Suurin ero Suomeen on se, että etelämpänä on mahdollista käyttää tiemerkintöjä ja korotuksia. Suomessa tiemerkinnät eivät useinkaan näy talvella ja korotukset ovat entiset lumiauran ensimmäisen käynnin jälkeen. Asenteissakin saattaa olla eroa. Selkeys ei Suomessa aina ole se keskeisin suunnitteluperiaate.
Katsellaanpa hieman satunnaisia otoksia.
Maassa näkyy Suomessa tyystin tuntemattomia tiemerkintöjä. Varsin yleinen on kaksikaistaisten teiden leveä keskiviiva, jota korostetaan vihreällä värillä. Tällä pyritään kohtaamisonnettomuuksien vähentämiseen pitämällä vastakkain kulkevat liikennevirrat etäällä toisistaan.
Kääntyvät suunnat muistetaan yleensä merkitä nuolilla, vaikka asia kävisi ilmi liikennemerkeistä.
Taajamissa maalia käytetään hyvinkin paljon. Tässä on risteävä suojatie, pyörätie ja katu. Ennen suojatietä on varoitusviivat. Pyörätiellä on kolmiot muistuttamassa väistämisvelvollisuudesta. Liikennevalopylväät ovat raidalliset.
Taajamissa on varsin tiuhaan hidasteita, muuallakin kuin suojateiden kohdalla. Hidasteet eivät ole teräväreunaisia autonrikkojia, vaan pikemminkin kohteliaita muistutuksia siitä, että nopeudet kannattaa pitää maltillisena.
Kaistaopastus on Saksan tavoin varsin hyvin toimiva. Se, miltä kaistalta pääsee mihinkin suuntaan, jää harvemmin epäselväksi.
Kaistaopastus toimii myös taajamissa. Kun opasteissa ei käytetä vain isoja kirjaimia, niiden koko pysyy maltillisena.
Kaistaopastus on hyvin yleinen myös silloin, kun risteyksessä kaistojen määrä lisääntyy tai kun kaikki kaistat eivät vie eteenpäin. Viime hetkessä tehtävään kaistan vaihtoon ei useinkaan ole tarvetta.
Hollantilainen liikennympyrä on ensikertalaiselle hieman yllättävä kokemus. Siinä on usein kaksi kaistaa rinnakkain ja usein toinen näistä on "ohituskaista", jolle muut eivät tule. Kaistojen välissä on korotuskivi, joka varsin tehokkaasti poistaa halun vaihtaa kaistaa ympyrässä. Ympyrän kaistajärjestely käy ilmi opasteista, tiemerkinnöistä tai kummastakin. Rutiinia on myös varoittaa polkupyöräilijöistä silloin, kun joku haaroista risteää pyörätien kanssa.
Väistämisvelvollisuutta ja korotuskiveä yleensä korostetaan maalilla ja ympyrä on muutenkin näkyvästi maalattu.
Kaupunkien lähellä on tehty kompromisseja turvallisuuden ja kapasiteetin välillä. Vaihtuvilla liikennemerkeillä saatetaan ottaa ruuhka-aikoina piennar käyttöön lisäkaistana.
Osalla pääteistä on kilometripylväisiin (jotka eivät ole pylväitä ja joita on 200 metrin välein) liitetty tieto vallitsevasta nopeusrajoituksesta. Tämä on yksi keskeisistä eroista Suomeen, jossa ajoittain tuntuu olevan tärkeää, että tienkäyttäjä erehtyy rajoituksesta.
Alankomaat on maailman kuudenneksi tiheimmin asuttu valtio. Väestön tiheys on noin kolmikymmenkertainen Suomeen verrattuna. Liikenteelle käytettävissä oleva tila käytetään tehokkasti, mikä näkyy liikenteen ripeätahtisuutena olematta kuitenkaan aggressiivinen. Erityisesti taajamissa polkupyöräilijöiden osuus on silmiinpistävän korkea ja polkupyörän asema näkyy liikennejärjestelyissä. Pyöräilykulttuuri on kurinalaista ja sääntöjä kunnoittavaa; ei samanlaista käsittämätöntä sekoilua kuin esimerkiksi Helsingissä.
---
PS. Tämä on Teillä ja Turuilla -blogin järjestyksessä 500. artikkeli. Blogi on aloitettu huhtikuussa 2008, eli lähes kymmenen vuotta sitten.
5 kommenttia:
Iso käsi ja kiitos sinulle Matti, että jaksat näitä mielenkiintoisia liikennejuttuja kirjoitella! Todella mielenkiintoista luettavaa. Ja onnea merkkipaalusta :)
Silmiinpistävä omituisuus Alankomaissa on erityisen moottoriteiden tunnusomaisen värin (Suomessa vihreä, Saksassa sininen) olemassaolemattomuus. Opasteet niin moottoriteille kuin muillekin teille ovat kaikki sinipohjaisia.
Kuten sanoit, pyräilykulttuuri on Alankomaissa kunnossa ja liikenne sujuu. Tärkeä, ellei tärkein osa pyöräilykulttuuria on se, että pyöräilijöille on luotu edellytykset järkevään liikkumiseen. Turha pyöräilijöitä on Helsingissä hirveästi syytellä kun liikennejärjesteleyt on mitä sattuu. Pyöräilijä on Helsingissä melko jakomielisessä tilassa kun liikennejärjestelmässä ei tiedä missä liikennesuunnittelija on tarkoittanut liikuttavaksi. Onneksi tilanne on kuitenkin pikkuhiljaa paranemassa.
Tekstissä esiintyvällä kommentilla tarkoitetaan häiriökäyttäytymistä, jota vakiintuineissa pyöräilykulttuureissa pidetään sivistymättömänä: piittaamattomuutta liikennesäännöistä, väistämisvelvollisuudesta, suojateistä, jalankulkijoiden turvallisuudesta jne. Täysin päätön pyöräilykulttuuri on päässyt jostain syystä pesiytymään muun muassa Helsinkiin. Liikennejärjestelyillä asiassa ei juuri ole tekemistä.
Hyvä Alankomaat! Ja hyvä Matti, hieno blogi!
Lähetä kommentti