Vuonna 1927 samassa yhteydessä kun päätettiin valtion maanteiden pituuksien mittaamisesta, julkaistiin myös tienviittojen valtakunnalliset tyyppipiirustukset. Tällä haluttiin selkeyttää siihenastista melko sekavaa tilannetta. Tällöin syntyneet kansan keskuudessa joulukuusiksi nimetyt viitat olivat käytössä vajaat 40 vuotta 1960-luvulle.
Tuossa yhteydessä kullekin valtion maantien (sellaiselle joka merkittiin tiekarttaan punaisella) risteykselle annettiin nimi. Viitoitus kulki risteyksestä toiseen ja joskus tiellä kulkija oli vähän ihmeissään, kun yhtään tunnettua nimeä ei löydy.
Vuonna 1938 ensimmäisen tienumeroinnin yhteydessä järjestelmää muokattiin. Tekstityyppi vaihtui suuraakkosista modernimmaksi pienaakkosiksi ja etäisyydetkin esitettiin 100 metrin tarkkuudella 10 metrin sijaan. Oleellista oli, että nyt luotiin 28 ensimmäisen luokan liikennepistettä. Jos tie vei sellaiseen, se näkyi myös viitoituksessa.
Nämä 28 pistettä olivat Helsinki, Turku, Hämeenlinna, Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Viipuri, Sortavala, Savonlinna, Mikkeli, Tampere, Pori, Jyväskylä, Joensuu, Kuopio, Vaasa, Kokkola, Iisalmi, Nurmes, Kajaani, Oulu, Kemi, Tornio, Kuusamo, Rovaniemi, Kemijärvi, Muonio ja Petsamo.
Lisäksi viittoihin tulivat mukaan teiden numerot.
Viitoituksen säätely oli varsin vahvaa ja Sääntö oli tärkeämpi kuin tienkäyttäjän etu. Viittoihin laitettiin numerot vain, jos viitta oli täsmälleen kyseisen tien varrella, jos silloinkaan. Otetaanpa käsittelyyn muutama esimerkki.
Aloitetaan Kangasalta Huutijärven risteyksestä, josta haarautuivat tiet 3 ja 9 ja myöhemmin 1950-luvulla aloitettu tie Kuhmoisiin. Risteyksen kautta kulku myös Tampereen ja Lahden välinen päätie. Mutta Lahtea ei mainita, miksi?
Seuraava esimerkkimme on Lammin kirkonkylältä siltä ajalta, kun nelostie oli reitillä Helsinki-Hyvinkää-Lammi-Padasjoki-Jämsä-Jyväskylä. Tässä viitassa näkyvät Tampere, Hämeenlinnan ja Lahti, mutta ilman numeroa.
Lammin kaltainen tilanne on Mikkelissä. Savonlinnan viitta on ilman numeroa, koska tie 14 alkaa virallisesti vasta Juvalla.
Varsin vauhdikas viitta oli vuonna 1960 kaupungiksi tuloa odottaneessa Kouvolassa.
10 kommenttia:
Missä liikennemerkkiuudistuksessa mahtoi tulla tien numero katkoviivareunuksella osoittamaan kyseiselle tienumerolle johtavaa reittiä? (Nyk F35)
Viitoituksen epäjatkuvuus on muuttumassa ainakin osassa pääkaupunkiseudun uusia opasteita kehätielle. Lahdenväylän ja Kehä III:n liittymän uusissa viitoissa etelään päin kehätien numero on lisätty uudella liikennemerkillä ja osa alkuperäisistä kaukokohteista on tullut takaisin. Tienumerolle johtava reitti lienee tullut enemmän pikkuhiljaa opasteisiin Savonlinnaan ja Seinäjoelle johtavilla teillä (osassa viitoista on merkitty katkoviivoin 14 ja 19 vaikka risteykseen on vielä pitkä matka).
Tuo kuva Mikkelistä on ilmeisestikin otettu vasta 1960-luvulla, siirtymävaiheessa, jolloin nykyisen muotoisia sinisiä tienviittoja oltiin jo ottamassa käyttöön. Kuvassahan näkyvät Lahteen osoittavina sekä vanhan ("joulukuusi") että alempana, talon edessä, myös uuden malliset tienviitat.
Joulukuusiviittojen aikaan suunnistaminen ei varmaankaan aina ole ollut helppoa millä tahansa kartalla, etenkin josta puuttuu risteysten nimet. Vaatinut ainakin reittiin perehtymistä huolellisesti etukäteen. Tässäkin on tavallaan kaksi vaihtoehtoa, onko Huutijärven joulukuusi ajalta ennen Pelisalmen sillan tuloa vaiko sen jälkeen. Jos viittojen suunnista voi päätellä jotain, tuossa voitaisiin ehkä elää kapeaa aikaikkunaa 1958-1964. Eli jos ollaan menossa Sahalahdelle, vaikkapa kuvanotosta + - 5 vuotta jompaan kumpaan suuntaan, pitää ensin tietää mikä ja missä on Moltsia. Itse asiassa, mikähän se risteys onkaan aikoinaan ollut ja onko se jopa vaihtanut paikkaa tiemuutosten myötä? Se on voinut olla kaukanakin itse kylästä. Siniviittojen tullessa homma kieltämättä helpottui. Esimerkiksi Jyväskylässä riitti kun oli kaksi viittaa pohjoiseen: Oulu - Kokkola. Mentiin toiseen ääripäähän kun opastuksen alueeksi muuttui suurinpiirtein puolet Suomea. Ne ajat ovat osittain mielessä kun elettiin viittaminimalismin aikaa. Silloin tiettyjä tärkeitäkin kohteita ilmestyi ajon edetessä vähän kerrallaan näkyviin kun kahta enempää ei saanut olla. Sekin aiheutti joskus hämmennystä.
Huutijärven joulukuusikuvan ajoitus menee aika kapeaan haarukkaan. Kuhmalahden kirkolle kuljettiin ennen Pelisalmen sillan valmistumista Kaivannon, Raikun, Iharin, Pakkalan ja Moltsian kautta. Huutijärveltä Moltsiaan on tätä tietä noin 28 km. Kangasalan–Kuhmoisten tie, nykyinen 325, valmistui Kuhmalahden kirkolle vuonna 1958. Siitä eteenpäin eli Pohjaan eli Kuhmalahti Cityyn vuonna 1959. Loput lähes 30 km Kuhmoisten Holmanporttiin silloiselle nelostielle rakennettiin vuosina 1959–1965.
Mikkelin joulukuusessa ei olekaan esitetty satoja metrejä kuten muissa. Missähän ko. toteemi on sijainnut, katselin vanhoja karttoja ja päättelin, että torin kulmilla saatettaisiin olla?
Mikkelin "nollapiste" oli ennen Raatihuoneenkadun ja Porrassalmenkadun kulma. Lahti ja Jyväskylä Raatihuoneenkadulle. Paikalla on nykyisin uusvanha museoviitta. Kuvan taustalla on Mikkelin läänin maanviljelysseuran talo.
Joskus Euroopassa kierrellessä oli mielenkiintoista huomata, että Alankomaissa on edelleen käytössä tämä joulukuusimalli. Joka risteyksessä on yksi tolppa, jossa jokaisen suunnan kyltit.
Säännöstä, jonka mukaan useampaa kuin kahta kohdetta ei samaan suuntaan saanut olla, poikettiin 1960- ja 1970-luvuilla ainakin Helsingissä Mannerheimintiellä sekä muutamilla sinne johtavilla poikkikaduilla. Siellä oli tärkeimmissä risteyksissä kolme samaan suuntaan osoittavaa sinistä viittaa, joissa luki Turku, Pori ja Hämeenlinna. Poriin osoittavat viitat kuitenkin poistettiin, kun valtatie 2 siirrettiin haarautumaan Turkuun johtavasta tiestä 1 vasta jossakin Nummelan tienoilla, sitä ennenhän Vihdintie muodosti Poriin johtavan kakkostien alkuosan.
Kahden kohteen sääntö oli TVH:n sisäinen. Kaupungeissa viitoitus oli (ja on) kuntien vastuulla ja ne periaatteessa saivat tehdä mitä vain.
Lähetä kommentti