Tieliikenteeseen liittyvässä oikeudenkäytössä perusolettama, että aina löytyy syyllinen. Toisin sanoen liikenneonnettomuus on aina seuraus jonkin osapuolen tekemästä liikennerikkomuksesta tai isommasta virheestä.
Tässäkin tapauksessa osatekijänä kuitenkin on suunnittelu, jonka onnistumisaste ei ole aivan sataprosenttinen. Katsotaanpa.
Risteys on ensisilmäykseltä varsin tavanomainen valoristeys. Tarkempi analyysi paljastaa ongelmakohtia. Kehän länsireunassa on kevyen liikenteen väylä (punaiset nuolet), joka risteää tasossa Turvesuontien.
Kehältä vasemmalle kääntyvä liikenne (kuvassa vasemmasta reunasta kohti oikeaa yläkulmaa) on yleensä ongelmaton, koska sillä on yleensä oma nuolivalovaiheensa. Sen sijaan Leppävaaran suunnasta (kuvan oikeasta alakulmasta) saapuva oikealle kääntyvä liikenne on usein törmäyskurssilla kevyen liikenteen kanssa.
Jos peruslähtökohta on hankala: Tie on monikaistainen ja ryhmiltään hektinen. Oikeassa reunassa on bussikaista ja sinne ajo ryhmitystarkoituksessa jäämättä bussin alle vie havainnointiresursseja.
Lisämausteen antaa se, että risteykseen saapuukin kaksi kevyen liikenteen väylää etelän suunnasta. Oranssilla nuolella merkitty "ylimääräinen" reitti ei ole kovinkaan hyvin näkyvä, mikä käy ilmi alla olevasta kuvasta. Ristekseen pääsyä odottavat auton takaa puskien pimennosta saattaa tulla yllätyspyöräilijä.
Lisäksi etelästä tuleva kevyen liikenteen väylä tekee mutkan bussipysäkin taakse, puiden pimentoon, ja väylästä on näkyvissä vain noin 40 metrin mittainen osuus. Suunnittelija on siis tehnyt osapuilleen kaikkensa, jotta polkupyöräilijä tulee risteykseen lähes yllättäen.
Risteys on kuopassa. Pohjoisen suunnasta tultaessa tie laskeutuu noin 15 metriä muutaman sadan metrin matkalla. Tästä saa hyvän vauhdin ja siksi pyöräilijöiden nopeus risteykseen tultaessa on usein huomattavan suuri.
Kevyen liikenteen väylän ja Kehä I:n välissä on alamäen kohdalla korkea meluseinä. Se päättyy noin 100 metriä ennen risteystä. Samalla kuin risteyksessä kääntymään varautuva autoilija sovittaa itseään bussikaistalle, häneltä kohtalaisen aktiivisesti piiloitetaan näkvyys kevyen liikenteen väylän tilanteeseen.
Oikeastaan vielä pahempi ansa on Kehä I:n ja Vihdintien (120) liittymässä Helsingin Konalassa.
Vihdintietä seuraava pyörätie on viety nätisti metsän siimekseen, jotta on saatu hajurako maantieliikenteeseen. Mutta voi kauhistus. Juuri ennen risteykstä väylä tuodaan risteykseen aivan yllättäen pimennosta.
Tältä tilanne näyttää Vihdintieltä Kehälle kääntyvän näkövinkkelistä. Kääntyvälle autoliikenteelle palaa vihreä samaan aikaan kuin kevyelle liikenteelle. Kaikki mahdollisuudet havainnoida oikealta saapuva kevyt liikenne on estettu piilottamalla se puuston taakse. Lisäksi liikennevalojen ohjauskojeen kaappi on keksitty laittaa näköesteeksi.
Paikkaa tuntemattomalle kyse on vakavasta ansasta.
Kumpikin esimerkkimme edustaa 1970-luvun suunnittelua. Infrarakentamisen virheet ovatkin nähtävillämme usein sata vuotta tai pitempäänkin.
Turvesuontien liittymää on kymmenet vuodet kaavailtu eritasoliittymäksi, mutta koko väliaika on oltu NATO-moodissa. (NATO=No Action, Talk Only). Konalan liittymä ratkeaisi nopeasti sillä, että kevyen liikenteen väylä linjattaisiin toisella tavalla. Katsotaanpa, mitä nyt menossa oleva remontti tuottaa.
