Alea iacta est

Teillä ja Turuilla on pariin otteeseen kommentoinut Messinan salmen siltahanketta artikkeleissa Messinan salmen silta ja Skylla ja Kharybdis. Vuosikymmenten soutamisen ja huopaamisen jälkeen Italian hallitus päätti elokuussa näyttää vihreätä valoa hankkeelle.

Kuten aiemminkin on todettu, silta tulee olemaan superlatiivitasoa. Yli kolmen kilometrin jänneväli on toista kilometriä enemmän kuin tähän asti suurin. Alikulkukorkeus on 70 metriä ja pylonit nousevat 399 metrin korkeuteen meren pinnasta. Vertailun vuoksi todetaan, että Eiffel-torni on 330 metriä korkea.

Erityisenä yksityiskohtana mainittakoon, että kannatinkaapeleita on neljä ja kunkin halkaisija on 1,24 metriä. Kaapelit painavat yhteensä noin 170 000 tonnia.

Aerodynaamisista syistä siltaan tulee kolme kantta, joiden väliin jää rako. Keskellä on kaksiraiteinen rautatie kävelysiltoineen ja reunoilla ajoradat, joissa on kolme kaistaa kummassakin. Yksi on periaatteessa hätäkaista, mutta koska kyse on Italiasta, kaistan käyttötapa jää nähtäväksi.

Hintalapuksi vuoden 2020 artikkelissa mainittiin seitsemän miljardia euroa. Kuten Suomessa, myös Italiassa taksamittarilla on tapana kovin innokkaasti raksuttaa ensimmäisen kustannusarvion tultua hyväksytyksi. Tämänhetkinen arvio on 13,5 miljardia. Kertoimeen pii toki on vielä matkaa, mutta työtähän ei ole edes aloitettu.

Kaikki paikalliset eivät ole hirveän innostuneita, ainakaan he, joiden koti jää työmaan alle. Ei siltaa ‑liike tekee lippuja, painattaa julisteita ja pitää kokouksia. Kovin suuria kansalaisjoukkoja liike ei ole saanut liikkeelle.

Havainnekuvat kertovat, että huoli oman rantakadun muuttumisesta ei ole aivan aiheeton. Siltapyloneiden perustukset ovat pääosin maan alla, mutta maan päällekin riittää betonia miehekkään kakun verran.

Lätäkkö

Kuutostiellä Lappeenrannassa tapahtui helmikuussa 2024 liikenneonnettomuus, jossa kaksiajorataisella tiellä henkilöautot törmäsivät vasemmalla kaistalla ja jossa edellä ajaneen auton kuljettaja menehtyi.

Tapahtumien täsmällinen kulku on jäänyt selvittämättä. Tapaus on ollut käräjäoikeudessa, jossa syyttäjä on katsonut kyseessä olevan peräänajon ja syytettyjen penkillä ollut takana tulleen auton kuljettaja on syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen. Syytetty taas on esittänyt, että auto ilmaantui tyhjästä, mahdollisesti vesiliirron takia. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet. Tapaus ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen.

Kiistatonta on, että takana tullut osui edessä kulkeneen kylkeen juuri kuljettajan oven kohdalle. Aivan tavanomaisesta peräkolarista ei siis ollut kyse.

Lehdistössä on ollut sekavan oloisia kertomuksia tapauksista, eikä niistä saa oikein tolkkua. Asiaan liittyy muun muassa vesilammikko. Se, miten se liittyy asiaan, jää lehtijutuista epäselväksi.

Lammikolla on kuitenkin ollut merkitystä:

Syyttäjän mielestä miehen olisi pitänyt paikallistuntemuksensa vuoksi myös osata ennakoida, että vasemmalle kaistalle muodostuu iso vesilammikko.

Syyttäjän tehtävänä toki on syyttää. Siitä huolimatta uuden tieliikennelain epämääräisen ennakointivelvoitteen venyttäminen siihen suuntaan, että jokaisen tulee tuntea kotipaikkansa vesilammikoiden sijainnit, kuulostaa melko epätoivoiselta.

Aurajoen savimailla

Lounaisessa Suomessa on savimaita, jotka aika ajoin aiheuttavat pikku yllätyksiä. Maa on pehmeää, ja jos savi on kerrostunutta, se saattaa lähteä liikkeelle. Kantavuudenkin kanssa on niin ja näin, minkä takia perustukset tulee tehdä huolellisesti. Aikoinaan eräältä omakotityömaalta Salosta kerrottiin tarinaa työporukasta, joka lounaalle lähtiessään oli iskenyt rautakangen pystyyn maahan. Kun lounaalta oli palattu tunnin kuluttua, rautakangesta oli ollut näkyvillä enää kymmenkunta senttiä yläpäästä.

Kesäkuun puolessa välissä vuonna 1956 romahti vastavalmistunut uusi valtatie 10 Liedon kirkonkylän kohdalla. Helsingin Sanomat uutisoi asian tavalla, joka saa nykyiset klikkiotsikotkin varjoonsa: Valtaisa luonnonmullistus Liedossa, uusi maantie hävisi olemattomiin.

Onnettomuuspaikka lähellä Aurajoen mutkaa, johon Hanhioja laskee

Uutta Turun ja Hämeenlinnan välistä Hämeen Härkätien korvaavaa valtatietä oli tehty jo vuodesta 1949 alkaen Turun ja Tarvasjoen kunnanrajan välillä. Urakka rupesi olemaan pikkuhiljaa valmis, kun kesäyössä humahti. Hesari raportoi, että maa lähti liikkeelle 220 metriä pitkältä ja 160 metriä leveältä alueelta, noin 50.000 kuutiometrin verran. Ei mikään aivan pieni monttu siis.

Helsingin Sanomien uutiskuvaa 16.6.1956. Varsin syvä kuoppa.

Erityisesti Hesari mainitsee paikallisen kauppiaan AEG-merkkisen pesukoneen ja odottamassa olleen pyykin kadonneen maan syövereihin. Sauna kun meni rytäkässä nurin.

Mobilia

Mobilia

Tilannetta analysoitaessa arveltiin, että vanhan tienlinjan päälle kasatut massat tien pengertämiseksi ja mäen tasaamiseksi aiheuttivat maaperän pettämisen. Hiekan ja savimaan syvyydeksi kerrottiin onnettomuuspaikalla olevan 13 metriä.

Arvovaltaista väkeä tilannetta tutkailemassa. Mobilia

Henkilövahinkoja ei sattunut ja tietä ruvettiin saman tien korjaamaan. Ajankohdan kuvamateriaalista päätellen korjaustyössä lapio on heilunut, jos kohta ainakin yksi traktori on kuvista tunnistettu. Kaipa tuo kuntoon tuli, kun Hesarikaan ei palannut asiaan lähiviikkoina.

Googlen kuvaa vuodelta 2022. Rauhalliselta näyttää

Nissilä

Savon pohjoisin kunta on Vieremä. Pistäydytäänpä sen pohjoisosassa, Nissilän kylässä. Linnuntietä matkaa on sekä Pohjois-Pohjanmaan että Kainuun rajalle runsaat kahdeksan kilometriä.

Nissilällä on paikkansa tiehistoriassa väylien haarautumiskohtana.

1600–luvulla rupesi esiintymään tarvetta kyetä huoltamaan Oulun ja Kajaanin linnoja Viipurista käsin maata pitkin vaivalloisen merireitin ja vaikeakulkuisen Oulujoen sijaan. Maantie ulottui etelästä Kuopioon saakka. Sieltä Ouluun pohdittiin erilaisia reittivaihtoehtoja. Suoralla reitillä Kajaaniin oli ennen kaikkea suota, mikä tuohon aikaan oli varsin vahva este. Vallankäyttäjät piirsivätkin reitin, joka alkoi Iisalmesta Vuoksen vesistön latvoilta ja julki Siikajokilaaksoon Pyhäntään ja Pulkkilaan ja edelleen Limingan kautta Ouluun. Vaihtoehtona oli esillä myös reitti Oulujärven länsipuolta Säräisniemen kautta.

Toisin kuin nykyisin on laita, paikalliset pitäjät vastustivat tietä. Pitäjien talonpojat velvoitettiin rakentamaan tiet ja ylläpitämään niitä. Isompi rasitus oli kuitenkin kyytivelvollisuus, joka oli aikansa verotusmuoto. Pitäjät saivatkin jarrutetuksi hanketta sadan vuoden ajan. Vasta 1700-luvun loppupuolella syntyi jonkinmoinen tie. Siitä syntyi Nissilässä haara Oulujärven rantaan Vuolijoelle. Sieltä matka Kajaaniin jatkui Ärjänselän ylitse.

Päälinjaukset karkeasti: punaisella Nissilän–Siikajokilaakson tie, vihreällä Nissilä–Vuolijoki ja sinisellä Oulu-Säräisniemi

Oulusta Kajaanin suuntaan kuljettiin myöhemmin Keisarintieksi nimettyä linjaa Rokuan harjuja Säräisniemelle, josta jatkettiin Oulujärven ylitse ensin Manamansaloon ja sieltä taas veneitse Kajaaniin. Oulujokea seuraava ja Oulujärven pohjoispuolta kulkeva reitti syntyi vasta 1800-luvulla.

Suomen tiekarttaa vuodelta 1806

Vuonna 1821 Nissilässä tapahtui: Keisari Aleksanteri I teki vierailun Suomeen ja halusi nähdä muun muassa Kajaanin linnan. Matkallaan hän yöpyi Nissilässä keskikievarissa. Sieltä matka jatkui Vuolijoelle ja Oulujärven ylitse melkoisessa myrskyssä. Suunnitelmana oli jatkaa Ouluun ylittämällä järvi jatkamalla Säräisniemeltä Keisarintietä. Myrskyn takia suunnitelma muuttui ja seurue palasi vaivalloista postipolkua pitkin Vuolijoelle ja edelleen takaisin Nissilään, josta maantietä Ouluun.

Keisarin seurue Nissilän kestikievarin portilla

Keisarin käyttämä postipolku kehittyi vähitellen maantieksi, joka ulottui Siikajokilaakson Kestilään. Keisarin myötävaikutuksella Kajaani sai kunnon maantien varsin pian: jo vuonna 1828 valmistui tie Iisalmesta Sukevan ja Mainuan kautta. 1800-luvun puolenvälin jälkeen Oulujokea seuraava maantiekin oli olemassa ja Keisarintie jäi vähitellen sivuun. Vuolijoen–Säräisniemen tie on uudempaa tekoa: se on rakennettu vasta 1930-luvulla. Tällöin toteutui Oulujärven länsipuolen tielinjaus.

Nissilän seutu 1923

Länsipuolen tie ei muuten ole nykyisinkään hassumpi cruisailureitti. Iisalmesta Pulkkilan kautta Ouluun on 200 kilometriä ja Nissilän–Vuolijoen–Vaalan kautta 227 km. Pikiteitä pitkin Nissilän sijaan Mainuan kautta matkaa tulee 236 km.

Iisalmen–Oulun reitin eteläosasta tuli vuonna 1938 valtatie 19, joka yhtyi nelostiehen Piippolassa.

Autoilijan tiekartta 1963. Paljon sorateitä ja vähän öljysoraa seassa

Nissilä oli kolmisenkymmentä vuotta valtatien varressa, kunnes 1960-luvun tienoikaisu teki entisestä valtaväylästä pikkutien. Samoihin aikoihin rakennettu tuolloinen kantatie 85, nykyinen valtatie 28 tuotti Vuolijoen ja Otanmäen suunnalle aiempaa oleellisesti paremmat yhteydet, joten Nissilän–Vuolijoen tiekin menetti merkitystään.

Vuoden 1996 tiereformissa valtatie 19 muuttui kantatieksi 88, jostain syystä.

Nissilän seutu 2025

Keisarintiestä on oma artikkelinsa: Keisarintie.