31.10.2010

Itä- vai länsipuolta

Pitkän ja monipolvisen väännön jälkeen nelostie siirtyi 1990-luvulla Päijänteen länsipuolelta itäpuolelle. Entinen Lahden ja Jämsän välinen nelostien osuus sai uudeksi numerokseen 24 ja itäpuolen kantatie 59 pääsi valtateiden kastiin.

Muutosprosessissa tapahtui joitakin kummallisuuksia.

Jyväskylän ja Jämsän välinen teiksi 4 ja 9 numeroitu tieosuus muuttui tieksi 9. Tienpitäjän miehet laitettiin töihin teippaamaan tienviitoista peittoon kaikki LAHTI-merkinnät, ikään kuin tietä ei enää lainkaan olisi päässyt Lahteen. On ymmärrettävää, että uusissa viitoituksissa esiintyy vain 9-tien viitoituskohde Tampere, mutta olemassa olevien tekstien peittäminen oli eriskummallinen operaatio.

Tosin muualla noudatettavia käytäntöjä seuraten viitoitus 24-tielle olisi kyllä mahdollista: Viitoitetaanhan esimerkiksi kuutostie katkoviivoin Helsingistä asti ja Lahdesta Tampereen suuntaan 12-tiellä viitoituskohteena on myös haarautuvan 10-tien varressa sijaitseva Hämeenlinna.

Tien siirto tuolloin jokseenkin surkealle itäpuolen kantatielle 59 herätti verraten paljon arvostelua. Siksi tuolloisella Tielaitoksella oli ilmeisen suuri tarve osoittaa uuden reitin olevan länsipuolen reittiä oleellisesti lyhyempi.

Tästä asiasta on edelleenkin konkreettinen osoitus nelostien varressa sekä Lahdessa että Jyväskylässä:



Tämä merkki väittää, että itäpuolen reitti olisi peräti 12 kilometriä pitempi kuin länsipuolen. Väite ei vastaa erilaisten navigointiohjelmien ja etäisyystaulukoiden tietoja, jotka esittävät eroksi 4-5 kilometriä.

Hyvin koomiseksi asian tekee eräs seikka: Hieman sen jälkeen, kun tämä taulu esittää matkaksi Lahteen 163 km, on kyseiselle reitille asetettu tienviitta, jonka mukaan matka Lahteen onkin 171 kilometriä:



Kunhan itäpuolen tietyöt valmistuvat, 15 vuotta numerointimuutoksen jälkeen, itäinen reitti varmasti on turvallisempi ja juohevampi kuin länsipuolen ikääntynyt vanha valtatie. Tällä hetkellä on lähinnä kummallista, että tarkoituksellisesti virheellisellä tiedolla ohjataan liikenne massiivisen tietyömaan keskelle.

29.10.2010

Viritys

Yksityisteillä on totuttu näkemään jos jonkinlaisia liikennemerkkivirityksiä. Osa niistä muistuttaa virallisia liikennemerkkejä, osa taas etäisemmin.

Ilmeisesti ajattelutapa on, että oikean liikennemerkin näköinen kilpi tuottaa uskottavamman lopputuloksen. Joskus lopputulos vain kääntyy komiikan puolelle. Päivän esimerkkimme on mökkitien varresta Pohjois-Pohjanmaalta:



Alempi merkki kieltää tien ajamisen mainittuun suuntaan kaikilta. Konseptina kielto on mielenkiintoinen, koska tie on päättyvä pussitie. Ylempi merkki taas on mielenkiintoinen yhdistelmä varoitusmerkkiä ja väistämisvelvollisuutta säätelevää merkkiä. Sen enempi tulkinta lienee parasta jättää merkin asettajalle.

26.10.2010

Romua montunpohjalla

Nivalassa Pohjanmaalla risteävät valtatiet 27 ja 28. Teiden risteys on ollut onnettomuusherkkä ja nyt siihen on rakenteilla liikenneympyrä. Risteykseen tulee myös kevyen liikenteen alikulku.

Muutama päivä sitten paikalla sattui merkillinen liikenneonnettomuus. Huolimatta valaistusta tiestä, selvästi merkitystä työmaasta ja 30 km/h nopeusrajoituksesta oululaisen kuljetusliikkeen rekka ajoi läpi liikenteenohjauslaitteiden ja päätyi alikulkutunnelikuopan pohjalle. Silminnäkijäarvioiden perusteella rekan nopeus oli luokkaa 80 km/h ja poliisi ei löytänyt paikalta jarrutusjälkiä. Kuljettaja loukkaantui lievästi.

Linkki Kalevan kuvagalleriaan

Onnettomuus tuhosi alikulkukäytävän rakenteilla olleen betonilaudoituksen melko täydellisesti. Tämän takia työmaa tulee viivästymään aikataulustaan.

15.10.2010

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Valtateillekin on Suomessa tapana antaa myös kadun nimet, ovathan ne usein jonkun osoitteita. Kunnasta toiseen kuljettaessa nimet yleensä vaihtuvat kunnan rajalla ja usein myös kunnan keskustan tienoilla. Laitilan keskustasta Rauman suuntaan kulkeva valtatie 8 on Raumantie ja Turun suuntaan kulkeva loogisesti Turuntie.

Pitkillä teillä on monta nimeä. Esimerkiksi 339 kilometrin mittainen Rauman ja Kouvolan välinen valtatie 12 muuttaa nimeään 28 kertaa:

Hakunintie
Porintie
Huittistentie
Raumantie
Lauttakyläntie
Kantatie (!)
Raumantie
Porintie
Turuntie
Tampereentie
Huittistentie
Pirkanmaantie
Turuntie
Paasikiventie
Kekkosentie
Teiskontie
Lahdentie
Tampereen valtatie
Lahden valtatie
Tampereentie
Hämeenlinnantie
Mannerheiminkatu
Valtatie 12
Arolantie
Hämeentie
Kymentie
Valtatie 12
Kuusaantie
Hämeentie

14.10.2010

Monikäyttötunneli

Ranskassa Alsacessa Colmarin kaupungista luoteeseen sijaitsee Vogeesien vuorten läpi kulkeva maantietunneli. Tunneli kantaa Maurice Lemairen nimeä. Lemaire oli seudulta kotoisin ollut Ranskan valtionrautateiden pääjohtaja 1940-1950-lukujen taitteessa.



Tunnelissa on mielenkiintoista se, että se on alun perin rautatietunneli. Yleensä rautatietunnelit ovat varsin ahtaita, mutta tämä rakennettiin pituutensa takia leveäksi. Idea oli, että höyryveturien savut kulkeutuvat väljää tunnelia pitkin helpommin ulos. Tunneli valmistui vuonna 1937.

Toinen käyttötarkoitus tunnelilla oli muutaman kuukauden ajan vuonna 1944, jolloin saksalaiset tekivät siitä sotatarviketehtaan.

Tunneli oli rautatiekäytössä vuoteen 1973. Vuonna 1976 se muutostöiden jälkeen avattiin maantietunneliksi. Vuonna 1994 se suljettiin neljäksi vuodeksi uudistustöiden takia. Mont Blanc -tunnelissa tapahtunut katastrofaalinen tulipalo pakotti uusimaan tämänkin tunnelin. Ajoneuvotunnelin viereen porattiin pelastautumistunneli.

Tunnelin pituus on lähes seitsemän kilometriä. Se on pisin maantietunneli, jonka kumpikin pää on Ranskassa. Perussyy tunnelin olemassaololle on vuoristosolan ohittaminen. Vuoristotie kulkee 772 metrin korkeudessa alueella, joka lumisuutensa vuoksi on vaikeasti pidettävissä auki talvisin.

Tunnelissa peritään tiemaksu. Vuonna 2010 taksa henkilöautolta on 7,70 euroa.

12.10.2010

Länsiväyläindeksi

Nousukausi voidaan sitten julistaa alkaneeksi. Näin kertoo länsiväyläindeksi.

Länsiväylä on kuluvana syksynä ollut aamuisin selvästi ruuhkaisempi kuin vuosi sitten. Viime vuonna jono alkoi yleensä Haukilahden edustalla, mutta tätä nykyä lähes Suomenojalta. Työssä käyviä on siis enemmän.

Mitenkään tarkka indeksi ei ole kyseessä. Siihen vaikuttaa Kehä I:n työmaa Leppävaarassa: Turunväylän ja Kehä I:n liittymä suunnassa länsi-pohjoinen on ollut niin ruuhkainen, että liikennettä Länsiväylältä Kehä II:n ja Turunväylän kautta Kehä I:lle on siirtynyt kulkemaan Karhusaaren kautta. Kahdesta pahasta on helppo valita pienempi paha.

Kun Kehä I:n työmaa valmistuu, Länsiväylän kuormitus pienentynee, koska reitti Kehä II:n kautta on sujuvampi. Silloin nollataan länsiväyläindeksi ja ruvetaan tarkkailemaan tilannetta uudelta pohjalta.

4.10.2010

Vasenta laitaa

Sumujen saarille Kanaalin toiselle puolelle matkustettaessa vasemmanpuoleinen liikenne on verraten kokonaisvaltainen kokemus.

Ei riitä, että että ajetaan vasemmalla. Myös eritasoliittymät ja liikenneympyrät ovat peilikuvia täkäläisistä. Liikenneympyrää tietenkin kierretään myötäpäivään. Autoissa on ratti oikealla ja vaihdekeppiä vispataan vasemmalla kädellä. Bussin ovi on väärällä puolella ja suojatiellä täytyy olla erityisen varovainen, koska autot tulevat väärästä suunnasta.



Moottoritiellä vasemmanpuoleisin kaista on hitaimmin ajavia varten ja rampit erkanevat vasemmalle.

Luonnollisesti myös kaikki sellaiset liikennemerkit ovat peilikuvia, jotka tavalla tai toisella liittyvät vasemmalla ajamiseen.



Eräs silmiinpistävä piirre on, että tekstillisiä kilpiä käytetään selvästi enemmän kuin Suomessa. Saarivaltiossa ei luoteta niin vahvasti eri kulttuuritaustaa edustavien henkilöiden symboliosaamiseen kuin täällä pohjolassa.



Britit ovat oppineet jo punnitsemaan kurkkuja ja omenoita kilogrammoina, mutta liikenteessä metrisiä mittoja ei liiemmin näy. Nopeusrajoitusten yksikkö on mailia tunnissa. Yleinen taajamarajoitus on 30 mi/h, eli noin 48km/h. Etäisyystaulut ovat maileina. Noin kilometrin päässä oleva risteys on liikennemerkin mukaan 2/3 mailin päässä. Lyhyet etäisyydet on jaardeina, mutta korkeudet ja leveydet jalkoina ja tuumina.

30.9.2010

Liikennejärjestelyt muuttuneet

Suomessa on käytössä mielenkiintoinen tapa ilmoittaa muuttuneista liikennejärjestelyistä tekstillisellä kilvellä, jossa lakonisesti ilmoitetaan "Liikennejärjestelyt muuttuneet". Tiellä liikkujan tehtäväksi jää sitten pohtia, mikähän mahtaa olla muuttunut.

Esimerkkimme on Espoon Tapiolasta, jossa rakennetaan metroa.

Tapionaukio on suurelta osin suljettu rakennustyömaan takia. Alueella on aikaisemmin ollut idästä länteen kulkeva yksisuuntainen liikenne. Koska itäinen kulkutie on katkaistu, alueen länsireunan katu on muutettu kaksisuuntaiseksi.

No, miten muutos näkyy kulkijalle? Ei oikein mitenkään. Minkäänlaista viitoitusta uusille reiteille ei ole ja eksyneet eivät ole mitenkään harvinainen näky. Lännestä tultaessa on hieman ennen Tapionaukiolle kääntyvää reittiä sentään jaksettu laittaa kilpi "Muuttuneet liikennejärjestelyt", mutta ei pientäkään vihjettä siitä, että seuraana kadunkulma ja vain se on reitti Tapionaukiolle. Niinpä väki vanhasta muistista ajelee kohti suljettua reittiä ja sählää itseään takaisin U-käännösten ja muiden operaatioiden kera.



Tapiola järjestyksen kourissa

Valtion tietyömailla on viime vuosina kuri opastuksen suhteen tiukentunut selvästi ja tulokset ovat kaikkien nähtävissä. Isojenkaan työmaiden keskellä ei eksy. Kunnan töissä puolestaan näkyy olevan edelleenkin vallalla hällä väliä -asenne. Laitetaan nyt tohon tollanenkin kyltti, kun ei olla vähään aikaan laitettukaan.

Tässäkin asiassa soisi oppia haettavan Saksasta. Kilpi "liikennejärjestelyt muuttuneet" joutaisi romukoppaan. Saksassa vaivadutaan kertomaan selkeästi, missä tie on katkaistu ja missä kulkee kiertotie.



Saksan liikennemerki 458, Planskizze für Umleitung

28.9.2010

Turvetta solmuun

Eilen tapahtui jotain sellaista, jota aivan joka päivä ei tapahdukaan: Olemassa olevalla moottoritieosuudella otettiin käyttöön uusi liittymä.

Ykköstiellä Espoossa Kehä I:ä itäpuolella avattiin uusi Vermonsolmun liittymä. Liittymä on "puolikas", jossa on rampit itään, Helsingin suuntaan. Sen on tarkoitus vähentää Perkkaalle ja Säteriin kulkevan liikenteen ajautumista Kehä I:lle.

Tarvontie oli Suomen ensimmäinen moottoritie ja se avattiin 48 vuotta sitten vuonna 1962. Helsingin Munkkiniemen ja Espoon Gumbölen välinen tie kulki maaseutumaisten alueiden halki. Se on oikeastaan koko pääkaupunkiseudun kasvun symboli: Perusratkaisu on muuttumaton, mutta osapuilleen kaikki yksityiskohdat ovat muuttuneet.



Tarvontie 1970-luvulla

Alun perin tiellä oli kolme liittymää: Leppävaaran, Kauniaisten ja Bembölen. Leppävaarassa tien yli kulki Tapiolan ja Leppävaaran välinen Hagalundintie ja liittymässä oli lisäksi haara Friisinmäkeen. Kauniaisten liittymään tuli haara Mankkaalta, mutta risteys oli Helsingin suuntaan laskeutuvalla rampilla. Bembölessä tien ylitti historiallinen Kuninkaantie ja myöhemmin Kehä III.

Leppävaaran liittymästä tehdään jo neljättä versiota; viimeinkin täydellistä systeemiliittymää.

Kauniaisten liittymää kutsutaan nykyisin Nihtisillaksi. 1980-luvulle tultaessa liittymän eteläpuolella sijainneen kallion läpi louhittiin nykyisin Mankkaalle kulkevan kadun linja. Vanhaa linjaa on jäljellä pieni pätkä Sinimäentienä. Nihtisilta rakennettiin uudelleen osana Kehä II:n rakentamista.

Bembölen liittymä, jota nykyisin Ikean liittymäksi kutsutaan taas silvottiin Kehä III:n uuden linjauksen rakentamisen yhteydessä. Nykyään siinä on rampit vain Helsingin suuntaan.

1980-1990-lukujen taitteessa Espoon keskuksen liikenneyhteyksien parantamiseksi rakennettiin Tuomarilaan liittymä. Käytännössä rakennettiin Ullanmäentieltä rampit Helsingin suuntaan. Liittymä on hieman ongelmallinen, koska suosituksesta poiketen moottoritielle liitytään ylämäkeen ja kaikki ajoneuvot eivät kykene saavuttamaan riittävää nopeutta.

Kehä III jäi turhan tiheään asutulle seudulle Muuralan ja Espoon keskuksen väliin. Se päätettiin siirtää kulkemaan Muuralan luoteispuolelta. Tällöin syntyi uusi eritasoliittymä suunnilleen siihen kohtaan, johon alkuperäinen Tarvontie päättyi. Tähänkin piti ensin rakentaa huono liittymä ja se myöhemmin sitten käytännössä rakennettiin uudelleen.

Kehä II:lle tuli Nihtisillan länsipuolelle lähes täydellinen systeemiliittymä. Ramppi pohjoisesta Helsinkiin jäi tekemättä, koska kehä piti aika pian täydentää. Taitaa jäädä täydentämättä.

Nyt avattu Vermonsolmu on siis jo neljäs uusi liittymä Tarvontiellä. Mutta ei se tähän jää. Kehä I:n ja Nihtisillan välille on suunniteltu liittymää, joka varsin laajasti kantaa työnimeä Puolenkilon liittymä; onhan se lähellä Nihtisiltaa, jota myös Kilon liittymäksi kutsutaan.

Turha pelko pois. Ei sen viralliseksi nimeksi tule Puolenkilon liittymä. Byrokraatit ovat aikoja sitten antaneet sille virallinen ja paperinmakuisen nimen: Turvesolmu.

27.9.2010

Navakkaa ruuhkaa, 15 km/h, näkyvyys kohtalainen

Ykköstien työmaalla Espoossa on viime päivinä ollut mahdollista bongata liikennemerkki "liikenneruuhka". Merkin asettaminen on ollut erinomaisen tarpeellista, koska lähes päivittäin vaihtuvat liikennejärjestelyt aiheuttavat ruuhkia yhtenä päivänä yhteen paikkaan ja toisena toiseen.

Asiassa on sellainen mutta, että asetettu merkki on tavallinen keltapohjainen merkki. Se mutta tulee siitä, että tieliikenneasetus sallii merkin käyttämisen vain vaihtuvana.



Liikennemerkki 133, liikenneruuhka

Syyt merkin näin rajalliseen käyttöön jäävät tuntemattomiksi. Kaikkien valtatieruuhkamaiden äiti Saksa käyttää merkkiä yleensä nimenomaan varoittamassa usein ruuhkautuvista kohdista. Suomessa merkin käyttö sallitaan vain varoittamaan havaitusta ruuhkasta. Asioilla on selvä ero.

Koska liikennemerkin sallittu käyttöalue on kapea, siitä harvemmin on mitään varsinaista hyötyä. Eräänlaisena malliesimerkkinä investointien kyseenalaisesta käyttötavasta on Länsiväylän liikenteenohjaus Espoon ja Helsingin rajamailla. Vaihtuvissa opasteissa liikenneruuhka-merkki sytytetään ja nopeusrajoitus lasketaan 70 kilometriin tunnissa yleensä siinä vaiheessa, kun ruuhka on aikaa sitten syntynyt ja jonon nopeus on enää 30 km/h. Tällöin varoitus ruuhkasta on kovin jälkijättöinen ja 80:n rajoituksen pudottaminen 70:een aiheuttaa hillitöntä hihitystä.

Kehä I:n ja ykköstien työmaa-alue on poikkeuksellisen haastava liikenteenohjauksen suhteen. Liikenne on sujunut olosuhteisiin nähden merkittävästi odotuksia paremmin ja siitä kiitos lankeaa muun muassa hyvin laadituille opasteille. Koska tarkoitus pyhittää keinot, sallittakoon pienet lipsumiset asetuksesta hyvän tarkoituksen saavuttamiseksi.

19.9.2010

Metsätie, Nelostie

Yli 70 vuotta sitten vuonna 1938 luotiin pohja nykyiselle tieverkolle. Tuolloin maahan nimettiin 21 valtatietä ja kolmisenkymmentä kantatietä. Mitään tien rakentamista tähän toimenpiteeseen ei sisältynyt, vaan Kallion kulkulaitoskomitean ehdotuksen pohjalta tuolloiset tiet nimettiin valta- ja kantateiksi.

Erityisesti valtateiden osalta 1930-luvun suunnitelma on osoittautunut varsin onnistuneeksi. Nykyinen valtatieverkko suurimmalta osaltaan edelleenkin sijaitsee tuolloin määritellyillä reiteillä sodassa rajan taakse jääneitä osuuksia tietysty lukuun ottamatta.

Yksi merkittävä poikkeus on nelostie Helsingin ja Jyväskylän välillä.

Valtatiesuunnitelmassa nelostien reitiksi Helsingistä Jämsään piirrettiin matkaltaan mahdollisimman lyhyt reitti. Nelostie kulkikin Helsingistä Hyvinkäälle Tuusulan Hyrylän kautta Helsingin ja Hämeenlinnan välistä historiallista Hämeentietä pitkin. Hyvinkäältä jatkettiin Hämeentien reittiä Hausjärven kirkolle, jossa haarauduttiin ensin Oitin suuntaan ja sieltä suoraan pohjoiseen Lammille. Lammilta jatkettin pohjoiseen Padasjoelle, jossa saavutettiin nelostien myöhempi linjaus.



Nelostie Hyvinkään ja Padasjoen välillä

1950-luvulla olivat suunitelmat varsin pitkällä kunnollisen valtatien rakentamiseksi tälle välille. Olivathan tiet jokseenkin mutkaisia ja hitaita. Oitin ja Lammin välisestä tiestä vielä 1970-puhuttiin, että jos sillä tiellä ei voi pahoin, ei missään.

Suunnitelmat kuitenkin hautautuivat ja nelostie linjattiin reitille Helsinki-Lahti-Jämsä. Vanha tie Hyvinkäältä Padasjoelle vaipui unholaan.

Tälle osuudelle luonteenomaista on metsäisyys. Hausjärven ja Lammin välillä tie kulkee Uudenmaan ja Hämeen erottavan laajan harvaan asutun metsävyöhykkeen läpi. Lammilta pohjoiseen vastassa on vieläkin harvemmin asuttu suuri Evon metsä.

Entinen nelotie on pääosin edelleenkin maantienä. Vanha Hämeentie on nykyisin numeroitu seututieksi 290 Hyvinkäältä Hämeenlinnaan. Tästä Oitin itäpuolelle Mommilaan nelostie on suurelta osin jäänyt kantatien 54 linjauksen varjoon.

Mommilasta Lammille tie on vajonnut yhdystieksi 2951. Sitä on kuitenkin oiottu ja se on päällystetty eikä se enää ole sellainen tiukkojen mutkien ilotulitus kuin ennen.



Seututietä 2951

Lammin pohjoispuolella tie on palannut pääteiden kastiin. 1990-luvulla Tuuloksen ja Padasjoen välinen maantie nimettiin kantatieksi 53. Tämä tie välittää liikennettä leimallisesti Hyvinkään sijasta Hämeenlinnan suuntaan, onhan se valtatien 10 jatke.

Sivuun pääteistä on jäänyt myös aiempi kahden valtatien risteys Lammin Jahkolassa. Nelostie ristesi valtatien 12 entisen linjauksen kanssa. Tämä tie on osa historiallista tieverkkoa: Hämeenlinnan ja Viipurin välistä Ylistä Viipurintietä. Ylinen Viipurintie on Tuuloksen ja Lahden välillä suurelta osaltaan jäänyt valtatien 12 uuden linjan jalkoihin, mutta yksittäisiä osuuksia on jäljellä paikallisteinä Lammilla ja Hämeenkoskella.



Entisten valtateiden 4 ja 12 risteys

9.9.2010

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Vesien äärellä ja itärajan pinnassa on paikkoja, jotka ovat linnuntietä hyvin lähellä toisiaan, mutta maanteitse niiden välillä on todella pitkä matka.

Ensimmäinen esimerkkimme on etelärannikolta. Bromarvin Padvan niemen kärjestä on Kemiönsaaren Västanfjärdiin linnuntietä vajaat kolme kilometriä tien päähän. Maantietä matkaa on noin 100 kilometriä



Padva-Västanfjärd (kartta: Nokia/Navteq)

Toinen esimerkki on Saimaalta. Sisempi Salpausselkä katkaisee Saimaan selän kahtia. Harju nousee järvestä Kyläniemenä, jonka länsipuolella on kolmisen kilometriä leveä aukko. Kumpikin ranta on Taipalsaaren kuntaa. Maanteitse Kutveleen lossin sekä Imatran ja Lappeenrannan kautta matkaa kertyy noin 135 kilometriä.



Kyläniemi-Sarviniemi

Vesistökategoriaan sekin kuuluu Iniön ja Houtskarin Mossalan välinen reitti Saaristomerellä. Iniö ja Houtskari olivat ennen itsenäisiä kuntia, mutta nykyisellään Länsi-Turunmaan kaupungin kaupunginosia kumpikin. Mossala on maan "etäisin" kolkka eräässä mielessä: Sinne mantereelta päästäkseen pitää kulkea viiden lautan kautta.

Iniön Dalenin ja Mossalan välillä kulkee kesäaikaan autolautta, joka on osa Saariston rengastietä. Muina aikoina reitti Iniöstä Mossalaan kulkee iniöläisten normaalia tietä lautalla Kustaviin ja sieltä Turkuun. Matka jatkuu Länsi-Turunmaan keskustan eli Paraisten kautta Nauvoon ja aina Houtskariin. Ajamista riittää noin 190 kilometriä.



Dalen-Mossala

Mielenkiintoinen järjestely on varsin lähellä Helsinkiä. Nuuksion kansallispuiston reunoilla Kaitlampi-nimisen järven rannalla on muutamia mökkejä. Länsireunan alueelle tie tulee Vihdin Tervalammen suunnasta ja järven itärannalle Espoosta. Kumpikin ranta on kuitenkin Vihtiä. Järven rannalle ulottuvien teiden päät ovat runsaan sadan metrin päässä toisistaan Kaitlammen laskupuron vastakkaisilla puolilla. Jos mökkinaapurukset haluavat käydä kyläilemässä autolla, matkaa yhteen suuntaan kertyy noin 38 kilometriä, koska kansallispuiston läpi ajaminen on estetty.



Kaitlammen kierto

Toinenkin kansallispuisto, Nuuksiota monin verroin suurempi Urho Kekkosen kansallispuisto on läpiajamaton. Kemihaarasta Koilliskairan halki Raja-Jooseppiin Luttojoen riippusillan kupeeseen on linnuntietä noin 60 kilometrin matka. Kun lähdetään autolla ajelemaan, mittariin Sodankylän ja Ivalon kautta kertyy peräti lähes 400 kilometriä.



Kemihaara-Raja-Jooseppi

Itse asiassa tien päät ovat Koilliskairassa vain vajaan 40 kilometrin päässä toisistaan. Tie jatkuu Luton sillalta rajavyöhykkeen pintaa Anterin entiselle rajavartioasemalle, mutta se ei ole autolla ajettavissa. Retkeily- ja virkakäyttöön tehdyn sillan yli pääsee mönkijällä, mutta kansallispuistossa ajeleminen on mattimeikäläiseltä kielletty.



Luttojoen riippusilta

6.9.2010

Kuin kuuta nousevaa

Espoossa Leppäsolmun eli Turunväylän ja Kehä I:n liittymän rakennustyöt rupeavat olemaan siinä vaiheessa, että valmiin liittymän rakenne rupeaa hahmottumaan. Kuluvan viikon torstaina otetaan käyttöön uudet reitit, joita on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Turun suunnasta Kehälle itään eli oikeastaan pohjoiseen Leppävaaran suuntaan kulkeva silmukkaramppi on ollut tienkäyttäjän painajainen. Se on äärimmäisen jyrkkä ja sen yläpäässä on hyvin lyhyt sekoittumisalue, jossa sikin sokin ajelevat Turunväylältä saapuvat ja sinne pyrkivät. Rampin onnettoman välityskyvyn takia ruuhka-aikoina jono Turunväylällä saattaa olla kilometrien mittainen.

Tämä jyrkkä ramppi korvataan ns. puolisuoralla rampilla, joka erkanemiskaistan jälkeen sujahtaa Kehä alitse ja Turunväylän yli vasemmalle kaartaen. Ramppi ei vielä aluksi ole lopullisessa muodossaan, koska se rakennetaan osin nyt käytöstä poistuvan silmukkarampin paikalle.

Samassa yhteydessä avataan myös uusi ramppi Helsingin suunnasta Kehälle Tapiolan suuntaan. Tämä muutos puolestaan hävittää Kehän liikennettä katkovat liikennevalot.



Kaaviokuva uusista järjestelyistä

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, liikennevalojen poistuminen tulee sujuvoittamaan liikennettä jo kesken tietöiden. Nähtäväksi jää, miten kohta liittymän eteläpuolelle jäävät Laajalahden liikennevalot tulevat vaikuttamaan.

2.9.2010

Villejä siltavisioita

Norjan länsirannikkoa Kristiansandista Stavangerin, Bergenin ja Ålesundin kautta Trondheimiin kulkee eurooppatie E39. Norjan alueella tien pituus on runsaat 1300 kilometriä.

Tie on norjalaiseen tapaan varsin hidaskulkuinen ja mutkitteleva. Erityispiirteen tuottaa se, että tien katkaisee kaikkiaan kahdeksan lauttaa.

Seudulla silloin tällöin pohditaan mahdollisuuksia rakentaa tie lautattomaksi. Halvat ratkaisut on käytetty ja nyt on kalliiden vuoro.

Erityisen teknisen kipupisteen tuottaa Sognevuono. Tällä hetkellä tie kulkee vuonon yli Oppedalin-Lavikin lautalla noin neljä kilometriä leveän kapeikon kohdalta. Kapeikko on kapeimmillaan 3,7 kilometriä leveä, vuonon syvyys on 1250 metriä ja rannat ovat äkkisyvät. Lisäksi vuono on Norjan ykkösnähtävyyksiä, jota ei haluta sulkea suurilta risteilylaivoilta. Niitä varten alikulkukorkeutta tarvitaan 70 metriä ja syväystäkin erinäisiä metrejä.

Perinteistä pilareilla seisovaa siltaa ei voi tehdä, koska vuono on liian syvä.

Riippusillan pylonit jouduttaisiin rakentamaan rannalle ja tästä saadaan minimijänneväliksi 3700 metriä. Vertailun vuoksi: Maailman pisin riippusiltajänne on Japanissa Akashi-Kaikyon sillassa, 1990 metriä. Messinan salmeen Italiassa suunnitellun sillan jänneväli on 3300 metriä.



Akashi-Kaikyo-silta

Vuonon alitse menevä tunneli voidaan myös todennäköisesti lukea laskuista. Tunneli pitäisi porata noin 1300 metrin syvyyteen. Tällä hetkellä maailman syvimmällä käyvä maantietunneli Eiksundtunnelen Norjassa käy 287 metrin syvyydessä.

Ponttonisillasta pitää tehdä joko pohjaan parikilometrisillä köysillä ankkuroitu tai riittävän jäykkä. Pisin ponttonisilta on runsaan 1200 metrin pituinen Nordhordlandsbrua samaisella E39-tiellä. Ponttonisiltaan pitää tehdä aukko laivoille.

Putkisiltaakin on pohdittu. Se on betonista valettu merenpinnan ja merenpohjan välissä kulkeva putki. Siitä pitää tehdä joko ponttoneista roikkuva tai itsekelluva pohjaan ankkuroitu.

Vinoköysisiltakin on listalla. Pyloneita ei saa meren syvyydeksi perustetuksi pohjaan, joten tehdään niistä kelluvia: perustetaan ne ponttoneille! Vastaavasti on pohdittu yhdistelmiä: Ponttonisilta, jonka toisen pää on ponttoni, jonka varassa lepää vinoköysisilta, jonka alta laivat pääsevät. Nordhordlandsbrua on tällainen.



Nordhordlandsbrua

Kierrätysajatteluakin on ollut ilmassa: Siltaponttoneina voitaisiin käyttää aikanaan käytöstä poistuvien öljynporauslauttojen runkorakenteita.

Myös ponttoni- ja putkisillan yhdistelmää on mietitty: Muuten kuljetaan ponttonilla, mutta laivaväylän ali rakennetaan ponttoniin ja maahan tukeutuva putkisilta.

Sellainenkin ratkaisu on esitetty, että tehdään ponttonisilta ja sen lisäksi laivoille kanava kallioon. Tämä vaatisi aikamoisen kallioleikkauksen, koska vuorilla on korkeutta kilometrin verran.

28.8.2010

Tanskan sillat

Suomesta Keski-Eurooppaan matkustavat tuntevat yleensä Tanskaa sen verran, että sen läpi ajettaessa ylitetään kaksi suurta siltaa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus: Tanska on suurelta osin saarivaltio ja alueita yhdistämään on rakennettu lukuisia näyttäviä siltoja.

Ykkönen on tietysti Sjellannin ja Fynin saaret ylittävä vuonna 1998 valmistunut Ison-Beltin silta. Kyseessä on itse asiassa noin 18 kilometriä pitkä tieosuus, jossa kahden lähes 7-kilometrisen sillan välissä kuljetaan Sprogøn saarella. Itäinen silta on riippusilta ja sen jänneväli 1624 metriä on maailman kolmanneksi pisin. Sillan pylonit nousevat 254 metrin korkeuteen meren pinnasta ja ovat maan korkeimmat rakennelmat joidenkin radiomastojen jälkeen.



Ison-Beltin itäsilta

Toinen suomalaisten hyvin tuntema silta on vuonna 2000 valmistunut Juutinrauman silta, joka yhdistää Ruotsin ja Tanskan. Kyseessä on tunnelin ja sillan yhdistelmä. Sillan kokonaismitta 7845 metriä, mutta sen pääjänne on Iso-Beltin siltaan verrattuna lyhyt: 490 metriä. Pääjänne on rakenteeltaan vinoköysisilta ja se sijaitsee Ruotsissa.



Juutinrauman sillan pääjänne

Fynin saaren ja Jyllannin niemimaan välinen Vähä-Belt on sillalla ylitetty jo aikaisemmin. E20-moottoritie kulkee salmen yli vuonna 1970 valmistunutta riippusiltaa. Sen jänneväli 600 metriä on Tanskan toiseksi pisin ja ylittää siten Juutinrauman sillan lukemat. Siltakansi on 3+3-kaistainen ja se on lämmitetty tien auki pitämiseksi talviolosuhteissa.



Vähän-Beltin silta

Vähän-Beltin riippusilta korvasi päätiekäytössä vuonna 1935 valmistuneen komean ristikkorakenteisen vanhan sillan. Sillä on mittaa lähes 1200 metriä ja sen jänneväli 220 metriä on ristikkosillalle kunnioitettava. Sillalla on kaksikaistainen maantie ja kaksiraiteinen rautatie. Tiekäytössä silta palvelee enää seudullista liikennettä, mutta rautatiesiltana se on osa Tanskan päärataverkkoa.



Vähän-Beltin vanha silta

Kööpenhaminasta etelään suuntautuva liikenne siirtyy Sjellannista Falsterin saarelle kahta yli puolitoistakilometristä Farøn siltaa pitkin. Eteläinen niistä on pohjoismaiden ensimmäisiä vinoköysisiltoja ja se on valmistunut vuonna 1984. Sillan jänneväli on 290 metriä ja alikulkukorkeus 26 metriä.



Farøn eteläinen silta

Farøn sillat syrjäyttivät päätiekäytössä vuonna 1937 valmistuneen Storstrømin sillan. Sillan rakensi Tanskan valtionrautatiet ja sillä kulkeva tie on perin kapea, vain 5,5 metriä. Sillalla on pituutta 3200 metriä ja se lepää 49 siltapilarin varassa.



Storstrømin silta

26.8.2010

Eurooppatietä Kiinaan

Eurooppatieverkko on sillä tavoin mielenkiintoinen, että se ulottuu Euroopan ulkopuolelle sekä aasialaiseen Turkkiin että entisiin neuvostotasavaltoihin.

Verkko on sen verran laaja, että numeroita on jouduttu [?] kierrättämään. On yleisessä tiedossa, että Suomessa kulkevat tiet E4, E8, E12 ja E18. Mutta harvapa tietää, että on sellaisetkin eurooppatiet kuin E004, E008, E012 ja E018, jotka kulkevat aivan muualla kuin Suomessa.

E004 kulkee Uzbekistanin Buharasta Kazakstanin Kyzylordaan. E008:n reitti alkaa Tadžikistanin pääkaupungista Dušanbesta itään aina Kiinan rajalle. Se on korkeimmalla käyvä eurooppatie: Pamir-vuoristossa yli 4300 metrin korkeudessa.



E008 Kulman solassa Kiinan rajalla

E012 lähtee Kazakstanin Almatystä (joka tunnetaan myös nimellä Alma-Ata) itään samoin Kiinan rajalle Khorgasiin; tie jatkuu Kiinassa Urumqiin. Myös E018 on kazakstanilaista tieverkkoa Jezkazganista koilliseen Venäjän rajalle.

24.8.2010

Raukoilla rajoilla

Historian saatossa on valtioiden rajoja muuteltu niin, että paikka paikoin on syntynyt enklaaveja: toisen valtion sisällä olevia emävaltiosta erillisiä alueita. Esimerkiksi Sveitsissä sijaitseva Saksaan kuuluva Büsingenin alue on tällainen.

Eräänlainen "käytännön" enklaavi on alue, johon on kulkutie ainoastaan naapurivaltion kautta. Europassa tunnettuja tällaisia ovat Itävaltaan kuuluvat Jungholzin ja Kleinwalsertalin alueet, jotka on saavutettavissa vain Saksan kautta. Muitakin tällaisia on: esimerkiksi espanjalainen Os de Civis, jonne on kulku Andorran kautta.



Ruotsin ja Suomenkin välissä tällainen paikka on. Kilpisjärven eteläpuolella Ruotsin puolella on pieni Keinovuopion kylä. Ruotsin puolen maantie loppuu jo Kaaresuvantoon. Keinovuopioon kuljetaan Suomen puolen valtatietä 21 ja Könkämäeno ylitetään kävelysiltaa.

Käytännön enklaaveiksi voidaan lukea myös Baselin ja Genèven lentokenttien järjestelyt. Baselin kenttä, Euroairport, sijaitsee Ranskassa. Sen sveitsiläiselle sektorille on kulku Sveitsistä tullitietä, josta ei ole yhteyttä Ranskan tieverkkoon. Lentokenttäkompleksiin kuuluvat muun muassa sveitsiläinen ja ranskalainen pysäköintitalo. Vastaava järjestely on Genèven kentällä, joka sijaitsee Sveitsissä. Ranskasta pääsee ranskalaiselle sektorille tullitietä "käymättä Sveitsissä".

20.8.2010

Cityring

Useissa maissa on kaupungin aivan ydinkeskustan kiertävä katureitti merkitty omalla viitoituksellaan. Tällainen menettely on käytössä muun muassa eräissä Ruotsin ja Tanskan kaupungeissa. Usein tämän keätien yhteyteen liitetään opastus pysäköintipaikoille.

Tanskassa olion nimitys on "Cityring". Se merkitään numerokilvellä, jossa on ympyrä ja usein kehätien numero, joka kasvaa sisältä ulospäin. Esimerkiksi Kööpenhaminan uloin kehätien on merkitty kilvin O4.



Ruotsissa nimitys vaihtelee. Virallinen nimitys - ainakin päätellen asianomaisen liikennemerkin nimestä - on "lokal slinga". Usein on kuitenkin käytössä nimitys "C-Ring".



Ruotsissa on vuodesta 1997 ollut hyväksyttynä käyttöön liikennemerkki "lokal slinga", mutta se ei vielä ole ollut kovin laajassa käytössä.



Ruotsalainen liikennemerkki F30, Lokal slinga

Saksankielisissä maissa käytettävä termi on "Stadtring".

19.8.2010

Oho.

Tänään on raportoitu harvinaislaatuisesta onnettomuudesta: Kiteen-Rääkkylän-Liperin maantiellä 482 liikennöivältä Arvinsalmen lossilta on auto pudonnut veteen. Lossi oli rantautunut huonosti ja auto jäänyt ajorampille toiset pyörät rannassa ja toiset lossilla. Ongelman selvittelyn aikana lossi oli liikkunut taaksepäin ja auto oli pulahtanut Ahdin valtakunnan puolelle.

Henkilövahinkoja ei tapaus aiheuttanut.

Maanteiden lautta- ja lossiliikenne on Suomessa viime vuosikymmenet ollut erittäin turvallista. Perussyy on se, että 1970-luvulla osapuilleen koko lossikalusto uusittiin ja entiset mitä kummallisimmat viritykset jäivät historiaan. Lossipaikkojen määräkin on toki pudonnut rajusti.

Aikaisemmilta vuosikymmeniltä on aikakirjoihin jäänyt kolme runsaasti kuolonuhreja vaatinutta lossiliikenteeseen liittynyttä onnettomuutta: vuonna 1940 Turun ja Kakskerran välillä Satavan lossilla menehtyi 17 henkilöä ja vuonna 1956 nykyisellä kantatiellä 69 Kivisalmen lossilla 15. Kumpikin näistä tapauksista johtui linja-auton jarrujen pettämisestä ja auton syöksymisestä veteen. Talvella 1951 Iisalmen ja Pielaveden välisellä maantiellä (nykyisin 563) putosi linja-auto jäihin Peltosalmen lossipaikan lähettyvillä. Lossi oli jäiden takia vaikeuksissa, mutta jäätie ei vielä kantanutkaan. Onnettomuudessa hukkui yhdeksän henkilöä.

Maantielautta on toisaalta ollut pelastamassakin. Joulukuussa 1993 m/s Wasa Queen ajoi karille Vaasan saaristossa Raippaluodon edustalla. Matkustajat evakuoitiin autokannen kautta linja-autoilla (!), jotka tulivat haveripaikalle Raippaluodon lautan kyydissä.

18.8.2010

Tilkkutäkki

Ruotsalaisessa tienpidossa on yksi silmäänpistävä ominaisuus: Tienparannuksia tehdään varsin pienissä jaksoissa. Tästä seuraa se, että tien tyyppi vaihtuu tuon tuostakin.

Suomalainen linja on pitää tietyyppi varsin vakiona. Esimerkiksi nelostien tyyppi vaihtuu vain muutaman kerran: Helsingistä Lusiin on yhtäjaksoinen moottoritie, siitä Vaajakoskelle on ohituskaistatie rakenteilla. Jyväskylästä Utsjoelle tie on pääosin kaksikaistaista maantietä. Lisäksi Jyväskylän, Oulun, Kemin ja Rovaniemen seudulla on moottori- ja moottoriliikenneteitä ja lyhyitä nelikaistaisia osuuksia. Äänekosken ja Pihtiputaan välisellä mäkiosuudella on muutama ohituskaista.

Malliesimerkki ruotsalaisesta ajattelusta on eteläisen itärannikon tie E22 Trelleborgista Malmön ja Kalmarin kautta Norrköpingiin.



Tie E22 Ruotsissa

Tiellä on pituutta 560 kilometriä. Siitä on moottoritietä viidessä erillisessä osassa 90 km ja moottoriliikennetietä neljän palasen verran 75 km. Loput noin 400 kilometriä koostuu useista tietyypeistä:

- kaksikaistainen maantie
- kaksikaistainen leveäpiennartie
- 2+1-kaistainen ohituskaistatie ilman keskikaidetta
- 2+1-kaistainen ohituskaistatie keskikaisteella tasoliittymin
- 2+1-kaistainen ohituskaistatie keskilaiteella eritasoliittymin
- 2+2-kaistainen tie keskikaiteella
- taajaman katu

Osapuilleen kaikki käytettävissä olevat variaatiot ovat siis käytössä.

560 kilometrin matkalla tien tyyppi vaihtuu kymmeniä kertoja. Kun lisäksi Ruotsi on ottanut käyttöön tiheän nopeusrajoitusasteikon ja rajoitukset tiuhaan vaihtuvat lukemien 50, 70, 80, 90, 100, 110 ja 120 välillä, kokemus tiestä on vähintäänkin sekava ja väsyttävä.