Jossain vaiheessa Tiehallinnon ja kaiketi myös kunnat valtasi ajatus, että on pahasta, jos kunnan hallintotaajama on eri niminen kuin kunta itse.
Tästä ajatuksesta on seurannut se, että varsin monet tunnettu paikannimet ovat kadonneet viitoituksesta, koska ne on korvattu kunnan nimillä. Päijät-Hämeessä tämä meni niin pitkälle, että jopa kunnianarvoisa Vääksy yritetiin hävittää Asikkala-nimen alle, mutta Siperia opetti.
Periaate on johtanut jopa miltei sekoiluun. Erimerkiksi Turenkia on viitoitettu sekä Turenkina, Janakkalana että kumpanakin. Viimeksi mainitussa tapauksessa viitoituksesta ei käy ilmi, että kyse on samasta paikasta: Viitat osoittavat sekä Turenkiin että Janakkalaan, joihin on yhtä pitkä matka.
Viime aikojen kuntaliitokset aiheuttavat mielenkiintoista pohdintaa: Mikä arvo viitoituksessa on esimerkiksi sillä tiedolla, että Toijan taajama oli Kisko-nimisen entisen kunnan keskustaajama? Kiskoakin hullumpi on Tuulos-viitoitus: viitoituksen kohde on Syrjäntaan kylä, josta lähes kaikki kunnan palvelut siirtyvät muualle jo ennen kunnan liittymistä Hämeenlinnaan.
Nyt, kun Kiskon, Suomusjärven, Längelmäen ja Tuuloksen kuntia ei enää ole, olisi varmaankin aika pohtia Toijan, Kitulan, Länkipohjan ja Syrjäntaan palauttamista maailmankartalle.
18.6.2009
Ennenaikainen kuolinilmoitus
Teillä ja Turuilla kirjoitti muutama kuukausi sitten kommentissaan http://teilla.blogspot.com/2009/03/ohituskaistan-kuolema.html suunnitelmasta poistaa Tuhkamäen ohituskaista valtatieltä 24 Lahden pohjoispuolelta. Kaista on osoittautunut liikenneturvallisuudeltaan ongelmalliseksi.
Suunnitelmat ovat nostattaneet paikallista kiehuntaa enemmän kuin Tiehallinto varmasti osasi odottaakaan. Asiassa on ollut aktiivinen erityisesti asikkalalainen kunnanvaltuutettu Tuomo Riihilahti.
Keskustelussa itse ohituskaista on verraten pieni episodi. Yleisempää närkästystä seudulla nostattaa se, että nelostien siirtyminen Päijänteen itäpuolelle on jättänyt länsipuolen tien lapsipuolen asemaan. Asukkaat näkevät, että tien turvallisuutta ei ole haluttu lisätä tietä parantamalla, vaan rajoituksia ja valvontaa lisäämällä.
Ohituskaistan poistaminen on siirtynyt takaisin suunnittelupöydälle. Päävaihtoehtona on palata juurille ja muuttaa ohituskaistaosuus ryömintäkaistaosuudeksi, jollaiseksi se on alun pitäen rakennettukin
Suunnitelmat ovat nostattaneet paikallista kiehuntaa enemmän kuin Tiehallinto varmasti osasi odottaakaan. Asiassa on ollut aktiivinen erityisesti asikkalalainen kunnanvaltuutettu Tuomo Riihilahti.
Keskustelussa itse ohituskaista on verraten pieni episodi. Yleisempää närkästystä seudulla nostattaa se, että nelostien siirtyminen Päijänteen itäpuolelle on jättänyt länsipuolen tien lapsipuolen asemaan. Asukkaat näkevät, että tien turvallisuutta ei ole haluttu lisätä tietä parantamalla, vaan rajoituksia ja valvontaa lisäämällä.
Ohituskaistan poistaminen on siirtynyt takaisin suunnittelupöydälle. Päävaihtoehtona on palata juurille ja muuttaa ohituskaistaosuus ryömintäkaistaosuudeksi, jollaiseksi se on alun pitäen rakennettukin
15.6.2009
Häpeääkö Helsinki eurooppateitään?
Kansainvälisessä eurooppatiesopimuksessa Helsinki osuu neljän eurooppatien reitille: E12 Mo i Rana-Helsinki, E18 Craigavon-Pietari, E67 Helsinki-Praha ja E75 Vardö-Citia.
Kuitenkin Helsingin kaupungin alueella on havaittavissa viitoitus lähinnä vain teille E12 ja E75.
E18 on linjattu Kehä III:a pitkin kaupunkikeskustan ohitse. Tämän on ilmeisesti katsottu riittävän perusteluksi siihen, että tielle ei ole viitoitusta. Turkuun ja Kotkaan ohjaavassa viitoituksessa ei teiden 1 ja 7 yhteyteen ole liitetty E18-tielle ohjaavia kilpiä.
E67-tien pohjoisin etappi on Tallinnan ja Helsingin välinen lauttareitti. E67 on tunnettu Via Baltica -nimellä. Ehkäpä sille viitoittaminen antaisi kuvan siitä, että Helsinki leimaantuu osaksi entisen rautaesiripun takaista Baltiaa.
Suhtautuminen eurooppateihin vaihtelee eri maissa. Saksalaiset lähinnä kohauttavat hartioitaan, kun taas Ruotsissa eurooppatiellä on statusarvoa.
Helsingillä on neljä eurooppatietä, mikä ei ole aivan tavanomaista. Tukholmallakin on vain kolme. Tukholma huolehtii viitoituksestaan hyvin ja Helsinki hälläväliätyyliin. Siihen kuvaan sopii se, että E18:n ja E67:n viitoitus varmaankin koetaan hävettäväksi.
Kuitenkin Helsingin kaupungin alueella on havaittavissa viitoitus lähinnä vain teille E12 ja E75.
E18 on linjattu Kehä III:a pitkin kaupunkikeskustan ohitse. Tämän on ilmeisesti katsottu riittävän perusteluksi siihen, että tielle ei ole viitoitusta. Turkuun ja Kotkaan ohjaavassa viitoituksessa ei teiden 1 ja 7 yhteyteen ole liitetty E18-tielle ohjaavia kilpiä.
E67-tien pohjoisin etappi on Tallinnan ja Helsingin välinen lauttareitti. E67 on tunnettu Via Baltica -nimellä. Ehkäpä sille viitoittaminen antaisi kuvan siitä, että Helsinki leimaantuu osaksi entisen rautaesiripun takaista Baltiaa.
Suhtautuminen eurooppateihin vaihtelee eri maissa. Saksalaiset lähinnä kohauttavat hartioitaan, kun taas Ruotsissa eurooppatiellä on statusarvoa.
Helsingillä on neljä eurooppatietä, mikä ei ole aivan tavanomaista. Tukholmallakin on vain kolme. Tukholma huolehtii viitoituksestaan hyvin ja Helsinki hälläväliätyyliin. Siihen kuvaan sopii se, että E18:n ja E67:n viitoitus varmaankin koetaan hävettäväksi.
9.6.2009
Leveäkaistatie
Tiehallinto on sitten tunnustanut sen intuitiivisen seikan, että leveäkaistatie ei parantanutkaan liikenneturvallisuutta.
Yllätys asiassa on se, että asia on tullut yllätyksenä joillekuille. Tiet eivät ole niin leveitä, että ohitus onnistuisi ylittämättä keskiviivaa ja teiden geometria taas suorastaan houkuttelee päättömiin ohituksiin.
Leveäkaistatien konsepti on peräisin Ruotsista, kuinkas muuten. Ruotsi on aika vauhdilla purkamassa leveäkaistateitään muuttamalla ne keskikaideteiksi. Ruotsissa sellaista on tätä parituhatta kilometriä, Suomessa satakunta. Ruotsi on ilmoittanut muuttavansa keskikaideteiksi vuosittain noin 300 tiekilometriä.
Yllätys asiassa on se, että asia on tullut yllätyksenä joillekuille. Tiet eivät ole niin leveitä, että ohitus onnistuisi ylittämättä keskiviivaa ja teiden geometria taas suorastaan houkuttelee päättömiin ohituksiin.
Leveäkaistatien konsepti on peräisin Ruotsista, kuinkas muuten. Ruotsi on aika vauhdilla purkamassa leveäkaistateitään muuttamalla ne keskikaideteiksi. Ruotsissa sellaista on tätä parituhatta kilometriä, Suomessa satakunta. Ruotsi on ilmoittanut muuttavansa keskikaideteiksi vuosittain noin 300 tiekilometriä.
4.6.2009
Tietyökulttuuria
Espoossa Länsiväylällä Matinkylän edustalla on menossa jokin pieni siltatyö, jota tehdään moottoritien kaistojen välissä päivisin klo 7-16 välisenä aikana. Työmaan pituus on parikymmentä metriä ja sen kohdalla on noin 600 metriä pitkä 60 km/h nopeusrajoitus.
Perinteiseen tyyliin nopeusrajoitus jätetään paikoilleen, kun työt illalla loppuvat. Mitään syytä rajoitukseen ei ole: työmaa on suojattu samanlaisella betonimuurilla kuin tien reunoilla on vakituisesti. Vasenta piennarta on kavennettu ehkä 10 cm. Työmaasta kertoo vain se, että muurin takaa pilkottaa betonimylly.
Parina ensimmäisenä päivänä rajoitus aiheutti aikamoista haitariliikettä. Nyt paperitiikerin olemus tunnetaan, eikä kukaan juuri vaivaudu enää hiljentämään.
Tietyömailla työntekijät usein ja aivan aiheesta moittivat autoilijoita liian suurista nopeuksista. Mutta näinhän autoilijoita opetetaan, että monen työmaan rajoitus on yhdistelmä silkkaa huuhaata ja laiskuutta.
Perinteiseen tyyliin nopeusrajoitus jätetään paikoilleen, kun työt illalla loppuvat. Mitään syytä rajoitukseen ei ole: työmaa on suojattu samanlaisella betonimuurilla kuin tien reunoilla on vakituisesti. Vasenta piennarta on kavennettu ehkä 10 cm. Työmaasta kertoo vain se, että muurin takaa pilkottaa betonimylly.
Parina ensimmäisenä päivänä rajoitus aiheutti aikamoista haitariliikettä. Nyt paperitiikerin olemus tunnetaan, eikä kukaan juuri vaivaudu enää hiljentämään.
Tietyömailla työntekijät usein ja aivan aiheesta moittivat autoilijoita liian suurista nopeuksista. Mutta näinhän autoilijoita opetetaan, että monen työmaan rajoitus on yhdistelmä silkkaa huuhaata ja laiskuutta.
3.6.2009
Rajaseudulla
Versaillesin rauhassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen muokattiin Saksan ja Belgian välistä rajalinjaa tavalla, joka vaikuttaa elämään nykyisinkin.
Mielenkiintoinen historia on Aachenin eteläpuolella kulkevalla Vennbahn-nimisellä rautatiellä, jonka päätepisteet tuolloin siirtyivät Saksasta Belgiaan. Itse rata mutkittelee rajan molemmin puolin. Belgia vaati Saksan alueella kulkevaa ratalinjaa itselleen ja niin sitten kävikin, että rata ja asema-alueet ovat virallisesti Belgiaa. Tarkkaan ottaen siis radan länsipuolella sijaitsevat viisi Saksan aluetta ovat irti emämaastaan enklaaveina Belgian sisällä. Sopimus on edelleen voimassa, vaikka rata on lakkautettu ja osin purettu.
Sopimuksen sanamuoto jättää auki erään tuiki tärkeän seikan: Belgian suvereniteetti koskee ratapengertä. Radan alitse kulkee kuitenkin maanteitä. On epäselvää, kuuluuko radan alapuolella oleva tien kohta Belgiaan vai Saksaan.
Toinen seuraus rajan mutkittelusta on se, että osa Saksan tieverkkoa sijaitsee Belgiassa. Bundesstrasse 258 kulkee Roetgenin ja Konzenin välillä noin kolmen kilometrin matkan Belgiassa oikaisten Saksaan työntyvän niemekkeen poikki. Tieosuudelta ei ole yhteyttä Belgian tieverkkoon.
Koska Belgiassa on maanteiden suurin nopeusrajoitus 90 km/h, tälläkin tiellä on 90:n rajoitus, vaikka sellaista ei muualla saksalaisella tieverkolla käytetäkään. Nopeusrajoitustolpissa on lisäksi tekstillinen kilpi, jossa lukee "Belgien". Muuten tiestä ei käy ilmi, että hetkeksi vaihdettin valtiota.
Mielenkiintoinen historia on Aachenin eteläpuolella kulkevalla Vennbahn-nimisellä rautatiellä, jonka päätepisteet tuolloin siirtyivät Saksasta Belgiaan. Itse rata mutkittelee rajan molemmin puolin. Belgia vaati Saksan alueella kulkevaa ratalinjaa itselleen ja niin sitten kävikin, että rata ja asema-alueet ovat virallisesti Belgiaa. Tarkkaan ottaen siis radan länsipuolella sijaitsevat viisi Saksan aluetta ovat irti emämaastaan enklaaveina Belgian sisällä. Sopimus on edelleen voimassa, vaikka rata on lakkautettu ja osin purettu.
Sopimuksen sanamuoto jättää auki erään tuiki tärkeän seikan: Belgian suvereniteetti koskee ratapengertä. Radan alitse kulkee kuitenkin maanteitä. On epäselvää, kuuluuko radan alapuolella oleva tien kohta Belgiaan vai Saksaan.
Toinen seuraus rajan mutkittelusta on se, että osa Saksan tieverkkoa sijaitsee Belgiassa. Bundesstrasse 258 kulkee Roetgenin ja Konzenin välillä noin kolmen kilometrin matkan Belgiassa oikaisten Saksaan työntyvän niemekkeen poikki. Tieosuudelta ei ole yhteyttä Belgian tieverkkoon.
Koska Belgiassa on maanteiden suurin nopeusrajoitus 90 km/h, tälläkin tiellä on 90:n rajoitus, vaikka sellaista ei muualla saksalaisella tieverkolla käytetäkään. Nopeusrajoitustolpissa on lisäksi tekstillinen kilpi, jossa lukee "Belgien". Muuten tiestä ei käy ilmi, että hetkeksi vaihdettin valtiota.
1.6.2009
Kun metsä söi valtatien
Yksi tiehistorian haara on tutkia, mitä tielle tapahtuu sen jälkeen, kun se menettää asemansa. Tästä jonkinlaisia ääripäitä ovat Kilon-Friisilän maantie Espoossa ja Helsingistä lähtevät säteittäiset valtatiet. Ensin mainittu on täysin pirstoutunut asemakaavoituksen edetessä ja viimeksi mainitut elävät uutta elämää seututeinä moottoriteiden rinnalla.
1960-luvun alkupuolelle asti kolmostie kulki Hämeenlinnasta Pälkäneen kautta Tampereelle. Uuden linjauksen valmistuttua paikoin uskomattoman mutkainen tie Hämeenlinnasta Pälkäneen Laitikkalaan jäi maantieksi ja hieman unholaankin runsaan kymmenen vuoden ajaksi. 1970-luvun alussa tälle osuudelle valmistui nykyaikainen maantie, joka nykyisin on kantatie 57.
Vanha tielinja on suurimmalta osaltaan vielä näkyvissä maastossa. Hattulassa on se on useassa paikassa osana paikallista tieverkkoa; vieläpä päällystettynä eikä enää soratienä kuten valtatien aikaan. Parissa paikassa se on muuttunut osaksi maantieverkkoa. Esimerkiksi ns. Valteen suora on nykyisin osa Hauhontaustan maantietä. Paikoin tien palasia on yksityisteinä aivan kohtalaisessa kunnossa. Osin tie on metsäautotienä.
Nekin osat vanhasta tiestä, joille ei ole löytynyt käyttöä, ovat 40 vuodenkin jälkeen vielä näkyvissä maastossa. Ne kuitenkin kertovat, mitä käyttämättömälle tielle hämäläisessä runsaassa metsässä käy: se hiljalleen katoaa. Puusto valloittaa pientareet, ojat kasvavat umpeen ja tien pinta vähitellen ruohottuu. Jonain päivänä se on kadonnut, eikä sitä enää näy tarkimmassakaan maastokartassa. Metsä on syönyt valtatien.
1960-luvun alkupuolelle asti kolmostie kulki Hämeenlinnasta Pälkäneen kautta Tampereelle. Uuden linjauksen valmistuttua paikoin uskomattoman mutkainen tie Hämeenlinnasta Pälkäneen Laitikkalaan jäi maantieksi ja hieman unholaankin runsaan kymmenen vuoden ajaksi. 1970-luvun alussa tälle osuudelle valmistui nykyaikainen maantie, joka nykyisin on kantatie 57.
Vanha tielinja on suurimmalta osaltaan vielä näkyvissä maastossa. Hattulassa on se on useassa paikassa osana paikallista tieverkkoa; vieläpä päällystettynä eikä enää soratienä kuten valtatien aikaan. Parissa paikassa se on muuttunut osaksi maantieverkkoa. Esimerkiksi ns. Valteen suora on nykyisin osa Hauhontaustan maantietä. Paikoin tien palasia on yksityisteinä aivan kohtalaisessa kunnossa. Osin tie on metsäautotienä.
Nekin osat vanhasta tiestä, joille ei ole löytynyt käyttöä, ovat 40 vuodenkin jälkeen vielä näkyvissä maastossa. Ne kuitenkin kertovat, mitä käyttämättömälle tielle hämäläisessä runsaassa metsässä käy: se hiljalleen katoaa. Puusto valloittaa pientareet, ojat kasvavat umpeen ja tien pinta vähitellen ruohottuu. Jonain päivänä se on kadonnut, eikä sitä enää näy tarkimmassakaan maastokartassa. Metsä on syönyt valtatien.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)