Silloin tällöin tulee tiellä liikuttaessa hetkiä, jolloin ei oikein tiedä, kuinka maailmaa pitäisi hahmottaa käyttäen niitä eväitä, jotka on annettu.
Olkoon tästä esimerkkinä liikennemerkkitoteemi:
Epäselväksi jää risteyksen muoto: Jatkuuko päätie suoraan vai kääntyykö se oikealle? Vahva epäilys on, että se kääntyy, koska lisäkilven tarkoitus lienee päämerkin tarkentaminen.
Ja niin sitten tapahtuukin, että epäilys käy toteen:
Mutta miksi kaikki tämä. Niin edesmennyt tieliikenneasetus kuin nykyinen tieliikennelakikin antaa mahdollisuuden muokata kuviota tarpeen mukaiseksi. Säädöksistä ei käy ilmi sellainen vaatimus, että päätietä merkitsevä nuoli ei saisi olla mutkalla.
Asiassa on oiva mahdollisuus saivarrella.
Ohjeessa "Liikennemerkkien käyttö maantiellä" on suunnilleen samat ohjeet kuin edeltävässä versiossa "Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä" vuodelta 2003. Ohje päättyy loppukaneettiin:
Jos taajaman ulkopuolella olevasta risteyksestä on varoitettu liikennemerkillä A22.1–A22.4, on risteyksessä ja välittömästi ennen sitä voimassa ohituskielto, joka osoitetaan tiemerkinnällä K3 (sulkuviiva) ohjeen Tiemerkintöjen suunnittelu mukaisesti.
Mainitun ohjeen mukaisesti sulkuviivaa ei merkitä, jos tie(kohta) on kapea, alle 5,7 metriä. Mutta kuinka toimitaan, jos kyseessä on vähintään 5,7 metriä leveä soratie? Sulkuviivan pysyvyys sorapinnassa jää vaatimattomaksi.
2 kommenttia:
Mielenkiintoista, miten eri maissa on päädytty erilaisiin ratkaisuihin.
Ruotsissa sivutien risteyksen merkistä on kaksikymmentä erilaista versiota.
Saksassa puolestaan käytetään vain yhtä mallia täysin riippumatta risteyksen muodosta ja sivuteiden määrästä (nro 301, vastaa Suomen merkkiä A22.1). Tämän merkin yhteydessä ei Saksassa edes saa käyttää lisäkilpeä "etuajo-oikeutetun liikenteen suunta" (ks. Saksan tieliikennelain toimeenpanomääräykset (VwV-StVO), § 42, merkki 301, nro III).
Wienin liikennemerkkisopimus on aika löyhä ja periaatteeiltaan noin 50 vuoden takainen. Se antaa jäsenvaltioille aika suuret valtuudet toteuttaa merkit halumallaan tavalla. Yksi esimerkki tästä on "liikenneruuhka". Sen käyttötarkoitus on varoittaa mahdollisesta ruuhkasta, mutta suomalainen asetus sallii sen vain muuttuvana eli käytettävänä vain, jos tilanne on päällä.
Myös liikennesäännöissä on eroavaisuuksia, vaikka ne ovat periaatteessa harmonisoidut. Yksi mielenkiintoinen case on liikenneympyrässä vilkuttaminen, mistä on tuoretta havaintoaineistoa naapurimaista. Suomessahan "vilkuta poistuessa" -folklore virallistettiin uudessa tieliikennelaissa. Norjalainen puolestaan usein vilkuttaa kuten risteyksessä muutenkin: Jos ympyrästä käännytään vasemmalle, niin ympyrään tultaessa vilkutetaan vasemmalle. Tosin sääntö on yhtä johdonmukainen kuin norjan kirjakieli. Ruotsalainen puolestaan jättää yleensä vilkuttamatta lainkaan, etenkin jos matka jatkuu suoraan.
Lähetä kommentti