Vietettiin tuossa aikaa Hailuodossa. Lauttamatkalla hämmästeltiin, että onpas hiljaista. Ainoana ajettiin lauttaan, mutta vuorobussi tuli perässä toiseksi.
Ympärille katsellessa kävi ilmi, että jäällä liikkui koko joukko autoja, vaikka jäätien kummassakin päässä oli suljettuna olemisesta kertova kyltti, ajokieltomerkki ja pukki. Pukki oli sillä tavoin sievästi laitettuna, että siitä pääsi ohi.
Jäätie oli siis saatu auratuksi, mutta se ei vielä täyttänyt Tiehallinnon kriteerejä. Paikalliset kuitenkin uskaltautuivat jäälle ja me turistit ajelimme lautalla.
Syy moiseen pelkuruuteen on raha. Vaikka todennäköisyys auton pulahtamiseen jäihin olisikin ollut pieni, tämän riskin realisoituminen olisi tullut kalliiksi. Vakuutusyhtiöillä kun ei ole tapana maksella uppoamisvahinkoja, jotka sattuvat muualla kuin virallisesti auki olevilla jääteillä. Tämän takia uhrattiin kallisarvoista lomalaisen aikaa varttitunti per ylitys; sen verran kauemmin lauttamatka kestää kuin jäätien kautta ajaminen.
Aika kallista kyytiä valtio meille tarjosi. Lautta-alus Merisilta painaa itsessään runsaat 1000 tonnia. Sillä kun ajaa jäiden keskellä, löpöä kuluu jokunen kaffekupillinen. Eräälläkin reissulla henkilöautomme lisäksi aluksella matkusti yksi polkupyöräilijä (22 asteen pakkasessa!) ja lautta lähti paluumatkalleen tyhjänä.
Perjantaina 20.2 sitten koitti H-hetki ja jäätie oli saavuttanut tarvittavan 40 sentin paksuuden. Tie avattiin sen suuremmitta juhlallisuuksitta ja runsas tunti avaamisen jälkeen Teillä ja Turuilla oli koeajamassa sitä, samaan aikaan kuin MTV3:n kuvausryhmä oli paikalla.
1 kommentti:
Tämä kirjoitus ja blogi kaikkiaan tallentaa mainiolla tavalla arjen tiehistoriaa - tai liikenteen arkihistoriaa, miten vain. Puhumattakaan koko sivustosta. Vaikka kommentteja valuu niukasti, jatka kulkua!
Lähetä kommentti