Neliapilakeskittymä

Syvällä Brasilian sisämaassa, tietä pitkin 1100 kilometrin päässä Rio de Janeirosta, sijaitsee maan pääkaupunki Brasília. Kyseessä on poikkeuksellinen kaupunki: Se ei ole vähitellen syntynyt, vaan sen rakentamisesta päätettiin vuonna 1956 ja se valmistuttuaan 3,5 vuoden kuluttua huhtikuussa 1960 nimettiin pääkaupungiksi.

Tunnetuksi sen tekevät Le Corbusier'n kaupunkiutopian hengessä Lúcio Costan (1902-1996) laatima asemakaava ja brasilialaisen modernistin Oscar Niemeyerin (1907-2012) suunnittelemat monumentaalirakennukset. Kaupunki otettiin vuonna 1987 Unescon maailmaperintöluetteloon.

Parlamenttitalo

Brasilian katedraali

Kaupunkialueen asukasluku on noin 4,3 miljoonaa ja kyseessä on maan kolmanneksi suurin kaupunki São Paulon (22 miljoonaa) ja Rio de Janeiron (12 miljoonaa) jälkeen. 

Kaupungin laitamilla näkymät ovat vähemmän monumentaalisia.

Osana suunnitelmaa on varsin massiivinen liikenneväylästö ja lukuisat eritasoliittymät. Tarkastelemme keskustan halki kulkevaa 3+3-kaistaista Eixo Rodoviário de Brasília -tietä ja sen kummallakin puolella kulkevia 2+2-kaistaisia rinnakkaiskatuja.

Eixo Rodoviário de Brasília

Keskellä kulkevaa tietä ja ympäröivää katuverkkoa yhdistävät neliapilan kaltaiset liittymät, joita on peräti 17 kappaletta, hieman eri variantein.

Perusmalli on järjestelmä, jossa on kahdeksan silmukkaramppia ja neljä suoraa ramppia. Mitenkään kovin sujuvia nämä liittyvät eivät ole, Keskustieltä ei nimittäin ole kulkutietä suoraan liittymään vaan erillisen U-käännöksen kautta. Neliapilassa, josta puuttuu suora ramppi, puolestaan oikealle kääntyminen edellyttää kolmesta silmukasta suoriutumista.

Kääntyminen etelästä länteen edellyttää 180+270+270+270 = 990 asteen käännöksiä

Osassa liittymiä on keskustiehen liittyvät erkanemis- ja liittymisrampit.




Moderni tiesuunnittelu saattaisi karsastaa järjestelyä, jossa lyhyt erkanemisramppi päättyy pakolliseen pysähtymiseen silmukkaan liityttäessä.

Keskikaupungilla on sitten pari hieman räväkämpää liittymää.

Kaupunkia kiertävällä tieverkolla perusneliapila on varsin tyypillinen ratkaisu, mutta villimpiäkin on.



Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. 

Lúcio Costan suunnitelma ei tunnistanut sellaista oliota kuin jalankulkija. Kadut ovat vain autoja varten ja kävelykeskustaa ei ole. Tosin Brasiliassa muutenkin pasteeraaminen keskittyy ostoskeskuksiin korkean katurikollisuuden takia. Ruuhkat ovat aika suuria, koska työpaikka-alueet ja asuinalueet ovat täysin erillisiä. 

Erilaisia kehittämissuunnitelmia on, mutta Unescon maailmanperintöstatus on tunnistettu ongelmaksi. Kaupungin kehittäminen samaan aikaan kuin sen museointi on yhtälönä vaikeasti ratkaistavissa.


Jalkakäytäväsuunnittelua Alvar Aallon jalanjäljissä. Tehdään nurmikko, ja vuoden päästä katsotaan, mihin syntyy polkuja.