Hämeenlinnan pikkukaupungissa tehtiin yleiskaavatyötä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa juuri suurimpien kasvu-utopioiden huipulla oltaessa. Hämeenlinnassa toimittiin samoin kuin isommissakin kaupungeissa: Vanhalla rakennuskannalla ei ollut mitään arvoa ja liikennesuunnittelijat laativat niin komeita spagettiväyläsuunnitelmia kuin ikinä kehtasivat.
Ajankuvaa. Vuonna 1972 valmistuneen Centrumin alle lanattiin kolmasosa kaupungin ykköskorttelista. Sibeliuksen syntymäkoti sentään jätettiin.
Hämeenlinnassa valmistui yleiskaava vuonna 1971 ja se ajan tapaan oli täynnä mielenkiintoisia liikenneväyliä.
Valtatie 10 Turusta Hämeenlinnaan oli valmistunut pikatieksi 1960-luvulla ja loppupätkä Hämeenlinnasta Tuulokseen oli sekin oikaistu, vaikkakaan ei aivan pikatieksi. Pulma oli se, että tie kulki Hämeenlinnan keskustan halki. Hämeenlinna puolestaan sijaitsee kaavoituksen kannalta hieman hankalalla paikalla Vanajaveden rannalla. Keskustan itäpuolella sijaitsee toinen järvi: Katumajärvi.
Vuoden 1971 yleiskaavassa oli valtatien 10 linjaus ratkaistu suoraviivaisesti: Katkaistaan Katumajärvi penkereellä ja vedetään tie viivoittimella metsiä pitkin Lammille.
Katumajärven pengertie
Mielenkiintoista asiassa, että kukaan ei halunnut ottaa kunniaa asiasta. Katumajärven katkaisu oli suunnitelmana melkoisen törkeä niin maiseman kuin kaupungin vedenoton kannalta. Vesilaitoksen väki olikin melko kauhuissaan: Yksikin säiliöauto-onnettomuus penkereellä, niin vedenotto loppuu siihen paikkaansa.
Loppujen lopuksi syy vyörytettiin Viatekin insinöörin niskoille: Pantiin siihen penger, koska konsultti käski. Konsultin mielestä suora tie on paras tie.
Pengertien summittainen sijoittuminen maisemaan
Vastaavat pengertiet olivat ajan kuva. Nykyisin juuri kenellekään ei tulisi mieleenkään esittää sellaisia
Helsingin Sanomat uutisoi vuonna 1972, että pengersuunnitelmasta on luovuttu.
Tosin kaksi vuotta myöhemmin lehti julkaisi verenkarvaisen jutun siitä, että karkeammista kaavoista tie ole kadonnut minnekään, mikä rupeaa olemaan jo maankäytön este. Kukaan ei tuntunut tietävän, miten sen kaavoista saa pois.
Jotenkin poisto kuitenkin onnistui, koska pengertie ei enää esiinny 2000-luvun maakuntakaavoissa.
Mutta tiesuunnitelma on vähän kuin Väyrynen: On pitkään hiljaa ja pomppaa äkkinäisesti esiin. Ennen kuin muste oli vuoden 2006 maakuntakaavan hyväksyntäkirjeessä kuivunut, tiepiiri, maakuntaliitto, Hämeenlinna ja Janakkala alkoivat suunnitella kymppitietä. Yksi linjauksista oli reitillä, jota ei kaavassa esiintynyt. Keväällä 2007 esitelty suunnitelma sisälsi, yllätys yllätys, Katumajärven poikki rakennettavan tien. Tosin pengerjupakasta oli opittu ja tällä kertaa ehdotuksena oli tunneli.
Katumajärven kohdalla kallioperä on sen verran syvällä, että tunnelin pohja olisi jouduttu viemään noin 65 metriä järven pinnan alapuolelle ja nousu idän suuntaan olisi ollut satakunta metriä. Lyhyin tunneli, suunnilleen penkereen kohdalle suunniteltu, hylättiin koska pituuskaltevuutta olisi syntynyt 7 %. Tunnelidirektiivin säädökset täyttävä 5 %:n kaltevuus edellyttää runsaan kolmen kilometrin mittaista tunnelia.
Pääradan länsipuolelta lähtevä tunneli
Pääradan itäpuolelta lähtevä tunneli
Tunneli olisi maksanut mansikoita ja kaupunki varmaankin huokaisi helpotuksesta joutuessaan luopumaan siitä, koska valtiolla oli tunnelin kohdalla olleelle maa-alalle muunlaista käyttötarvetta.
Mutta itse suunnitelma ei kadonnut mihinkään. Hämeen Sanomat kirjoitti vuonna 2011, että tällä kertaa pohditaan Katumajärven ylittävää siltaa.
Tämän hetken konsensus lienee se, että tietä parannetaan – jos parannetaan – olemassa olevassa maastokäytävässä, eli Vanajaveden ja Katumajärven kannasta ja Katumajärven pohjoispään kautta kulkevaa. Valtatien käyttäjä kohtaa kaksi liikenneympyrää ja muutaman kilometrin mittaisen 60/70 nopeusrajoituksen. Realiteetti lienee se, että tästä koituva kansantaloudellinen menetys on vain murto-osa järven ylityksen kustannuksista.
Valtatie 10 vuonna 2021