Ryfast

Norjan öljykaupunki Stavanger sijaitsee maantieliikenteen kannalta hankalasti vuonoihin työntyvillä niemillä ja läheisillä saarilla. Ainoa kiinteä tieyhteys on etelästä tuleva E39-tie. Itään kuljetaan mutkaista ja kapeaa tietä 13, joka kulkee parinkin vuonon poikki lautalla ennen yhtymistään E134-tiehen. E39 jatkuu pohjoiseen, ensin parin tunnelin kautta ja sitten lautalla.



Stavangerin seutu

Seudulla on pitkään kinasteltu itään kulkevan reitin uudistamisesta. Vuonon vastarannalla on parikin taajamaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän Stavangerin esikaupunkeja. Päivittäisliikenteestä merkittävä osa oikaisee lautalla suoraan Stavangerin keskustasta Tauhun. Lauttoja kulkee kolme, matka kestää noin 40 minuuttia ja maksaa 132 kruunua autolta kuljettajineen, eli noin 17 euroa. (Päivän kurssiin yhdellä eurolla saa noin 7,60 kruunua). Sarjalipuilla hinta putoaa 40% noin 10 euroon.

Vaihtoehtoinen reitti on 13 Oanes-Lauvvik-lauttayhteyden kautta. Siihen lauttaan pääsee 65 kruunulla miinus alennukset ja kapean vuonon ylitys kestää kymmenkunta minuuttia.

Kiinteästä tieyhteydestä on syntynyt poliittinen päätös ja nyt on ensimmäiset lapioniskut isketty projektiin nimeltään Ryfast; tulee sanoista Ryfylke fastlandssamband. Kyseessä on noin kahdeksan miljardin kruunun eli miljardin euron hanke, jossa tie vedetään tunneliin vuonon suunnilleen leveimmän kohdalta.



Ryfast

Itse Ryfast-projekti koostuu kahdesta tunnelista: noin kuusi kilometrtiä pitkästä Hundvåg-tunnelista ja 14 kilometriä pitkästä Ryfylke-tunnelista, entiseltä nimeltään Solbakk-tunnelista. Ryfylke-tunneli tulee olemaan maailman pisin merenalainen tunneli.

Kumpikin tunneli on kaksiputkinen. Hundvågin saarelle on nykyisinkin kiinteä yhteys, mutta sen on laskettu tukkeutuvan uudesta kuormasta, minkä takia uusi tunneli rakennetaan. Tunneleiden väliin jää muutama sata metriä avointa taivasta ja siihen tulee iso liikenneympyrä välittämään liikennettä Hundvågiin.


Havainnekuva Hundvågin liittymästä

Kolmas tunneli on Stavangerin keskustan alittava Eiganes-tunneli. Uusi tie siirtää liikenteen painopisteen Stavangerin eteläpuolelta kaupungin keskustaan ja se kanavoidaan tähän tunneliin.

Tien linjaus on herättänyt varsin paljon tunteita seudulla, useastakin syystä. Hinta ei ole pienin niistä. Noin 60% rakentamiskustannuksista aiotaan kattaa tietulleilla. Koska liikennemäärät ovat kuitenkin verraten pieniä, tietulli nousee norjalaisellekin kipurajalle: 230 kruunuun eli noin 30 euroon.

Nykyisen 13-tien vaikutuspiirissä oleva Forsandin kunta on myös vetänyt pois tukensa (ja siten rahoitusosuutensa.) Alkuperäisissä suunnitelmissa oli poistuvaa lauttayhteyttä korvaava tunneli Forsandin itäosista tielle 45. Se kuitenkin pudotettiin suunnitelmista kustannussyistä ja nyt Forsand pelkää asukkaidensa liikkumisen hidastuvan ja samalla merkittävästi kallistuvan.

Tunneliratkaisua kohtaan on esitetty arvostelua myös paloturvallisuusyistä. Oslovuonon alittavassa tunnelissa vuonna 2011 syttyi palamaan kierrätyspaperirekka aiheuttaen 31 henkilön loukkaantumisen savukaasuista. Onnettomuus on vielä hyvässä muistissa eritoten siksi, että tunneliin edelleenkään palosuojausten puutteellisuuden takia päästetä raskasta liikennettä.


Oslovuonon tunnelissa palaa

Varsin pitkään oli tarjolla vaihtoehtoisia reittejä, jotka olisivat tukeutuneet jo rakennettuun tunnelitieverkostoon. ja jotka olisivat vaatineet hieman vähemmän massiivisia rakennelmia vuonojen ylittämiseksi tai alittamiseksi, ja myös uusia nopeampia lauttoja visioitiin. Asiassa käytäneen vilkasta jälkipeliä.


Vaihtoehtoreittejä

Mutta ei tämä tähän jää. Suunnittelupöydällä on jo Rogfast: Se tulisi olemaan noin 25 kilometrin mittainen merenalainen tie Stavangerista pohjoiseen korvaten nykyisen E39-tien tunneli- ja lauttaosuuden.

Delawaressa

Tällä kertaa liittymäspagettien ällistelyretkemme kohteena on suoalue Yhdysvalloissa, Delawaren osavaltion suurimman kaupungin Wilmingtonin lounaispuolella. Wilmington sijaitsee paikassa, johon 1600-luvulla muutti siirtolaisia Ruotsista ja mukana oli koko joukko suomalaisperäistä väkeä Värmlannin suomalaismetsistä. Tämä Nya Sverige -siirtokunta rakensi itselleen linnoituksen Fort Kristinan ja ajan kuvaan kuului, että piti ruveta tappelemaan naapurisiirtokuntien kanssa. Huonostihan siinä kävi ja konkreettisin jäljelle jäänyt muisto ruotsalaisasutuksesta on Wilmingtonin kaupungin lippu:

Mainitulla suoalueella sijaitsee tätä nykyä useamman moottoritien liittymäkompleksi: Interstate-95 on USA:n itärannikkoa kulkeva pohjois-eteläsuuntainen tie. Siitä haarautuvat I-295 Delaware-joen toiselle puolelle ja Wilmingtonin itäpuolella kulkeva I-95:n kanssa yhdensuuntainen I-495. Lisäksi kompleksiin liittyy pohjois-eteläsuuntainen Wilmingtonia kiertävä osavaltion tie DE-141.




Yhdysvalloissa kun joukkoliikenteen asema on aika kapea, moottoritieverkoston suunnittelulähtökohdat ovat toiset kuin Euroopassa. Eritoten sekoittumiseen on tarvetta kiinnittää huomiota. Sekoittumistahan syntyy, kun lähekkäin sijaitsevien liittymien liittyvät ja poistuvat liikennevirrat leikkaavat ja käyttävät samaa tiealuetta.

Tässä liittymässä sekoittumisen vähentämiseen on käytetty hieman erikoisia ratkaisuja: Osa rampeista avautuu vasemmalle. Tämä on yleensä vältettävä keino, mutta tässä tapauksessa on saavutettu se, että poistuminen eräissä kohdissa tapahtuu oikealle ja liittyminen vasemmalta tai päinvastoin. Poistuva ja liittyvä liikenne eivät häiritse toisiaan, mutta miinuspuolelle jää se, että kaikkiin mahdollisiin suuntiin ei ole pääsyä. Suuresta ramppimäärästään huolimatta liittymä on siis epätäydellinen!



Liittymässä on I-95 halkaistu siten, että vastakkaisiin suuntiin kulkevien ajoratojen etäisyys toisistaan on lähes kilometri. I-teiden välillä kaikki liikenne tapahtuu suoria ramppeja pitkin, mikä lisää liittymän kapasiteettia. Tosin I-95:n ja I-495:n itäisten haarojen välillä ei ole pääsyä. Se ei  ole kovin iso kysymys, koska tiet ovat rinnakkaisteitä ja tarvittava yhteys on esimerkiksi DE-141:n liittymän kautta.



Mielenkiintoinen detalji on, että I-495:ltä on I-95:lle länteen kaksi ramppia, joista toinen liityy vasemmalta ja toinen oikealta. Oikea ramppi on viitoitettu seuraavasta liittymästä oikealle kääntyvälle liikenteelle ja vasen I-95:llä jatkavalle.



Oikeastaan mielenkiintoisempi osa kompleksia on DE-141:n liittymä, joka on eräänlainen muunneltu neliapila. Päätien ajoradat kulkevat loitolla toisistaan, minkä takia niiden väliin jäävälle alueelle on voitu rakentaa ramppeja.

Tavanomaista neliapilaa liittymässä edustavat kuitenkin vain osat A ja B. Osan B poistumisrampille ei pääse idästä I-295:ltä. Siksi tätä liikennesuuntaa varten on rakennettu oma ramppi F. Rampin geometria poikkeaa tavanomaisesta siten, että sen kääntymissuunta vaihtuu kesken kaiken: Ensin mennään vasemmalle ja sitten oikealle.

Itään kulkeva päätie jakautuu liittymän länsipuolella kahdeksi erilliseksi ajoradaksi. Tämän takia DE-141:ltä pohjoisesta on kaksi reittiä itään: rampin C kautta I-295:lle ja rampin E kautta I-95:lle.

Osissa C ja D ei ole lainkaan neliapilaliittymälle tyypillisiä suoria ramppeja. DE-141:ltä etelästä on itään tie rampin E-kautta I-95:lle, mutta I-295:lle tulee kulkea joko muun tieverkon kautta tai sitten hieman mutkaista reittiä silmukoiden B, A ja C kautta. Myöskään lännestä ei ole tietä DE-141:lle etelään. Sitä varten on kuvan ulkopuolella liittymän länsipuolella ramppi, joka tuo liikenteen katuverkkoon Airport Roadille.

Myöskään I-295:ltä idästä ei ole suoraan pääsyä DE-141:lle etelään. Luontevimman reitin tarjoaa lähistöllä sijaitseva US-13/US-40. Jos tätä taajamaa halkovaa reittiä ei haluta käyttää, vaihtoehtona on hieman kierroksia tarjoava tie ramppien F, B ja A kautta.

Etäisyyksiä

Vanhat tiekartat kertovat yhtä sun toista mielenkiintoista. Viime kerran karttaharjoituksesta jonkun silmiin saattoi jäädä muun muassa karttaan painettu etäisyyslukema Helsingin ja Forssan väliselle Lopen kautta kulkeneelle reitille, 135,4 km:



Karkkilan ja Pohjois-Espoon kautta kulkeneen uuden kakkostien valmistuttua matka lyheni 109 kilometriin. 1940-luvulla suunniteltu tie Pohjois-Espoon kautta on profiililtaan onneton ja se korvattiin jo 1970-luvun lopulla ykköstieltä haarautuvalla Vihdin kautta kulkevalla osuudella. Tämä pidensi Helsingin ja Forssan välistä matkaa seitsemän kilometriä ja se siis nykyisin on 116 km.

Tieverkon uudelleenrakentamisen myötä tiet paranivat, mutta myös etäisyyksien lyheneminen oikaisujen takia oli usein merkittävä. Esimerkiksi nelostie lyheni pelkästään Keski-Suomen läänissä 302 kilometristä 260:een, eli peräti 42 kilometriä.



Hämeenlinnan ja Tampereen välinen matka Vanajanselän länsipuolelta oli 85,3 km. Nykyisin se on moottoritietä pitkin 78 km



Tampereen ja Porin väliltä on kadonnut 13 kilometriä; nykyinen reitti pituudeltaan 114 km.



Poris ja Rauman välinen vaha tie kiemurteli Luvian ja Irjanteen välillä. Uusi tie, 49 km, on 16 km vanhaa lyhyempi.



Lopen ja Janakkalan välinen reitti Helsingistä Hämeenlinnaan on pituudeltaan 122,5 km. Yleisemmin kuitenkin käytettiin 127 km pitkää Hämeentietä Hyrylä, Hyvinkään ja Turengin kautta. Uusi kolmostie lyhensi matkan 100 kilometriin.

Kilometreissä mitattu matkasäästö oli usein suuri, mutta erityisen suuri oli säästö matka-ajassa. Satakunnan Liikenteen vuoden 1960 aikataulussa matka Helsingistä Forssaan kesti lyhyimmillään 3 tuntia 20 minuuttia. Kun uusi kakkostie valmistui, voitiin uskottavasti lähteä ajamaan pikavuoroja ja ne ajoivat Forssaan 2 tuntia 5 minuuttia. Nykyisin ajoaika on 1 tunti 55 minuuttia. Helsingistä Poriin pääsee tätä nykyä express-vuorolla 3 tunnissa 35 minuutissa. Vanhan tien aikaan bussissa vietettiin yli kahdeksan tuntia.

Olen viisikymppinen, takana on...

Vuonna 1938 määrätty valtatieverkosto on perusrakenteeltaan pysynyt verraten muuttumattomana näihin päiviin, jos kohta kaikki valtatiet onkin rakennettuu uusiksi. Kantatieverkolla on ollut enemmän turbulenssia. 60- ja 70-sarjojen teistä kuusi ulkoistettiin Neuvostoliitolle. Erityisen rankasti on kuitenkin muuttunut 50-sarja eteläisen Suomen tieverkon tihentyessä.

Numeroiden 50-59 teille on käynyt seuraavaa:

• Numeroa 50 ei ollut alkuperäisessä verkostossa. Se on 1960-luvulla annettu Helsingin Kehä III:lle.
• Numero 51 Helsinki-Hanko katkesi Porkkalan luovutukseen ja se uudelleenreititettiin Espoosta Siuntioon ja edelleen Virkkalaan. Nykyisin se ulottuu Karjalle.
• Numero 52 Tammisaari-Salo on teistä ainoa, jonka vuoden 1938 osuus on paikallaan. Numerointia on jatkettu Someron kautta Jokioisiin.
• Numero 53 Tammisaari-Lohjanharju jatkettiin tien 51 katkettua Hankoon ja myöhemmin Hyvinkään kautta Mäntsälää. Tie muuttui valtatieksi 25 ja nykyinen tie 53 on Tuuloksen ja Padasjoen välinen tie; suurelta osin entistä nelostietä.
• Numero 54 Loppi-Forssa-Jokioinen on kuin Puola toisen maailmansodan jälkeen: siirtynyt kymmeniä kilometrejä. Siitä tarkemmin jäljempänä.
• Numero 55 Porvoo-Hämeenlinna on typistetty välille Porvoo-Mäntsälä. Syynä on lähinnä kolmostien uuden linjauksen valmistuminen lähettyville.
• Numero 56 Hämeenlinna-Toijala-Tampere typistyi Kuljun ja Uittamon väliseksi uuden kolmostien valmistuttua 1960-luvulla. Numero lakkasi kokonaan, kun Kuljun ja Viialan väli muuttui osaksi uutta valtatietä 9. Nykyisin tie 56 välittää liikennettä Jämsän ja Mäntän välillä.
• Numero 57 Huittinen-Urjala-Toijala lakkasi kantatienä, kun uudet valtatiet 2 ja 9 oli saatu valmiiksi. Nykyisin numero on entisellä kolmostien osuudella Hämeenlinna-Pälkäne.
• Numero 58 Lahti-Padasjoki lakkasi ja muuttui nelostieksi 1960-luvun alussa. Nykyisin tie on Suomen pisin kantatie Kangasala-Keuruu-Karstula-Haapajärvi-Kärsämäki.
• Numero 59 Heinola-Toivakka on lakannut ja se on nykyisin nelostietä.

Kantatie 54 oli alun perin Lopelta Forssaan ja edelleen Jokioisten Haapaniemeen kulkenut Tammelan ylänköjä halkonut kantatie. Lännessä se yhtyi vanhaan kakkostiehen ja idässä kolmostiehen.

Tie oli tärkeä runkoreitti: Valtatiet oli liikennepoliittisista syistä paikoin linjattu hieman eriskummallisilla tavoilla, jotta ne eivät kilpailisi rautateiden kanssa. Näin ollen esimerkiksi kakkostie ei ollut Helsingin ja Porin välinen linja-autoliikenteen pääasiallinen reitti, vaan linja-autot ajoivat Helsingistä Forssaan Lopen kautta. Tuona aikana matkustaneista moni muistaa silloiseen linja-automatkailuun oleellisesti kuuluneen paperipussin ja paperipussin käyttämiseen vääjäämättä liittyneet aromit.

Tien linjaus on esitetty vuoden 1946 autoilijan tiekartalla. Karttaan on tumman sinisellä merkitty nykyiset valtatiet sillä tarkkuudella kuin se yleensä vanhalla karttapohjalla on mahdollista.



Tie kulkee Forssan halki ja teitä 2821 ja 2823 Tammelaan ja edelleen Portaaseen. Tuolloinen kakkostie kulki Helsingistä Nummelle, sieltä Someron, Ypäjän, Loimaan ja Alastaron kautta Huittisiin ja Kokemäen kautta Poriin.



Portaassa tie saavuttaa Hämeen Härkätien, silloisen valtatien 10 ja kulkee yhtä matkaa kymmenkunta kilometriä. Vojakkalassa tie yhtyy nykyisen tien linjaukseen.



Lopella tie yhtyy silloiseen valtatiehen 3. Kolmostie kulki Helsingistä Klaukkalan kautta Lopelle, josta Janakkalaan, Hämeenlinnaan, Hattulaan, Pälkäneelle ja edelleen Tampereelle.



Tässä on poikkeuksellisen pikkutarkkaa tiehistoriallista triviaa. Pieni pätkä nykyistä valtatietä 10 on Forssan länsipuolella ollut joitakin aikoja numeroituna kantatieksi 54 Forssan ja Hämeenlinnan välisen osuuden ollessa kesken. Peruskartta vuodelta 1960.



Kakkos- ja kymppiteiden valmistumisen jälkeen tie 54 linjattiin uudelleen. Lopen ja Riihimäen välille rakennettiin nykyinen kantatie ja länsipäästään tie rakennettiin uudelleen kymppitielle. Tästä Perähuhdan risteyksestä tien suunta jatkuu kohti Urjalaa, numerolla 283.

Nykyiseen mittaansa tie kasvoi, kun Riihimäen ja Lahden välinen osuus valmistui. Tie siirtyi kymmeniä kilometrejä itään, toisin kuin Puola, joka siirtyi länteen.



Vanha kilometripylväs Raikonmäessä Forssassa. Numerot ovat kuluneet pois jo vuosikymmenet sitten, mutta numerokilvessä on vieläkin häivähdys sinistä.



Saarensalmen silta Tammelan Saaren kansanpuistossa

Kantatie 42 Salo-Aura-Nousiainen

Huom: Tutustu tämän tekstin kommentteihin ennen kuin teet johtopäätöksiä tekstin perusteella.

Valtatielle 8 Maskun ja Mynämäen välille suunniteltu parannustyö siirtyy toistaiseksi tuntemattomaan tulevaisuuteen, koska tien uudelleen suunnittelu ei valmistu ennen Maskun alueella voimassa olevan ympäristöluvan vanhenemista. Sen sijaan on alkamassa työ, jossa nykyistä Salon Halikon ja Auran välistä seututietä 224 jatketaan Mietoisiin asti. Tie Halikosta Nousiaisiin numeroidaan kantatieksi 42. Lisäksi nykyinen seututie 192 linjataan Mietoisista valtatielle 8 ja nykyinen tie 192 muuttuu Raision ja Mietoisten välillä yhdystieksi 1925.



Uuden tieosuuden pituus on 41 km, josta kantatietä 42 on 33 km ja seututietä 192 runsaat 8 km. Tie rakennetaan 1+1-kaistaiseksi lukuunottamatta kahta noin 2,5 kilometriä pitkää ohituskaistaosuutta, jossa vastakkaiset liikennesuunnat erotetaan keskikaiteella.

Tie liittyy muihin teihin tasoliittymillä, joista osa kanavoidaan. Poikkeus tästä on Auran eritasoliittymä, joka rakennetaan nykyiseen valtatien 9 ja kantatien 41 risteykseen. Eritasoliittymän ylätasona on suurikokoinen liikenneympyrä.



Liittymän rakentamisen yhteydessä suljetaan pääsy sen pohjoispuolella sijaisevalle Auranportintielle kantatieltä 41 ja kulku palvelualueelle järjestetään valtatien 9 kautta.

Nousiaisten Kärmälään rakennetaan levähdysalue, josta pääsee tutustumaan lähellä sijaitsevaan rautakautiseen kalmistoon.

Tien suunnitellaan valmistuvan liikenteelle toukokuussa 2015, jolloin myös nykyinen seututien 224 numerointi muutetaan. Kantatien kokonaispituus on noin 75 kilometriä.