Lauttasaaren tunneli

Helsingin Lauttasaaren mantereeseen yhdistänyt 1930-luvulla valmistunut silta osoittautui varsin nopeasti ahtaaksi ja kapasiteetiltaan riittämättömäksi. Porkkalan alueen luovutus Neuvostoliiton tukikohdaksi toi hengähdystauon, koska Lauttasaaren halki rakennettu Jorvaksentie katkesi Espoonlahdelle ja menetti merkitystään.

Porkkalan palautus vuonna 1956 muutti tilanteen nopeasti. Oli odotettavissa, että Helsingin-Hangon suoran tien kuormitus kasvaa. Samoin Jorvaksentien valmistuminen oli muuttanut Espoon kunnan sisäistä tasapainoa siten, että yhä enemmän asutusta syntyi kunnan eteläosiin. Iso huutomerkki oli Asuntosäätiön Tapiolan rakentaminen, joka oli tuottava paljon uutta kuormitusta. Myös Espoon muuttuminen kauppalaksi ja suurten uusien asuma-alueiden rakentaminen oli näköpiirissä.

Tämän kaiken takia Helsingissä istui 1950-luvulla kaupunginhallituksen asettama arvovaltainen työryhmä miettimässä Lauttasaaren uuden tieyhteyden linjausta ja toteutustapaa. Vaihtoehtoina olivat toisaalta tunneli ja silta sekä toisaalta sijoittuminen silloisen sillan paikalle tai sen pohjoispuolelle.

Tunnelivaihtoehdon tärkeä reunaehto oli, että Lauttasaarensalmen syvyyden takia se olisi pitänyt viedä vähintään 50 metriä meren pinnan alle ja tuolloisten suunnittelunormien mukaan (enintään 5 %:n pituuskaltevuus) tunnelista olisi pitänyt tehdä vähintään kaksi kilometriä pitkä. Toiminnallisesti parempana pidettiin 3 %:n kaltevuutta, jolloin saaresta itään kulkevan liikenteen kolme kilometriä pitkän tunnelin suu olisi ollut saaren länsirannalla. Tätä ei mietinnössä pidetty järin käyttökelpoisena ratkaisuna. Lisäksi nähtiin, että tunnelin avulla ei kyetä hoitamaan jalankulku- ja pyöräilyliikenteen tarpeita.

Tunnelin poikkileikkaushahmotelma. Ajoradan leveys olisi ollut 15,00 metriä eli riittävä nelikaistaiselle kadulle. Tunnelin minimikorkeus olisi ollut vain 4,20 metriä, eli ahtaaksi olisi käynyt ennen pitkää.

Tunnelivaihtoehto hylättiinkin työryhmän mietinnössä, joka jätettiin kaupunginhallitukselle toukokuussa 1957.

Eri tahojen suosikkeja olivat vaihtoehdot C ja E. Vaihtoehto C, alla olevassa kartassa punaisella ja sinisellä merkitty, lähti Lapinlahdenkadun päästä, olisi ylittänyt salmen Ison Pässin saaren (joka jo tuolloin oli mantereeseen liitettyä täytemaata) ja Lauttasaaren koilliskärjen välistä, kulkenut Kotkavuoren halki ja päätynyt Vulcanin mäen alle. Siltavaihtoehtoon sisältyi joko tunneli Kotkavuoren alta tai tien vieminen jopa 13 metriä syvään avoleikkaukseen. Siltavaihtoehdossa olisi ollut myös liikenneympyräliittymä Lauttasaaren itärannalla ja mantereen puolella kulku tuolloiselle Lauttasaarenkadulle, nykyiselle Porkkalankadulle.

Vaihtoehto E kulki pohjoisempaa ja oli hyvin lähellä myöhemmin toteutunutta moottoritien linjaa lukuun ottamatta mantereen puolesta päätä, joka sekin piirrettiin lähtemään Lapinlahdenkadusta.

Vaihtoehto C nykykartalla. Punaisella osuus, joka olisi kulkenut tunnelissa tunnelivaihtoehdon toteutuessa, muuten sinisellä. Kapeammalla sinisellä viivalla liittymät. Vain läntisin olisi toteutunut tunnelivaihtoehdossa. Vaihtoehto E (vain silta) olisi ollut osapuilleen kartassa esiintyvän Länsiväylä-moottoritien mukainen.

A- ja B-vaihtoehdot lähtivät siitä, että silta rakennettaisiin vanhan sillan tilalle tai sen läheisyyteen siten, että tilaa olisi jäänyt myös tuolloin kaavaillulle kaupunkirautatielle.

Työryhmän ulkopuolelta kontribuutionsa asiaan toi fyysikko, filosofian tohtori Aarno Niini, joka tuohon aikaan toimi kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosaston päällikkönä ja myöhemmin ammattikasvatushallituksen pääjohtajana. Asemansa tuottaman arvovallan takia hänen ehdotuksiaan ei voitu siirtää Ö-mappiin tuosta noin vain.

Niinin ehdotus oli varsin radikaali: Ei tehdä siltaa eikä tunnelia vaan penger ja sen lisäksi kapea kanava, josta pienemmät veneet pääsisivät Lauttasaarenselän puolelle. Hänen jatkoehdotuksensa oli jos mahdollista vielä radikaalimpi: Tehdään saaren väliin patoja ja kuivatetaan Lauttasaarenselkä uusiksi asuma-alueiksi.

Niinin ehdotuksen mukainen summittainen täyttöalue

Niini oli aiemminkin esittänyt patoja: sekä Lauttasaarenselän että Laajalahden kuivattamista. Koska ehdotuksesta kävi ilmi, että Niinin tiedot vesi- ja patorakentamisesta olivat varsin pintapuoliset, ehdotuksia työryhmä ei ottanut järin vakavasti. Niini sen sijaan otti ja esitti että hänen pitäisi saada palkkio näiden hyvien ideoiden keksimisestä. Mietintö kommentoi asiaa:

Tohtori Niini on jo aikaisemminkin tehnyt ehdotuksia eräiden vesialueiden kuivattamisesta samalla ilmoittaen edellyttävänsä, että hänelle tällaisten ajatusten keksimisestä ja asiain alustavasta suunnittelusta suoritettaisiin saavutettavaan hyötyyn nähden kohtuullisena pidettävä palkkio. Siten hän on ehdottanut mm. Lauttasaaren selän ja Laajalahden kuivattamista. Kiinteistölautakunta mainitsee tältä osin antamassaan lausunnossa, että ehdotus tuntuu ajatuksena yksinkertaiselta, mutta että se on vailla taloudellisia ja reaalisia toteuttamismahdollisuuksia puhumattakaan ehdotuksen aiheuttamasta luonnon kauneusarvojen menetyksestä. Helsingin kaupungin sijaintihan on juuri erikoinen laajan ranta-alueen sekä kaupunkia ympäröivien vesistöjen ja saarien ansiosta. Jos ajatellaan Lauttasaaren selkä ja Laajalahti kuivatuiksi, vaikka syvimmät keskikohdat jätettäisiinkin järviksi, tulisi kuivattu alue olemaan laaksona useita metrejä merenpintaa alempana, sillä on taloudellinen mahdottomuus täyttää näin suuria alueita. (---)  Kaupunginhallitus ilmoittaa, että se onkin päättänyt 2. 5. 1957 pitämässään kokouksessa, etteivät tohtori Niinin ehdotukset anna aihetta toimenpiteisiin. 

Kuinkas sitten kävikään?

Mitään vaihtoehdoista ei toteutettu sellaisenaan. Länsisuunnan liikennemäärien kasvu nähtiin varsin pian sen suuruiseksi, että päädyttiin kahteen siltaan: Ensin rakennettiin osapuilleen E-vaihtoehdon mukaisesti Lapinlahden silta Länsiväylälle. Kun se oli valmis vuonna 1967, rakennettiin vanhan sillan pohjoispuolelle tilapäinen puusilta kevyelle liikenteelle, purettiin vanha silta ja rakennettiin tilalle uusi. Kaupunkirataa ei tullut, vaan vuonna 2017 valmistui metron jatke Ruoholahdesta Lauttasaaren kautta Espoon Matinkylään.