Yksityisellä alueella

Tieliikennelain 28 § säätää muun muiden asioiden ohella pysäköinnistä yksityisellä alueella:  Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla. 

Entäpä jos merkinnät sinänsä ovat selvästi havaittavissa, mutta sisällöltään sekavat? Aika usein näistä vastaavat firmat ovat yksityisiä "valvontamaksuja" saalistavia firmoja, joiden etu on, että merkinnät ovat sopivasti erehdyttäviä, mutta eivät liikaa.

Aika usein käytetään erilaisia liikennemerkkivirityksiä, koska niiden uskotaan tuottavan uskottavuutta. Liikennemerkkien asettaminen kuitenkin edellyttää jonkinlaista perusymmärrystä siitä, millaisia merkkejä voi minnekin asetella ja miten

Kauppakeskus Ristikon pysäköintiä Helsingin Konalassa ilmoittaa valvovansa APV Alueellinen Pysäköintivalvonta Oy -niminen postilokeroyritys.  Pysäköintialueen keskellä on toteemi, jonka yläosassa on pysäköintialueen merkki, jonka alla vaikutualuetta ilmaiseva merkki. Sen alla on ajoväylälle pysähtymisen kieltävä merkki, joka näkyy viereiseen parkkiruutuu, mutta ei ajoväylälle. Tähän aamutuimaan tutustuessa pitää silmiä hieroa kahteenkin otteseen, että ollaankohan tässä hereillä lainkaan.

Espoontorin kauppakeskuksen hämärää ja likaista pysäköintiluolaa puolestaan väijyy kansainvälisen Q-Park-konsernin Suomen filiaali.

Asiat ovat muuten ulkoisesti varsin hyvällä tolalla, erästä seikkaa lukuun ottamatta. Osana kauppakeskusta on toimistotorni, jossa majailee Espoon kaupungin virastoja. Osa pysäköinluolasta on varattu virkamiehille. Näyttäisi siltä, että mattimeikäläisen tulee tietää valvontamaksun uhalla, mihin aikaan päivästä virka-aikaa vietetään. Varmaankin arkisin klo 12.00 on virka-aikaa ja klo 19.00 ei ole, mutta entä klo 16.30? 

Uusi asfaltti kiihottaa

Teillä ja Turuilla on päätynyt tieteenfilosofisessa pohdinnassaan siihen, että uusi asfaltti kiihottaa. Se kiihottaa väkeä, jolla on lapioita, kaivinkoneita ja muita sellaisia työkaluja, joilla asfaltti saadaan tuhotuksi.



Kotikatu sai nukkua Ruususen unta yli 20 vuotta. Sitten sitä jatkettiin korttelin verran ja kadusta tuli potentiaalinen läpiajoreitti. Paikallinen Not In My Backyard -seura aktivoitui vastustamaan muutosta äänekkäin keinoin. Vastustus ei auttanut, mutta kriitikoiden nostaman pölypilven takia kadusta päätettiin tehdä hidaskatu.

Kun katuremontti kolmisen vuotta sitten valmistui, vanha jo vähän raihnainen asfalttipinta korvattiin uudella tuliterällä, tasaisella ja lakritsinmustalla.

Eikä kulunutkaan kuin muutama viikko, kun ensimmäinen katupora oli paikalla. Asialla oli taho, joka veti tietoliiikennekaapeleita. Sen jälkeen ovat käyneet vesijohtomiehet rakentamassa runkolinjaa ja kaukolämpömiehet muuten vain parantamassa verkkoa. Paha mokakin oli sattua: vesijohtomiehet olivat törmätä paikalle samaan aikaan kuin kaukolämpömiehet, jolloin oltaisiin selvitty yhdellä asfaltin kuorimisella. Tämä kuitenkin onnistuttiin välttämään ja kaukolämpömiehetkin pääsivät asfaltinkaivajaisiin; viikko-pari sen jälkeen, kun vesijohtomiehet olivat saaneet kadun päällystetyksi.

Kaksi bussipysäkkiä rakennnettiin remontin yhteydessä uudelleen. Ne eivät ole asfalttipintaisia, vaan tehty betonikivistä. Toinen pysäkeistä on töiden yhteydessä jo kahdesti uudelleenrakennettu. Näyttää siltä, että vesijohtomiehet tekivät perustuksen huonosti; pysäkki on muutamassa viikossa painunut urille. Odotettavissa on, että pysäkki rakennetaan neljännen kerran. Kaipa siinä yhteydessä vähän asfalttiakin taas kouraistaan.

Tien uusi osuus on saanut olla tähän asti rauhassa, mutta nyt sen neitseellisyyteen on kajottu. Katuporamiehet ovat käyneet paikalla ja kaivaneet osan jalkakäytävästä auki. Kaapelityöltä näyttää.

Vanha Laukaan tie

Tämä on Metsäkolmio-trilogian viimeinen osa.

Jyväskylässä kohtaavat nykyisin viisi valtatietä, kaksi eurooppatietä, rautatie neljästä suunnasta ja Päijänteen-Keiteleen vesireitti. Ennen vuonna 1837 tapahtunutta kaupungin perustamista Keski-Suomen liikenteellinen solmukohta sijaitsi Laukaan Koivistonkylässä, lähellä nykyistä Äänekoskea.

Koivistossa erkani Vaasan-Kuopion maantiestä lounaaseen Hämeeseen johtanut tie, joka nykyisin kutsutaan nimellä Vanha Laukaan tie. Se yhtyi Hämeelinnan-Tammerkosken-Ulvilan muinaistiehen Pälkäneen Onkkaalassa, nykyisen Pälkäneen kirkon tienoilla.

Taustakartta Maamittauslaitos


Nimitys "tie" on kohtalaisen juhlallinen ilmaisu asiasta. Kyseessä oli jalan tai enintään ratsain kuljettava polku, joka oli käytössä kesäaikaan. Talvella kuljettiin muun muassa kymmenien kilometrien mittaisen Längelmäveden selkiä.

Tie on tunnettu jo ainakin 1640-luvulla. Sen reitistä on liikkellä paljon keskenään ristiriitaisia tietoja. Alkuperäiseksi arveltu linjaus on merkitty karttaan punaisella. Tie kulkee nykyistä tieverkkoa seuraten Tampere-Jämsä-Lahti-metsäkolmiossa Iharin ja Sahalahden Pakkalan kautta Kuhmalahden Pohjaan, josta lähes asumattomia seutuja Västilän kautta Länkipohjaan. Sieltä tie jatkui Ouninpohjaan ja Jämsään ja edelleen nykyisten valtateiden 9 ja 4 linjausta mukaellen Koivistoon.

Eri lähteissä maintaan myös Längelmäveden ja Kangasalan Vesijärven välistä kannasta Orivedelle ja edelleen Länkipohjaan kulkenutta Vanhaksi Laukaan tieksi. Tämä reitti lienee kuitenkin uudempi.

Taustakartta Maamittauslaitos

Uudemmat tielinjat merkitty sinisellä

Eritoten Länkipohjan ja Jämsän välinen osuus on ollut hevosmiehellekin vaikea. Siksi jo 1700-luvun lopulla tielle haettiin uudempi reitti pohjoisempaa. Tie Länkipohjasta Ouninpohjaan on nykyisin valtion maantie, mutta vaikein osuus Ouninpohjasta koilliseen on metsittynyt paikoitellen vaikeasti havaittavaksi.

Samoin 1700-luvulla rakennettiin uusi haara Tuuloksesta Hauhon Sappeen, Luopiosten ja Rautajärven kautta Pohjaan. Tie erkani Tuuloksessa Ylisestä Viipurintiestä. Tämä oikaisu kulkee helpommassa maastossa ja lyhentäähän tuo matkaakin Hämeenlinnaan kolmatta peninkulmaa.

Niin sitten kävi, että vuoden 1938 tiereformissa reitti Kangasalta Jämsään tehtiin valtatieksi 9 ja siitä Jyväskylään valtatieksi 4. Varsin monesta muinaistiestä tuli osa maan päätieverkkoa. Vanha Laukaan tie oli vieläpä aikaansa edellä: Jyväskylän pohjoispuolella se kulkee 1950-luvulla rakennettun nelostien linjausta, kun vuoden 1938 linjaus vei itäiselle paljon pitemmälle reitille.

Nykyisin tie on suurelta osin kadonnut, varsinkin Jyväskylän seudulla. Metsäkolmiossa sen sijaan tie on valtaosin edelleenkin osa julkista tieverkkoa.

Ouninpohja

Edellisessä artikkelissa Teillä ja Turuilla esitteli Tampere-Jämsä-Lahti-kolmion harvaan asutun ja tiestöltään vaatimattoman metsäkolmion. Se koilliskolkassa on paikka, jonka rallikansa tuntee niin Suomessa kuin maailmallakin, kuka ihastuksella kuka kauhulla: Ouninpohja.

Ouninpohja on Isojärven rotkomainen lahti, jolla on pituutta noin kuusi kilometriä, leveyttä jokunen sata metriä ja syvyyttä suurimmillaan noin 40 metriä. Seutu on mäkistä ja pienten järven rikkomaa. Siis oivaa rallipolkumaastoa.

Ouninpohjassa on ajettu Jyväskylän rallia kymmeniä kertoja, erilaisissa kokoonpanoissa. Jyhkein versio on "täydellinen Ouninpohja": noin 33 kilometriä pitkä erikoiskoe, joka vie aika kauas varsinaisesta Ouninpohjasta.


Täyspitkä Ouninpohjan erikoiskoe

Ouninpohjan-Hassin tie rakennettiin kylätieksi tuolloisen luokituksen mukaisesti 1930-luvulla. Tie on kiemurainen sekä vaaka- että pystysuunnassa. Mattimeikäläinen ei uskalla ajaa juuri yli kuuttakymppiä. Rallissa kuitenkin näkemäesteitä ja hyppyreitä arvostetaan.

Täyspitkä erikoiskoe kulkee vain osan matkastaan Ouninpohjantietä. Loput mennään jos mahdollista vielä mutkaisempia maanteitä ja yhdysteistä.


Ouninpohjantietä

Ouninpohjan nimellä on vuosien varrella ajettu eri reittejä. Jonkin aikaan erikoiskoe oli mustalla listallakin, koska reitti oli "liian" hyvälaatuista tietä ja keskinopeus nousi liian korkeaksi.


3D-mallinnus reitin osasta

Erikoiskokeen matkalla on noin 50 hyppyriä ja viisaat miehet ovat laskeneet hypyn keskimääräiseksi pituudeksi 10 metriä. Näin ollen noin 500 metriä erikoiskokeesta kuljetaan ilmassa. Ennätyshyppynä taidetaan edelleenkin pitää Markko Märtinin 57 metrin hyppyä yli 170 km/h nopeudesta ns. keltaisen talon kohdalla vuonna 2003.

Vaikeus on kovin subjektiivinen käsite. Aika moni rallin harrastaja ja kuljettaja on kuitenkin esittänyt, että Ouninpohja on MM-rallien vaikein erikoiskoe.



Niin ja juuri Ouninpohjasta on yksi rallihistorian tunnetuimmista tapauksista: Vuoden 1967 rallissa Timo Mäkisen Morris Mini Cooperin konepellin kiinnitykset irtosivat ja konepelti nousi tuulilasia vasten. Mäkinen ei pysähtynyt korjaamaan tilannetta vaan jatkoi viimeiset kymmenkunta kilometriä puolisokkona ja ajoi silti kolmanneksi.

Metsäkolmio

Eteläisessä Suomessa, vain noin sadan kilometrin etäisyydellä Helsingistä sijaitsee laaja ja harvaan asuttu alue. Se sijoittuu osapuilleen Tampere-Lahti-Jämsä-kolmioon. Seutukunta on metsäistä ja järvien rikkomaa. Alueen halki kulkee varsin vähän kunnollisia teitä.

Taustakartta Maanmittauslaitos


Mistä on kyse?

Suomen teiden historia I -kirjassa esitetään karkea kaavakuva maaston vaikeusasteluokitukseksi. Alla oleva kuva esittää vaikeusasteen, jos tie rakennettaisiin kohtisuoraan maaston suuntien kanssa. Mitä tummempi rasteri sen vaikeampi maasto.

Tässä kaaviossa tämä Näsijärven ja Päijänteen väliin jäävä alue edustaa vaikeusasteeltaan korkeimpia luokkia. Sen takia alue on jäänyt pitkälti metsätalouspainoitteiseksi alueeksi. Asutustakin on kolmion sisäosissa vähänlaisesti. Muutama entinen kuntakeskus on jäänyt sivuun kunnan tultua liitetyksi reunoilla olevaan toiseen kuntaan: Eräjärvi Oriveteen, Kuhmalahti Kangasalaan ja Luopioinen Pälkäneeseen.

(Kaaviosta käy ilmi myös osasyy sille, miksi ykköstien rakentaminen moottoritieksi vei lähes 50 vuotta: Vaikeat maaston muodot, jotka vanhemmalla tekniikalla olisivat tehneet loivamutkaisen tien rakentamisen varsin vaikeaksi.)



Maaston mäkisyyden lisäksi alue on järvien rikkomaa. Itäosissa kulkee Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöjen välinen vedenjakaja. Toisin kuin useimmat vedenjakaja-alueet, tämä vedenjakaja ei ole kuivaa seutua: Vedenjakajalla sijaitsevat isot järvet Lummenne, Vehkajärvi ja Vesijako, jotka laskevat kumpaankin vesistöön.

Lisäksi itä-länsi-suunnassa mutkittelee Längelmäveden ja Hauhon reittien välinen vedenjakaja.

Maaston muotojen takia tiestö on laadultaan varsin vaatimatonta. Kangasalta Kuhmoisiin kulkee 1950-luvulla rakennettu nykyinen seututie 325. Siihen liittyy Kuhmalahden Pohjassa Pälkäneeltä Luopiosten kautta saapuva seututie 322.

Taustakartta Maanmittauslaitos


Pälkäneen ja Aitoon välistä vanhaa tietä. Nykyinen seututie 322 lisätty karttaan sinisellä.

Suuret järvialueet toimivat tehokkaina esteinä. Itseoikeutettu on tietenkin alueen itäpuolelle jäävä Päijänne. Tampereelta Kuhmoisiin kulkevaa suoraa tielinjaa on karttaharjoituksissa helppo jatkaa itään, mutta Päijänne panee hanttiin. Länsiosassa taas Längelmävesi on rajana noin 80 kilometrin matkan. Järven poikki kulkee vain kaksi siltaa: Kangasalan Pelisalmessa ja Oriveden Rönnissä.

Lisäksi koilliskulmassa on sielläkin reipas este: jylhä Isojärvi ja sen rantojen kansallispuisto.

Taustakartta Maanmittauslaitos


Isojärvi

Aluetta halkoi vuoden 1938 nelostie Lammilta Padasjoen ja Kuhmoisten kautta Jämsään. Nelostien siirtymisen muualle ratkaisi aika paljolti asutuksen vähäisyys. Lammin ja Padasjoen välinen osuus nelostiestä on rakennettuu uudellee ja se on nykyisin kantatie 53. Padasjoelta Jämsään vanha nelostie on pääosin jäljellä osana alempaa tieverkkoa.