiset mustilla nuolilla varustetut merkit muuten ovat vekkuleita. Jos niissä on vain nuolet, kyse on opastusmerkistä ja siinä on musta 30 mm leveä reunanauha. Jos nuolten päälle laitetaan liikennemerkki, taulu muuttuukin kaistakohtaiseksi kielto-, määräys tai rajoitusmerkiksi, jossa on 90 mm leveä punainen reunanauha. Tarkkana siellä kilpipajalla!

tienkäyttäjä kirjoitti...

Kai noi liikennemerkit on urakoitsijoiden tilaamia. Molemmissa kohteissa on menossa allianssi. Sörnäisten rantatiellä urakoivan allianssin pääurakoitsijana on YIT ja Mäkelänkadulla GRK.

Matti Grönroos kirjoitti...

Alli laskee kaistat ja Anssi tilaa merkit, eivätkä he puhu toisilleen...?

tienkäyttäjä kirjoitti...

Nykyisen työvoimatilanteen tuntien voi olla, että kaistanlaskija ja merkkien tilaaja eivät välttämättä puhu samaa kieltä, vaikka yrittäisivätkin puhua toisilleen.