9.12.2023

Japanintatarspanieli

Tuolla Euroopan suurimmassa ulkomuseossa, Lontoon lounaispuolella on Lontoosta etelärannikolle kulkevan A3-tien ja Lontoon kehätien M25 liittymä. Liittymä on aavistuksen verran vilkas: Sen läpi kulkee vuorokaudessa 300 000 ajoneuvoa. Liittymä on rakenteeltaan peribrittiläinen: Pääteiden risteyksen päälle on laitettu liikenneympyrä, jota säännöstellään liikennevaloin.


Liittymää ollaan laittamassa uusiksi ruuhkautumisen takia. Liikenneympyrää kasvatetaan, jotta siihen mahtuu enemmän autoja seisomaan ruuhkassa.


Erityisesti mainitaan, että jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja ratsastajien turvallisuutta parannetaan.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden?

Aivan. A3 ei nelikaistaisuudestaan huolimatta ole moottoritie. Teillä on yllättäviä jännäliittymiä. Täkäläinen Liikenneturva todennäköisesti olisi seppokun partaalla nähdessään tien vartta kulkevan kevyen liikenteen väylän. Oikeastaan se on vain polku, aivan ajoradan seurassa ilman kaiteita.



Työtä ja tulevaa infrastruktuuria vaanii vaikeasti selätettävä uhka: japanintatar. Siihen verrattuna kurtturuusu ja lupiini ovat lällärikamaa. Japanintatar on saapunut Sumujen Saarilla parisataa vuotta sitten ja levinnyt miehekkäästi. Se kasvaa nopeasti, rikkoo rakenteita, eikä siitä pääse eroon helposti. Kasvi saattaa nukkua maan alla 20 vuotta ja sitten keksiä lähteä kasvuun


Mutta pelastus on löytynyt. Varsin kapea-alaisen liikeidean on kehittänyt yritys, jolla on japanintatarkoiria: spanieleja ja hollanninpaimenkoiria. Koirat haistavat tämän ongelmakasvin syvältä, olkoon se missä tilassa tahansa. Kasvinpalaset sitten kaivetaan ylös ja viedään jonnekin.


Mitään kovin nopeaa hommaa koiran käyttö ei ole. Koira kykenee aktiiviseen etsintään puolisen tuntia kerrallaan ja sen jälkeen täytyy pitää vähintään yhtä pitkä tauko.

1 kommentti:

weatherc kirjoitti...

Tuollanen samanlainen kolmikerrosympyrähärdelli-liittymähän on ainakin ollut suunniteilla Raisioonkin E18-Kt40/E8-Vt8-liittymään jahka ne saa sen joskus rakennettua. Muistaakseni on kytköksissä Raision alittavaan Kt40-tunneliin.